Lomamatka

Yksi kuhmolainen rouva oli miehelleen ostanut 80-luvun alussa matkalipun etelään. Mies tietenkin lähti. Rouva oli viikon siivonnut kotona ja putsaillut paikkoja. Kun miehen paluupäivä tuli, niin rouva oli tehnyt kunnon aterian ja lämmittänyt "kullalleen" saunankin.

Mutta kas kummaa: Mies tuli umpikännissä kotiin kahden miehen taluttamana. Vaatteet oli rypyssä, housunhalko auki, ravatti roikotti selän takana ja kengissä oli nauhat auki. Matkamuistona oli puolikas pullo konjakkia jo puoliväliin juotu.

Mies oli joten kuten päässyt saunan pukuhuohuoneeseen, mutta uupunut sinne heti. Aamulla mies oli itkenyt ja pyydellyt rouvalta anteeksi. Kaiken lisäksi mies oli tuonut vielä tippurin matkalta...

Siinä on rouvalla muistelemista.
1204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kyllä tuollaiselle rouvalle saattaisin tulla ihan selvinpäin kotiin ja ilman "tuomisia"!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IkiMuistelo kirjoitti:

Yksi kuhmolainen rouva oli miehelleen ostanut 80-luvun alussa matkalipun etelään. Mies tietenkin lähti. Rouva oli viikon siivonnut kotona ja putsaillut paikkoja. Kun miehen paluupäivä tuli, niin rouva oli tehnyt kunnon aterian ja lämmittänyt "kullalleen" saunankin.

Mutta kas kummaa: Mies tuli umpikännissä kotiin kahden miehen taluttamana. Vaatteet oli rypyssä, housunhalko auki, ravatti roikotti selän takana ja kengissä oli nauhat auki. Matkamuistona oli puolikas pullo konjakkia jo puoliväliin juotu.

Mies oli joten kuten päässyt saunan pukuhuohuoneeseen, mutta uupunut sinne heti. Aamulla mies oli itkenyt ja pyydellyt rouvalta anteeksi. Kaiken lisäksi mies oli tuonut vielä tippurin matkalta...

Siinä on rouvalla muistelemista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu