Kun on 60 v, moni asia saattaa muuttua; avioero tuli neljänkymmenenkahden avioliittovuoden jälkeen?
Miksi?
Mitä väliä ?
Ero on tosiasia, moni asia hiersi vuosia ja vuosia, keskustella EI osattu - kun tarpeeksi kertyy painolastia ei muuta toivo kuin pääsevänsä pois liitosta.
Eron jälkeen oman pienen asunnon ostaminen, kaikki muuttuu; arkipäivän askareissa huolehtii vain itsestään.
Aikuisen naisen - joka ei kapakoi - ei ole helppoa löytää juttuseuraa - moni mies tuntuu ajattelevan,että nainen on vain sitä yhtä vailla - ei siinä mitään, kuuluuhan se normaalina osana elämään - mutta ei sitä pelkästään ole hakemassa.
Tämä kuuluisa henkinen yhteys on yhtä tärkeä, jos se toimii - toimii sitten kaikki muukin - eli ei voi aloittaa ikäänkuin väärästä suunnasta.
Olen terve, huumorintajuinen(omaan myös taidon nauraa-ennenkaikkea itsellni) -
Sitten ne riskit - eivät kaikki näillä palstoilla ole mitään huijaavia auervaaroja, mutta varovainen saa olla kuitenkin.
Monet kirjoittavat harrastavansa mitä hienompia ( ja kalleimpia) asiota.
Onko oikeasti olemassa ns tavallisia miehiä enää ?
Bussikuskeja, rekkamiehiä, tehdastyöläisiä jne ?
Onko muita ?
44
146
Vastaukset
- Uutta etsin.
Minun vaimo lähti juopon matkaan 38- avioliitovuoden jälkeen. Sai nuoren, joka tosin on nyt jo mullan alla.
- s santra
Niin voi käydä, saattaa olla. että vaimosi elämänarvot on nyt punnittu uudestaan ?
- Uutta etsin
s santra kirjoitti:
Niin voi käydä, saattaa olla. että vaimosi elämänarvot on nyt punnittu uudestaan ?
Nyt kelpaan minäkin. Oikein pyydetiin uudestaan vihille.
- hunksutinsitroen
Tässä sullemies oivallinen.
Olutta hyvin harvoin käytän.Naista palvon.
Ota minut silläalan olemaan epätoivoinen!- sama, 60 v
Ainakin olet verbaalisesti lahjakas !!
- bessie*
sama, 60 v kirjoitti:
Ainakin olet verbaalisesti lahjakas !!
Onko tosiaan, sinun mielestäsi? Minun mielestäni ei, eikä edes vähääkään hauska. Tahditon moukka, mielestäni.
- ZZ X II
bessie* kirjoitti:
Onko tosiaan, sinun mielestäsi? Minun mielestäni ei, eikä edes vähääkään hauska. Tahditon moukka, mielestäni.
Sinunko tyylisi tahdikas, täydellinen ? Jokainen taaplaa tyylillään - noin täydellinen ihminen kuin sinä - miksi vaivaudut lukemaan näitä juttuja ?
- bessie*
ZZ X II kirjoitti:
Sinunko tyylisi tahdikas, täydellinen ? Jokainen taaplaa tyylillään - noin täydellinen ihminen kuin sinä - miksi vaivaudut lukemaan näitä juttuja ?
En suinkaan ole aina tahdikas, enkä missään nimessä täydellinen - miten olet voinut minusta sellaisen kuvan mielessäsi muodostaa?
Luen näitä juttuja (en läheskään kaikkia) silloin kun se minua huvittaa, ajankuluksi, ei siitä ole minulle mitään vaivaa.
Taaplaa sinä ihan rauhassa vaan, saatan puuttua kyllä jatkossakin, jos taapeli on mielestäni pahasti vinossa ja peräti kaatumaisillaan jonkun päälle. - lejanna
bessie* kirjoitti:
En suinkaan ole aina tahdikas, enkä missään nimessä täydellinen - miten olet voinut minusta sellaisen kuvan mielessäsi muodostaa?
Luen näitä juttuja (en läheskään kaikkia) silloin kun se minua huvittaa, ajankuluksi, ei siitä ole minulle mitään vaivaa.
Taaplaa sinä ihan rauhassa vaan, saatan puuttua kyllä jatkossakin, jos taapeli on mielestäni pahasti vinossa ja peräti kaatumaisillaan jonkun päälle.Taapelin, Baabelin torni.
En ole minäkään lainkaan aina tahdikas, monesti tahdit menevät siansaksaa.
Nyt nukuttaa, menen horrokseen.
Hyvää Päivänjatkoa!
. bessie* kirjoitti:
En suinkaan ole aina tahdikas, enkä missään nimessä täydellinen - miten olet voinut minusta sellaisen kuvan mielessäsi muodostaa?
Luen näitä juttuja (en läheskään kaikkia) silloin kun se minua huvittaa, ajankuluksi, ei siitä ole minulle mitään vaivaa.
Taaplaa sinä ihan rauhassa vaan, saatan puuttua kyllä jatkossakin, jos taapeli on mielestäni pahasti vinossa ja peräti kaatumaisillaan jonkun päälle.He Bessie, - sie se osaat käyttää tuota sanaista arkkuasi - "taapeli kaatumassa", ettäs nakrattaa..kiitos taas kerran :)
- ei ole totta?
bessie* kirjoitti:
En suinkaan ole aina tahdikas, enkä missään nimessä täydellinen - miten olet voinut minusta sellaisen kuvan mielessäsi muodostaa?
Luen näitä juttuja (en läheskään kaikkia) silloin kun se minua huvittaa, ajankuluksi, ei siitä ole minulle mitään vaivaa.
Taaplaa sinä ihan rauhassa vaan, saatan puuttua kyllä jatkossakin, jos taapeli on mielestäni pahasti vinossa ja peräti kaatumaisillaan jonkun päälle.Siula onkuitenkin moraalinen ylemmyys, haukkua toista kirjoittajaa?
- bessie*
ei ole totta? kirjoitti:
Siula onkuitenkin moraalinen ylemmyys, haukkua toista kirjoittajaa?
Tarkoititko minua?
On totta, kirjoitin kuten ajattelen.
En voi mitään mahdolliselle alemmuudentunnollesi.
"Haukuinko" mielestäsi määrättyä, henkilöitävissä olevaa kirjoittajaa? Jos, niin ketä? - Hitto vie
bessie* kirjoitti:
Tarkoititko minua?
On totta, kirjoitin kuten ajattelen.
En voi mitään mahdolliselle alemmuudentunnollesi.
"Haukuinko" mielestäsi määrättyä, henkilöitävissä olevaa kirjoittajaa? Jos, niin ketä?Onko tosiaan, sinun mielestäsi? Minun mielestäni ei, eikä edes vähääkään hauska. Tahditon moukka, mielestäni.
Sinulla on kanttia haukkua jotakuta MOUKAKSI, mikä olet itse? - bessie*
Hitto vie kirjoitti:
Onko tosiaan, sinun mielestäsi? Minun mielestäni ei, eikä edes vähääkään hauska. Tahditon moukka, mielestäni.
Sinulla on kanttia haukkua jotakuta MOUKAKSI, mikä olet itse?Nii in, tiedän kyllä mitä kirjoitin! (Ja OMALLA nikilläni allekirjoitin).
Voi kuule, minulla on kanttia paljon enempäänkin, kuin sanoa JOTAKUTA yksilöimätöntä "verbaalista lahjakkuutta" tahdittomaksi moukaksi. Ihmettelen suuresti, miksi se sinuun niin kovasti kolahti.
Olen mikä olen, moukkakin varmaan joskus. - teksti todistaa
bessie* kirjoitti:
Nii in, tiedän kyllä mitä kirjoitin! (Ja OMALLA nikilläni allekirjoitin).
Voi kuule, minulla on kanttia paljon enempäänkin, kuin sanoa JOTAKUTA yksilöimätöntä "verbaalista lahjakkuutta" tahdittomaksi moukaksi. Ihmettelen suuresti, miksi se sinuun niin kovasti kolahti.
Olen mikä olen, moukkakin varmaan joskus.Tosi, olet moukka
teksti todistaa kirjoitti:
Tosi, olet moukka
Beessi on sanavalmis, mutta varsin sympaattinen kirjoittaja. Minkäänlaista moukkamaisuutta en ainakaan minä ole havainnut sen kolmen vuoden aikana, kun satunnaisesti palstalla olen käynyt. On ollut ilo lukea hänen viestiään.
Beessi ei myöskään kerskaile ihailijoistaan ja kuinkä hän niitä joutuu pois hätistelemään. Hänellä on kanttia pitää puolensa ja myös toisia puolustamaan.- lejanna
saimander kirjoitti:
Beessi on sanavalmis, mutta varsin sympaattinen kirjoittaja. Minkäänlaista moukkamaisuutta en ainakaan minä ole havainnut sen kolmen vuoden aikana, kun satunnaisesti palstalla olen käynyt. On ollut ilo lukea hänen viestiään.
Beessi ei myöskään kerskaile ihailijoistaan ja kuinkä hän niitä joutuu pois hätistelemään. Hänellä on kanttia pitää puolensa ja myös toisia puolustamaan.Niin minustakin, ei mikään moukka, vaan modukka, kaunis ja kultainen.
Koskaan ei ole minuakaan kutsunut olmiksi, saati koiraksi.
Uskon, vakaasti, että täällä kirjoittelu paljastaa paljasta ihmistä.
. - bessie*
lejanna kirjoitti:
Niin minustakin, ei mikään moukka, vaan modukka, kaunis ja kultainen.
Koskaan ei ole minuakaan kutsunut olmiksi, saati koiraksi.
Uskon, vakaasti, että täällä kirjoittelu paljastaa paljasta ihmistä.
.Outo viesti, Lejanna.
Ethän sinä mistään voi minun mahdollista kauneuttani tai kultaisuuttani tietää.
Tai mitään muutakaan, paitsi mitä olen kirjoittanut. En käytä näkymätöntä mustetta, rivien välissä ei ole mitään.
Tuo olmi- ja koirajuttusi menee ihan yli ymmärrykseni. Vaikka en edes ymmärrä mitä tarkoitat, en siitä pidä. Enkä kaipaa mitään hepsutarallaa vastaustasi.
Kiitos sanoistasi, Saimander, arvostan kovasti. - lejanna
bessie* kirjoitti:
Outo viesti, Lejanna.
Ethän sinä mistään voi minun mahdollista kauneuttani tai kultaisuuttani tietää.
Tai mitään muutakaan, paitsi mitä olen kirjoittanut. En käytä näkymätöntä mustetta, rivien välissä ei ole mitään.
Tuo olmi- ja koirajuttusi menee ihan yli ymmärrykseni. Vaikka en edes ymmärrä mitä tarkoitat, en siitä pidä. Enkä kaipaa mitään hepsutarallaa vastaustasi.
Kiitos sanoistasi, Saimander, arvostan kovasti.Anteeksi, typeryyteni, minua on noilla sanoilla kutsuttu, täällä.
. - lejanna
bessie* kirjoitti:
Outo viesti, Lejanna.
Ethän sinä mistään voi minun mahdollista kauneuttani tai kultaisuuttani tietää.
Tai mitään muutakaan, paitsi mitä olen kirjoittanut. En käytä näkymätöntä mustetta, rivien välissä ei ole mitään.
Tuo olmi- ja koirajuttusi menee ihan yli ymmärrykseni. Vaikka en edes ymmärrä mitä tarkoitat, en siitä pidä. Enkä kaipaa mitään hepsutarallaa vastaustasi.
Kiitos sanoistasi, Saimander, arvostan kovasti.Vieläkin, sinulle, bessie.
Olen aina rakastanut sanoilla leikkimistä.
Ikävää, että loukkasin huumorittomuutasi.
Yritän pitää sen mielessäni, ja toivottavai pian alan totiseksi vanhukseksi.
. sama, 60 v kirjoitti:
Ainakin olet verbaalisesti lahjakas !!
Olen samaa mieltä kuin bessie nimimerkin hunksutinsitroen kirjoituksesta. Tässähän ilmiselvästi joku ivailee puskasta (pelkkää ilkeyttään?) ja joku toinen vielä säestää. Liekö sama henkilö vaiko kamu?
Tyylitöntä ja tylsää, sorry vaan hänelle kenen jalkaan tämä(kin) kapsahti.- bessie*
lejanna kirjoitti:
Vieläkin, sinulle, bessie.
Olen aina rakastanut sanoilla leikkimistä.
Ikävää, että loukkasin huumorittomuutasi.
Yritän pitää sen mielessäni, ja toivottavai pian alan totiseksi vanhukseksi.
.Ole huoleti, en pysty sinulle loukkaantumaan.
Mitäs jos et ollenkaan ajattelisi minua ja huumorittomuuttani, kirjoittele vain aivan kuin minua ei olisikaan, estottomasti sanoilla leikitellen.
Etkö ole onnellinen nykyisessä roolissasi, kun toivot pian alkavasi totiseksi vanhukseksi?
- lejanna
Mainosko tuo oli?
. Miksi sitä vastakkaista sukupuolta on aina etsittävä, eikö nainen osaa olla yksin ja nauttia olostaan, olla hyvällä omallatunnolla itsekäs, tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa. Kokeilla sitä ja tätä.
Minusta on kaikkien suhteitten jälkeen ylellistä olla yksin. Kyllä olisi innokaita tulijoita, pois täytyy hätistellä:))) Mutta kun en kaipaa hoivattavaa enkä itsekään halua tulla hoivatuksi, kas siinä syy. Taidan olla outolintu.- monta ja monta?
Monesko mies olisi seuraava itselläsi? Älä pahastu, jos toisetkin haluavat edes tutustua siis "toiseen". Eikö itselläsi todellakaan ole mies tuttavuuksia? Pianhan ystävät kuvittelevat vaikka mitä!?
Et ole outolintu. Luovutat vain helpommin, kuin Elisabeh Taylor. monta ja monta? kirjoitti:
Monesko mies olisi seuraava itselläsi? Älä pahastu, jos toisetkin haluavat edes tutustua siis "toiseen". Eikö itselläsi todellakaan ole mies tuttavuuksia? Pianhan ystävät kuvittelevat vaikka mitä!?
Et ole outolintu. Luovutat vain helpommin, kuin Elisabeh Taylor.Ensimmäisen kysymyksen ohitan enkä pahastu lainkaan. Silmiini vain pistää aina nuo valitukset, kun ei löydy miesseuraa. Minäkin lakkasin etsimästä ja kas kummaa juttuseuraa löytyikin jonka koetankin pitää ystävyystasolla. Siinä onkin tekeminen joskus.
En nimittäin 17 vuotiaasta asti ollut koskaan yksin. Milloin olin naimisissa, milloin seurustelin "vakavasti". En mielestäni ole luovuttaja vaan juoksen mieluummin karkuun.
- tarina tämäkin
Kysyt, onko olemassa ns. tavallisia miehiä? No, ei ole ja ei ne ainakaan älyä tulla kotiovelle kysymään, oletko yksinäinen.
Siitä on nyt 5-vuotta, kun lähdin mieheni luota. Yhdessä olimme 43-vuotta, mutta erottu ei olla vieläkään. Sain halvan vuokrayksiön (260,-€/kk), joten pärjään eläkkeelläni.
Se puhumattomuus ja aiheeton mustasukkaisuus saivat tämän aikaan. Kumpikaan ei ole kuitenkaan löytänyt, tuskin etsinytkään uutta suhdetta. En minä ainakaan.
Nyt olen huomannut, että tämä yksinäisyys tekee sairaaksi, siis erakoksi. Aluksi meni mukavasti, kun sain olla auttamassa lapsenlapsieni hoidossa, mutta nyt he ovat tarhassa ja en halua olla heidän perheensä riesana ylenmäärin.
Kirjoitat aika osuvasti, sillä samaistan itseni asemaasi, paitsi me emme eronneet ja minulla on vain vuokra asunto. Tosin on rivitalo, jossa pieni piha, mutta se riittää minulle. Muutinhan omakotitalosta ja kerrostalossa olen asunut joskus 60-luvun alussa.
Tämä on ns. vanhusten taloja, joten täällä asuu paljon iäkkäitä, joilla käy kodinhoitajat ja ruokapalvelukin toimii, mutta minua masentaa jotenkin silmieni edessä näkyvä tulevaisuuteni. Harva täällä liikkuu ilman rolaatoria ja useat eivät pääse edes ulos ilman apua ja se onkin vähäistä.
Oletko eronnut hiljattain? Varo edes Sinä jäämästä vain kotiin nyhjäämään. Pian et haluakkaan lähteä mihinkään ja ainut kontakti ulkomaailmaan on nettikeskustelu palstat, joissa usein onkin vain toisten nolaaminen perusteellisesti.
Armoa ei anneta, jos hieman väärin kirjoitat ja pilkut eivät ole kohdallaan. Siksi olisi parempi löytää live keskustelija, joka ei ehkä huomaa, mihin paikkaan se pilkku tulikaan ja päin naamaa ei uskalla ...toivottavasti...kovinkaan pahasti sanoa. Jää vain miettimään, mitähän tuokin todellisuudessa minusta ajattelee, joten itse välttelen mitään tuttavuuksia.- s santra-
Erosta 3 vuotta, täytyy ihmetellä kanssaihmisten intoa kirjoittaa rumasti tällä palstalla, jos ei ole mitään kannustavaa sanottavana voisi olla kirjoittamatta.
Kuka siitä mitään hyötyy että saa ilkeitä vastauksia ?
Mielipiteensä saa sanoa, mutta senkin voi tehdä asiallisesti.
Se rouva joka joutuu hätyyttelemään miehiä kimpustaan saattaa hieman liioitella, mutta mitä sitten ? - tarina tämäkin
s santra- kirjoitti:
Erosta 3 vuotta, täytyy ihmetellä kanssaihmisten intoa kirjoittaa rumasti tällä palstalla, jos ei ole mitään kannustavaa sanottavana voisi olla kirjoittamatta.
Kuka siitä mitään hyötyy että saa ilkeitä vastauksia ?
Mielipiteensä saa sanoa, mutta senkin voi tehdä asiallisesti.
Se rouva joka joutuu hätyyttelemään miehiä kimpustaan saattaa hieman liioitella, mutta mitä sitten ?Anteeksi, jos loukkasin jotenkin Sinua. Oliko kirjoituksesi todellakin tarkoitettu minulle?
- elävän leski
Mukava tarina, eihän sinulla huonosti asiat ole vielä, voisitko ajatella palaavasi miehesi luo takasi, tehän ette ole virallisesti eronneet.
Tosi on, kun kauan on yksi ei osaa eikä ehkä haluakkaa enään uutta kumpania, mutta seuran puuttetta moni yksinäinen vanhempi ihminen tuntee, niin minäki, en ole yhdistys ihmisiä, joten olen paljon yksi. - Vuosi erosta
Älkää erotko. Minulta jää 700 euroa /kk saamatta. Leskeneläkettä meinaan.
- tarina tämäkin
elävän leski kirjoitti:
Mukava tarina, eihän sinulla huonosti asiat ole vielä, voisitko ajatella palaavasi miehesi luo takasi, tehän ette ole virallisesti eronneet.
Tosi on, kun kauan on yksi ei osaa eikä ehkä haluakkaa enään uutta kumpania, mutta seuran puuttetta moni yksinäinen vanhempi ihminen tuntee, niin minäki, en ole yhdistys ihmisiä, joten olen paljon yksi.En voi ajatella, sillä niin monet vuodet ja ristiriidat ovat esteenä. Olemme toki tapailleet, jopa yhdessä vietetty mökillä lomaakin, mutta joskus onnistuu ja sitten taas ei.
