Mietin, miksei kukaan aikaisemmista ohikulkeneista pitänyt Bodomin tapahtumia vakavina, kun hälytyksen tehnyt kuitenkin tajusi heti uhrit kuolleiksi.
Todennäköisesti Nisse huomasikin, etteivät hänen vammansa riitä tarpeeksi kiinnittämään ihmisten huomiota, joten hiissasi uhreja näkyvämmälle, kun ketään ei ollut näkemässä.
Ukopuolinen olisi enneminkin piilottanut uhrit mahdollisimman hyvin saadakseen aikaa paeta paikalta. Sen sijaan tämä olisi muka vetänyt tajuissaan olevan Nissen päällimmäiseksi ja jättänyt siihen.
Täysin erityylinen, kuin Kyllikin ja Heinäveden murhat myös raakuudessaan, etenkin Irmelin suhteen.
Assman "ammattilaisena" ei olisi jättänyt todistajaa henkiin ja kioskimies amatöörinä taas olisi jättänyt jälkiä itsestään. Edes perusteellisessa kotietsinnässä ja tontin mylläämisessä ei löytynyt mitään tekoihin viittaavaa.
Todennäköisesti Nisse huomasikin, etteivät hänen vammansa riitä tarpeeksi kiinnittämään ihmisten huomiota, joten hiissasi uhreja näkyvämmälle, kun ketään ei ollut näkemässä.
Ukopuolinen olisi enneminkin piilottanut uhrit mahdollisimman hyvin saadakseen aikaa paeta paikalta. Sen sijaan tämä olisi muka vetänyt tajuissaan olevan Nissen päällimmäiseksi ja jättänyt siihen.
Täysin erityylinen, kuin Kyllikin ja Heinäveden murhat myös raakuudessaan, etenkin Irmelin suhteen.
Assman "ammattilaisena" ei olisi jättänyt todistajaa henkiin ja kioskimies amatöörinä taas olisi jättänyt jälkiä itsestään. Edes perusteellisessa kotietsinnässä ja tontin mylläämisessä ei löytynyt mitään tekoihin viittaavaa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oletko perehtynyt Tulilahden tapaukseen lainkaan? Menee kyllä raakudessaan tämän Bodomin edelle. Mielestäni myös Kyllikki Saaren tapaus on paljon brutaalimpi hautauksineen ja muineen. Bodomissa Mäellä ja Gustafssonilla oli hyvin samanlaiset vammat, Boismania oli jonkin verran puukotettu ja Björklundia vähän enemmän. Tämä johtunee uhrien sijainnista. Neljän uhrin kohdalla käsittely ei voi ollakaan kovin tasapuolista. Nuoret yllätettiin telttakankaan läpi ja kaikki tapahtui nopeasti.
Sen sijaan Tulilahdessa väkivalta oli ollut pitkäaikaista ja tytöt olivat hengissä pitkään murhaajan touhutessa. Tässäkin muuten toinen tytöistä välttyi kokonaan puukoniskuilta, mutta ei kukaan ole vielä esittänyt hänen olleen murhaaja. Toisen tytön vammat olivat paljon hirveämmät ja puukoniskuja kymmenittäin.
P.S. Kuka idiootti lapioisi varastetut kamat omalle pihamaalleen!?
kerrotaan Tulilahden raakuudesta?
Enpä ole ennen kuullutkaan, että hautaaminen olisi brutaalia!!! Onko kirkkokin siis brutaali?
Hentoinen tyttö varmaan pistikin niin hirveästi vastaan, että piti ylitappaa. Eiköhän syynä liene olleet henkilökohtaiset tunteet.
Monikin on haudannut pihamaalleen jopa ruumiita, mutta ei löytynyt mitää murhiin viittaavaa.
