Vampyyritarina, jatkakaa!

Emily Newbury

Anna käveli katua pitkin. Hän oli jäänyt sinä iltana ylitöihin, joten kello oli jo yli yhdeksän. Oli melko pimeää varhaissyksyn illaksi ja ilma oli viileää. Annan hengitys höyrysi, kun hän asteli vesilätäköiden yli.
Tuuli löyhytteli hänen puolipitkiä tummia hiuksiaan ja punaista takkiaan. Hän kääntyi polulle oikaistakseen puiston halki, näin matka olisi hiukan lyhyempi.
Puistopolun varrella olevat lamput valaisivat Annan matkaa, mutta varjoissa oli todella pimeää. Siksi hän huomasi sammuneen lampun alla seisovan hahmon vasta parin metrin päässä.
Hahmon astahtaessa polulle Anna jähmettyi ja perääntyi hiukan. Hahmo astui valoon ja Anna näki sen olevan noin kolmikymppinen mies. Mies oli tavallaan... no, kaunis: hänellä oli pitkähköt punaruskeat hiukset, jotka lainehtivat aavistuksen, kasvonpiirteet sopusuhtaiset ja ripset mustat kuin yö. Mies oli kalpea kuin kuunvalo olisi luonut hänet loisteellaan.
Mies hymyili Annalle ja tämä näki punaisten huulten välistä pilkistävän parin lumenvalkeita, teräviä kulmahampaita.

6

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lklök

      Anna kiitti hiljaa mielessään, että oli jatkanut karateharrastustaan tähän päivään asti. Koskaan ennen hän ei ollut joutunut käyttämään taitojaan tositilanteessa, mutta nyt oli näköjään pakko. Yhtäkkiä, nopeasti kuin ajatus kalpeaihoinen mies makasi maassa sadatellen, eikä Anna voinut kuin hieman hymyillä. Hän tiesi kuka mies oli, hänen mummonsa oli jo vuosikaudet sitten kertonut tästä miehestä. " Gilbert, nouse ylös ennen kuin likaat itsesi" Anna sanoi maassa makaavalle sadattelevalle mytylle virnistellen. "Katkoit varmaan jokaisen luuni" Gilbert sanoi muka vihaisesti, mutta hieman naurua äänessään. Katsoessaan Annan kasvoihin hänen ilmeensä kuitenkin nopeasti vakavoitui. "Anna, tiedät miksi olen täällä, tilanne on päässyt erittäin pahaksi".....

    • josko totta

      - taatusti tiedänkin. Ja mitä sinä siinä kyttäilet, tyhjässä puistossa, pöhkö. Käytä vähän järkees niin asias on kunnossa hamaan tulevaisuuteen.
      - Kuinka niin?
      - tee samoin kuin minä. Käy spr:n veripalvelussa. tai sairaalan varastossa. Siellä on sapuskaa valmiiksi pussissa kuin supermarketin hyllyllä, senkus valitset mielseistäsi, verikiutaleista, plasaa, kokoverta viittä sorttia. Ja sisäänpääsykin on helppoa, senkus hankit sovivan virkapuvun ja läpyskän kaulukseen. Yöhoitajia ja yövuoron vahtimestareita tarvitaan aina. Siitä saa jopa palkkaa!
      Anna näytti henkiläkorttia joka kertoi naisen olevan erikoishoitaja sairaalan ensiavusta...

    • beauchamp

      Mies pyysi Annaa kertmaan lisää veripalvelusta. Anna teki työtö käskettyä ja puhui innoissaan muutaman minuutin ajan. Tällä välin Gilbert etsi salaa katseellaan tytön sykkivää kaulavaltimoa.. ja mietti että tyttö on kovin typerä tyrkyttäessään pilaantunutta verta hänelle. Gilbert oli todellinen ruuan rakastaja ja kulinaristi. Hänellä ei ollut aikomustakaan tyytyä valmis-ateriaan joka ei vastannut gourmee tasoa..
      Annan puhe taukosi hetkeksi ja Gilbert iski suoraan Annan mehukkaaseen kaulavaltimoon. Tyttö maistui taivaalliselta. Paremmalta kuin kukaan koskaan, mies oli ensimmäistä kertaa elämässään naisen lumoissa.. Gilbertin oli nyt pakko saada tyttö mukaansa keinolla millä tahansa..
      Anna ei ollut ehtinyt ajattelemaan mitään ennen tajuttomaksi menoaan.. Gilbert nousi polvilleen ja tunsi olonsa viimein tyydytetyksi ja kylläiseksi. Viikon paaston jälkeen hän oli jo kerran sortunut vierailemaan veripankissa tyydyttääkseen kiljuvaa nälkäänsä ja mielihalujaan. Mutta nyt hänellä oli voimia raahata Anna mukanaan Siunaamattoman Maan syvään metsikköön.. Hän aikoi...
      Siellä hän tekisi Annalle juuri mitä tahtoikin..

    • LittleVampire

      Anna heräsi autiosta talosta ja havahtui.
      Gilbert katsoi häntä ja naurahti.
      "Mikä nyt noin naurattaa?" Anna kysyi.
      "Se että maistit niin hyvältä, vaikka oletkin nainen..." Gilbert vastasi, käänsi päänsä ja tuijotti vanhaa valokuvaa .
      "Oliko tuo kohteliaisuus?" Anna huokaisi, nousi istumaan ja tuijotti Gilbertiä.
      Gilbert vilkaisi Annaa ja Anna käänsi katseensa nopeasti pois ja seisahti tuijottaen ulkoovea .
      "Mikä nyt on? Etkai suunittele poistuvasi talosta?" Gilbert kysyi.
      Anna huusi: "Lähden pois vielä kun voin!!"
      Anna juoksi kohti ovea ja kun hän avasi oven hänen ihoaan poltti.
      "Mitä tämä on?!" Anna parkaisi ja pamautti oven kiinni.
      "Olet nyt vampyyri Anna... " Gilbert huokaisi.
      Anna kauhistui ja tuijotti Gilbertiä.

    • JATKAKAA

      Vampyyri. Annan tuijotti kauhistuneena Gilbertiä. Vampyyri. Kauhistus vaihtui vihaksi ja Anna loikkasi kiukkuisena Gilbertin kimppuun.
      "Paskiainen!" hän kiljui ja heitti vampyyrin karate-otteella lattiaan ja alkoi takomaan häntä nyrkeillä. "Kusipää, hirviö, idiootti, Katainen, paskiainen!"
      Gilbert kampesi itsensä pois seonneen naisen alta ja naurahti huvittuneena.
      "Sinä olet nyt vampyyri." hän sanoi ja kietoi kätensä riehuvan Annan ympärille.
      "Sinä olet nyt vampyyri ja pysyt luonani." Gilbert kuiskasi hiljaa ja aikoi taas painaa hampaitaan kohti Annan kaulaa.
      Hän muutti mielensä, kun Annan nyrkki kolahti hänen leukaansa.
      "Runkkari!" Anna kiljui ja ryntäsi pois Gilbertin ulottuvilta nurkkaan. Käpertyi sinne kerälle, ja nyyhkytti hiljaa.
      Gilbert hieroi leukaansa ja vilkaisi taas salaperäistä vanhaa valokuvaa.
      "Taitaa olla se vaiva kuukaudesta." hän mutisi..

    • JATKAKAA

      *aika

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3305
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2498
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2376
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1923
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1159
    Aihe