Mitä ruuan

maajussille kuuluu. Maataloustuotteet ovat euroopan halvimpia ja ruuan hinta muodostuu pääosin palkoista.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuolta
http://www.milkprices.nl/
löytyy tieto että maidon tuottajahinta on sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä EUn korkein. Muissa tuottajahinnat ovat suurinpiirtein EUn keskitasoa vähänkään pitemmällä (3+ vuotta) tarkastelujaksolla mm naudanliha ja sianliha mutta viljan hinta on selkeästi EUn alhaisin. Tosin kun vljasta 70% menee rehuksi eli tuotantopanokseksi kotieläintalouteen niin kotieläintilat hyötvät taloudellisesti halvasta viljasta ja täten voisi kuvitella maidon ja lihan tuottajahintojen olevan myös EUn halvimpia. Näin ei kuitenkaan ole.

Äänestä
  • maito on halpaa kun laatu otetaan huomioon, toisekseen tuottajien omistama ja hallinnoima Valio toimii tehokkaasti ja maidon ulosmyynti hinta on EU:n alhaisempia, niinpä maito on esim. Paikallisessa Marketissa kestotajouksessa 65 senttiä litra mikä on n. puolet keskeisten EU maiden hintatasosta.

    Äänestä

Oletko tietoinen että lehmiä ruokitaan myös korsirehulla eli heinällä ja AIV-rehulla, joita useimmiten korjataan omalta tilalta. Heinällä ei taida olla maailmanmarkinahintaa kuten viljalla.

Äänestä

"Nurmien (alle 5 v) viljelyala oli vuonna 2009 yhteensä 640 400 hehtaaria . Vuonna 2010
nurmiala kasvaa lähes 18 000 hehtaarilla. Nurmirehuista säilörehun korjuuala on vuoden 2005
jälkeen lisääntynyt ja vuonna 2009 korjattiin säilörehua 450 000 hehtaarilta kaikkiaan 8 000
miljoonaa kiloa ja heinää 86 100 hehtaarilta 290 miljoonaa kiloa. Laitumella peltoalasta oli 78 700
hehtaaria ja tuorerehulla 14 700 hehtaaria. Säilörehun ja tuorerehun osuus ruokinnassa on
kasvanut kun taas laitumen ja heinän osuus laskenut".

Sama lähde kuin nimimerkillä "tietoisuus..."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hinta. kirjoitti:

maajussille kuuluu. Maataloustuotteet ovat euroopan halvimpia ja ruuan hinta muodostuu pääosin palkoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu