Yhtiökokouksessa päätettiin, että talo maalataan.
Asian eteen ei vielä ole tehty mitään, mutta jo kerkesi postilaatikkoon lasku maalauksesta, sekä kiva pikku ylläri, että myöskin parkkipaikka saisi maistaa arvoisaa maalaus välinettä.
Tällaista ei ollut edes puhuttu yhtiön kokouksessa.
En ole koskaan ennen joutunut maksamaan tällaisesta palvelusta parkkiruudun neliöitten perusteella.
Eikä ole edes tullut mitään tietoa siitä, että milloin työ alkaa?
Myös työn maksatus kummastuttaa, kun ainoastaan kerta-suoritus on mahdollinen, eikä tässä kohtaa voida joustaa edes useamman erän suorituksilla.
Kummallinen tyyli
7
211
Vastaukset
- ITS...
Ihan kuulostaa siltä että mennään takamus edellä puuhun teilläkin. Periaatehan on selallainen että taloyhtiö voi kerätä rahaa osakkailta ainoastaan vastikkeina ja käyttökorvauksina, niiden perusteet on ilmoitettu yhtiöjärjestyksessä. Muuta ei voi, saa eikä tarvitse maksaa. Yhden poikkeuksen laki tuntee joka on tasajako, sekin edellyttää että tehdään jotain huoneiston sisällä (parkkiruutu tai maalaus ei ihan sitä ole) ja hyöty on jokaiselle sama.
Jos korjaus rahoitetaan lainalla niin sen voi maksaa myös kerralla pois, tai jäädä maksamaan rahoitusvastiketta kuukausittain. Olisiko tässä sitten kysymys vaan siitä että katsotaan kuka maksaa kerralla ja kuka ei?
Soittelepa isännöitsijälle tai hallitukselle asiasta, he varmaan selittävät mikä on homman nimi. - Ex-hpj...
Hallitus päättää remonteista ja yhtiökokous rahoituksesta eli käytännössä yhtiökokous päättää koko roskasta ja myös siitä, millä periaatteella remontti maksetaan ja miten se jakautuu osakkaiden kesken. Jos poiketaan yhtiöjärjestyksestä, siihen ei riitä 50% äänistä ja *muistaakseni* se joka joutuisi maksamaan enemmän kuin mitä yhtiöjärjestys määrää, voi kaataa koko homman.
"Asian eteen ei vielä ole tehty mitään, mutta jo kerkesi postilaatikkoon lasku maalauksesta."
Kuka laskuttaa ketä ja millä perusteella. Kyllä rahoituksesta pitää olla aina yhtiökokouksen päätös joko budjetissa tai sitten erikseen sovittuna.- lm älm älmälm
No tuossa oli päätetty maalauksesta yhtiökokouksessa. Ja rahoituskin varmaan sovittu. Oiksohan käynyt niin, että oletuksena lähetetään lasku, jos sitä ei maksa, sitten menee vastikkeeseen. Kun lainaahan tuollaiseen jokatapauksessa pitää ottaa. JA kyllä järjestys on niin, että etukäteen ei laskuja maksella, kyllä firma pitää olla tiedossa ja työt ainakin tekeillä.
Taitaa tuo parkkiruutujen maalaus sotkea aloittajan ajatuksia. Se pieni, pakolliseksi huoltotyöksi luokiteltava asia. Siis mun mielestä. - Ex-hpj...
lm älm älmälm kirjoitti:
No tuossa oli päätetty maalauksesta yhtiökokouksessa. Ja rahoituskin varmaan sovittu. Oiksohan käynyt niin, että oletuksena lähetetään lasku, jos sitä ei maksa, sitten menee vastikkeeseen. Kun lainaahan tuollaiseen jokatapauksessa pitää ottaa. JA kyllä järjestys on niin, että etukäteen ei laskuja maksella, kyllä firma pitää olla tiedossa ja työt ainakin tekeillä.
Taitaa tuo parkkiruutujen maalaus sotkea aloittajan ajatuksia. Se pieni, pakolliseksi huoltotyöksi luokiteltava asia. Siis mun mielestä.Se lasku voisi olla vaikkapa parin kk ylimääräinen yhtiövastike jos näin on yhtiökokouksessa päätetty ja silloin maksu menee yhtiöjärjestyksen mukaan, myös nuo parkkipaikat. Typerää lähteä jyvittämään parkkiruutujen maalausta millä muulla tavalla, koska parkkiruudut ja tolpat ovat ikäänkuin vuokralla yhtiöltä ja eihän vuokralainen missään muuallakaan ole velvollinen maksamaan huoltokorjauksia ellei nyt sitten erikseen niin ole sovittu tai ellei vuokralainen ole aiheuttanut vikaa esim. huolimattomuudella.
Ihmiset eivät aina oikein ymmärrä mikä on as oy:n luonne ja jos vaikka itsellä ei ole parkkipaikkaa saattaa tulla mieleen, ettei myöskään osallistuminen parkkialueen kunnossapitoon kuulu hänelle.
Asia muuttuu jos ollaan rakentamassa jotain uutta, vaikkapa katosta parkkialueelle. Silloin voidaan ajatella, että vain ne maksavat jotka katosta haluavat ja silloin taas jokaiseen katospaikkaan tulee sisältyä omistusoikeus (määrätty määrä osakkeita) jonka osakas voi halutessaan myydä. Jos näin menetellään, pitää myös maapohja liittää omistusoikeuteen ja siitä pitää yhtiön saada asiallinen kertakorvaus. - Ex Ex
"Hallitus päättää remonteista ja yhtiökokous rahoituksesta....."
Ei se nyt ihan noin ole. Hallitus voi esittää remontteja yleiselle kokoukselle ja kokous sitten tekee päätökset niin remontista (pienet korjaukset erikseen) ja rahoituksesta. - Ex-hpj...
Ex Ex kirjoitti:
"Hallitus päättää remonteista ja yhtiökokous rahoituksesta....."
Ei se nyt ihan noin ole. Hallitus voi esittää remontteja yleiselle kokoukselle ja kokous sitten tekee päätökset niin remontista (pienet korjaukset erikseen) ja rahoituksesta.Niin no tavallaan yhtiökokous päättää koko roskasta, kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin. Jos yhtiökokous on remonttia vastaan, sehän estää sen eväämällä rahoituksen. Jos taas riviosakkaat alkavat esittämään omia toteutusversioitaan remontista, joiden takana hallitus ei koe voivansa seistä, silloin hallituksen kannattaa heittää ns. pyyhe kehään. Vastuuta ei kannata ottaa muiden päätöksistä.
- khnbb ij pij åij åji
Pieni juttu, mun käsittääkseni hallitus voi ihan hyvin päättää pienistä huoltotöistä, etenkin jos ne tulee isomman remontin yhteyteen. Ja remontit aina kilpailutetaan niin tarkasti, että lisätöitä tulee. Hah, meillä tehtiin rivariin julkisivuremontti. Ainoa vaan, että varastojen ovet ei olleet sisältyneet tarjoukseen, lisätöitä. Samaten nyt maalattiin katot. Ainoa vaan, että kourujen ja rännien maalaaminen ei kuulunut tarjoukseen. Hah, kourut maalattiin sisäpuolelta, ei ulkopuolelta :DDD
Parkkiruutujen maalaus maksa juuri mitään. Ja ne on taloyhtiön omistuksessa, aivan kuin sun kämppäkin. Sulla vain osakekirja, joka oikeuttaa hallitsemaan jotain asuntoa. Ja nykyisellään parkkipaikat on kattelussa, vanhoissa yhtiöissä. Uusissa pitää mun käsittääkseni rakentaa riittävästi parkkitilaa. Sekin tosin saattaa loppua, ihmisillä kun useinkin pari autoa.
Toi laskunmaksu ei ole asianmukainen idea. Mutta pikkuhommiin ei kannata ottaa lainaakaan, sitten tulee lasku. Meille esim. uusittiin postilaatikot, lasku oli laatikossa. Näin voi tehdä, eikä jokaisesta pikkuasiasta tarvitse sopia yhtiökokouksessa. On niistä hyvä keskustella. Toisekseen, pitäisi tuollainenkin näkyä, nykyään pakollisessa, viiden vuoden korjaussuunntelmassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16012256
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454600Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1353653Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3631611Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461