Suurin este on mieheni juominen ja hänen ääretön mustasukkaisuutensa. Ihmeellistä onkin, kun minulla on mukamas joka nurkantakana rakastaja, mutta ihmettelen, että missä ne luuraa, kun eivät asuntooni tule?
Täällä luonani käydessään hän tutki kaikkia miesten jälkiä, kuka oli tullut ja mennyt! Siis kulkenut ohi, kun hän oli luonani! Haloo!!! Asun rivitalossa, jossa kulkee asukit, jotka pystyvät, kodinhoitajat ja ruoan jakajat.
Muuttaisinko takaisin tällaisen vainohullun kanssa. On tietenkin törkeä nimitys ja näillä sanomisilla ei olisi Eduskuntaan asiaa, mutta en ole sinne pyrkimässäkään.
Ei yhtään harmita, että talomme on jakamaton, koska jääköön se lapsille, sillä uskon pärjääväni ilmankin, repimättä lapsieni lapsuuskotia.
Minun vain nyt täytyy ryhdistäytyä edes ulkoilemaan. Lähteä lenkille, satoi tai paistoi. Mutta on se niiiiin vaikeaa, koska mukavampi on ottaa kirja esiin tai täällä kirjoitella. - S santra-
tarina tämäkin kirjoitti:
En voi ajatella, sillä niin monet vuodet ja ristiriidat ovat esteenä. Olemme toki tapailleet, jopa yhdessä vietetty mökillä lomaakin, mutta joskus onnistuu ja sitten taas ei.
Suurin este on mieheni juominen ja hänen ääretön mustasukkaisuutensa. Ihmeellistä onkin, kun minulla on mukamas joka nurkantakana rakastaja, mutta ihmettelen, että missä ne luuraa, kun eivät asuntooni tule?
Täällä luonani käydessään hän tutki kaikkia miesten jälkiä, kuka oli tullut ja mennyt! Siis kulkenut ohi, kun hän oli luonani! Haloo!!! Asun rivitalossa, jossa kulkee asukit, jotka pystyvät, kodinhoitajat ja ruoan jakajat.
Muuttaisinko takaisin tällaisen vainohullun kanssa. On tietenkin törkeä nimitys ja näillä sanomisilla ei olisi Eduskuntaan asiaa, mutta en ole sinne pyrkimässäkään.
Ei yhtään harmita, että talomme on jakamaton, koska jääköön se lapsille, sillä uskon pärjääväni ilmankin, repimättä lapsieni lapsuuskotia.
Minun vain nyt täytyy ryhdistäytyä edes ulkoilemaan. Lähteä lenkille, satoi tai paistoi. Mutta on se niiiiin vaikeaa, koska mukavampi on ottaa kirja esiin tai täällä kirjoitella.Tuo mitä kirjoitit, että on vaikeata lähteä lenkille - totta - en ehkä minäkään kävisi 3-5 kertaa päivässä lenkilllä jos ei olisi tuota nelijalkaista ystävää jonka on pakko päästä lenkille.Koira sitoo paljon, sitä ei voi - eikä halua - jättää tuntikausiksi yksin. Kun sen on ottanut, se myös hoidetaan kunnolla.
- elävän leski
tarina tämäkin kirjoitti:
En voi ajatella, sillä niin monet vuodet ja ristiriidat ovat esteenä. Olemme toki tapailleet, jopa yhdessä vietetty mökillä lomaakin, mutta joskus onnistuu ja sitten taas ei.
Suurin este on mieheni juominen ja hänen ääretön mustasukkaisuutensa. Ihmeellistä onkin, kun minulla on mukamas joka nurkantakana rakastaja, mutta ihmettelen, että missä ne luuraa, kun eivät asuntooni tule?
Täällä luonani käydessään hän tutki kaikkia miesten jälkiä, kuka oli tullut ja mennyt! Siis kulkenut ohi, kun hän oli luonani! Haloo!!! Asun rivitalossa, jossa kulkee asukit, jotka pystyvät, kodinhoitajat ja ruoan jakajat.
