Olen irtisanonut vuokra-asuntoni heinäkuun jälkeen. Vuokranantaja haluaa heti järjestää yleisiä esittelyjä asunnossa. Esittelyjä olisi siis kesäkuun lopussa ja mahdollisesti heinäkuussa. Täytyykö minun suostua esittelyihin? Asunto on siis minun kotini vielä heinäkuun ajan ja kaikki tavarani ovat siellä.
Esittely vuokra-asunnossa irtisanomisen jälkeen
kituiuik
7511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä. Yhteisesti sovittuna aikana.
Kyllä, sinun täytyy suostua ainakin joihinkin esittelyihin.
"Vuokranantajan oikeus päästä asuinhuoneistoon
...
Jos huoneisto on tarkoitus myydä tai se on uudelleen vuokrattavissa, vuokranantajalla on oikeus näyttää huoneistoa vuokranantajalle ja vuokralaiselle sopivana aikana." (Huoneenvuokralaki 22 §)
Eli mihin tahansa sinun ei tarvitse suostua, mutta toisaalta kaikista esittelyistä et voi kieltäytyä.
Ja aika selvääkin tuo on lain lisäksi ihan maalaisjärjellä, koska vuokranantajan edun mukaista on, että asunto on vuokrattuna myös heinäkuun jälkeen. Uusia vuokralaisia on siis tavoiteltava jo heinäkuun aikana.
Vuokranantajalle kannattaa myös ilmoittaa, että enintään kaksi henkilöä kerrallaan pääsee sisälle asuntoa katsomaan. Vaatimukseen pitää vuokranantajan myös suostua. Eihän vuokralainen voi mitenkään pitää silmällä (moni)kymmenpäistä joukkoa!
Ammattivarkaat käyvät yleisesti niin myynti- kuin vuokra-asuntojenkin näytöissä pöllimässä tavaraa.
"Vuokranantajalle kannattaa myös ilmoittaa, että enintään kaksi henkilöä kerrallaan pääsee sisälle asuntoa katsomaan. Vaatimukseen pitää vuokranantajan myös suostua."
Eikä pidä.
Pyynnön voi tietysti esittää, mutta kyllä vuokranantaja voi pitää aivan yleisen näytön, johon voi tulla vaikka kuinka paljon katsojia.
Laki ei tunne mitään rajoituksia katsojien määrässä, eikä vuokranantajan tarvitse suostua mihinkään vuokralaisen vaatimiin rajoituksiin.
Voin kertoa sinulle yhden asian, esittelyissä ei varasteta tavaraa. Pahin painajaisesittely osui kohdalleni vuonna 2005 Katajanokalla, 180 m2 huoneisto jota olin yksin esittelemässä, ja saapuessani paikalle siellä oli kymmenkunta kännykkää pöydillä ja 3 cm paksu nippu 500 euron seteleitä keittiön pöydällä, setelit lykkäsin pakastimeen, eikä yhtään kännykkää oltu varastettu esittelyn jälkeen. Tosin kävin sen jälkeen rakentavan puhelinkeskustelun toimeksiantajan kanssa, ja käteinen raha sekä kännykät olivat sen jälkeen piilossa kun esittelin asuntoa :D
Kuten muutkin vastasivat. KYLLÄ sinun on suostuttava esittelyihin.
Tietenkin sinulla on oikeus kieltäytyä jostain esittelystä jos ajankohta on paha sinulle,ja et millään voi päästää ihmisiä kotiisi.Mutta et voi kuitenkaan estellä yleisesti esittelyiden pitämistä ja voit olla vaikka itse paikanpäällä vahtimassa omaisuuttasi.
Sinun ei tarvitse siivota esittelyä varten! Näyttöjä ei voi olla joka päivä! Näytöt pitää olla sovittu etukäteen!
Älkää alistuko vuokraisäntien edessä!