Lue Tulilahden oikeudenkäyntipapereita. Niistä selviää, että tyttöjä oli haavoitettu, uhattu puukolla ja vasta sen jälkeen tapettu. Puukon terää oli pidetty toisen selkää vasten jonkin aikaa ja vasta sitten isketty.
tyypillinen sanailu )
Ai se on yhtä raakaa, jos on pidetty puukkoa selkää vasten, ennen kuin tapettu. Henkisesti tietysti ehtii kärsiä kauemmin, mutta vastaavaa raivoa kuin Irmeliä kohtaan, ei varmasti ole ollut..
Olisit sitten kopioinut ne "raakuudet" tänne. Mitä olen itse lukenut lehtijuttuja, missään ei ole sellaista mainittu.
Ei jaksanut Nisse hautoja alkaa kaivamaa, väsy yllätti, mut olihan siinä touhuukin, ehkä muutaman ryypyn otti, sit lepäilemää.
Mitä ihmettä tarkoitat,kun sanot,että Assmann oli "ammattilainen"? Missä hän oli ammattilainen,viitsisitkö vähän perustella ja tarkentaa...
kehuskeli tappaneensa ja jotkut pitävät jopa koulutettuna agenttina. Sodassa ilmeisesti ainakin ollut ja mahdollisesti keskitysleirillä.
onko nämä näitä hessun satuja?
Hessu 52 sanailee taas,väittää Hansin olleen ammattitappaja...
uskottavampi TAPPAJA. Suunsoittajat ja tappajat ovat täysin eri asioita, ei teistä tutkijoiksi olisi.
jonkinlaisen kuvan luonteesta antaa kun hakkasi vaimoaan vaikka tämä oli jo tajuton.Kuulusteluissa sanoi että sekosi täysin eikä tiennyt mitä teki.Puskaradion mukaan hakkasi vaimonsa kerran kuussa mutta ei sentään tajuttomaksi
Luoja tietää,miten monen ihmisen henki Assmannin tunnolla on.Björklund,Mäki ja Boisman saattoivat olla hänen uhrejaan...
Antti Oksanen.Kuka hän oli,ja miksi hänet on liitetty Bodominjärven murhiin? Voisiko hän olla murhien takana?
Jäkäti jäk.
KRP selvitti jutun jo!
Antti Oksasella ei ole mitään tekemistä murhien kanssa. Hän oli vain Hansin vuokranantaja. Sen sijaa Bodomilla, ihan murhapaikan lähellä asui nk. saunamökin mies nimeltään Ahti Oksanen. Hän muistutti ulkoisesti kovasti tuota Bodomin öistä kulkijaa.
Espooss asui tai asuu yksi Nils ...sonni, oiskohaa kyseisellä kaverilla mitää jakoo, kolme kaverii taivaasee, melkee kun ohimennen, eikä muista mitää. ?
Miksi sinä Hessu52 aina niin mahtipontisesti vakuuttelet murha.infossa että et ikinä edes vilkaise Suomi24:selle? Heh!
Lisäksi sinulle on monta kertaa sanottu että sinun ei kannata mongertaa mitään murteita tai slangeja koska minkään sortin luova ajattelu saati paperille pistäminen ei sinulta kerta kaikkiaan onnistu.
Ja kolmanneksi Nilshän muistaa oikein hyvin, ei tarvitse kuin lukea hänen kuulemisensa kesällä 1960.
Muistaa oikein hyvin illan tapahtumia, mikään ihme ei ole vaikka hän ei muistakaan juuri iskuhetkeä. Saihan hän sentään pään alueelle vakavat vammat.
Mutta asiasta toiseen, vieläkö sinulla Hessu on myynnistä tämä ainekirjoituksesi:
http://personal.inet.fi/koti/hegenkirja/
Ei ollu matoja, ei mitää riitaa, oikee auvosaa, taitaa siinä Nilssin jaarittelut olla.
Olihan päähän sattunut, mut sitä nyt ei tiedä missä, ja mikä, luultavasti kaatunut.
Voihan kaverit tappaa ilman riitaakin, jokainen vähänkin ajatteleva tajuaa mitä pojilla oli mielessä, sellasen asian vuoksi tapettu varmaa paljo.
Ei kukaa vieras Nilssii henkii, edes vahingossakaa.