Muuttaisinko takaisin tällaisen vainohullun kanssa. On tietenkin törkeä nimitys ja näillä sanomisilla ei olisi Eduskuntaan asiaa, mutta en ole sinne pyrkimässäkään.
Ei yhtään harmita, että talomme on jakamaton, koska jääköön se lapsille, sillä uskon pärjääväni ilmankin, repimättä lapsieni lapsuuskotia.
Minun vain nyt täytyy ryhdistäytyä edes ulkoilemaan. Lähteä lenkille, satoi tai paistoi. Mutta on se niiiiin vaikeaa, koska mukavampi on ottaa kirja esiin tai täällä kirjoitella.Hengessä osaan olla kanssasi samaa mieltä, toivo sinulle jaksamista, kannattaa yrittää kunnosta pitää huolta, ulkoilla riittävästi, tee pieniä lenkkejä päivittäin siitä se lähtee.
Omakohtaisesti käyn uimahallilla joka päivä joskus harvemmin, uiminen tai vesijuoksu on lempeää liikuntaa, siellä on paljon muitaki samanlaisia ihmisiä, uiminen virkistää mukavasti, jaksaa taas olla yksikseen kotona.
- ******
Nauttisit vapaudestasi, niin minä tekisin vastaavassa tilanteessa.
En totisesti haluaisi enää vakituiseksi asuinkumppaniksi ketään jos ero tulisi. Poikaystäviähän tietty olisi. Löytynevät harrastusten parista luotettavimmin. Nettilöytöihin en luottaisi, vaan toisaalta mikäs minä sitäkään parinetsintätapaa olen tuomitsemaan. Kokemus puuttuu, yhtäkään onnistunutta parisuhdetta ei tuttavapiirissäni ole netin kautta tullut. - Just ask
********* Eräs seikka pistää silmään :
ettei vaan palstan mode itse kirjoita näitä vastauksia jotka ärsyttävät - että palsta kauan eläisi . . . . . - hyvä alotus
elävän leski
ÄLÄ höpsi, minäki aivan sivusta huomasin hyvä lotuksen, monella on sama ongelma omassa elämässään, kirjoittaminen helpottaa elämää ahdistuksessa,
Ethän vaan ole kade, ei kannata, tai jos olet mustasukkainen tyyppi, kirjoita ongelmistasi saat varmasti vastakaikua, monella on myös mustasukkaisuus ongelmana haittaamassa hyvää elämisen mahdollisuutta. - reima kyylänen
Käviskö peräkammarin neitsytpoika? Toivottavasti et oo liian iloluonteinen. Se on turmioksi! Liian hilpiät naikkoset on liiaksi ukkoo vaille ja käyvät vielä ulkomaillakin rantojen miehiä kyttäilemässä.
Onko Reima mielestään tavallinen mies, ei oikein siltä vaikuta. Jos on sekä neitsyt että peräkammarin poika, yhdistelmä on sanoisinko melkoisen luotaantyöntävä.
Mitäs vikaa iloisissa naisissa on, onkos Reimaa huijattu?- Reima Kyylänen
Anceli kirjoitti:
Onko Reima mielestään tavallinen mies, ei oikein siltä vaikuta. Jos on sekä neitsyt että peräkammarin poika, yhdistelmä on sanoisinko melkoisen luotaantyöntävä.
Mitäs vikaa iloisissa naisissa on, onkos Reimaa huijattu?Tavallinen miespä hyvinkin, ja niin hyvin perillä maailman menosta, ettet uskokaan. Ite taidat olla niitä hilpeitä akkoja, joista äitee on varotellu.
Reima Kyylänen kirjoitti:
Tavallinen miespä hyvinkin, ja niin hyvin perillä maailman menosta, ettet uskokaan. Ite taidat olla niitä hilpeitä akkoja, joista äitee on varotellu.
Vai on äitee oikein pikku-Reimaa varoitellut ja sinä poika olet ottanut opiksesi, sillä lailla.
Peräkammarista käsinhän ne maailman asiat selviääkin, oletko milloin viimeksi käynyt kirkonkylän baarissa?
Äitee on tainnut kieltää senkin, eikö vain?
Ja juu, olen erittäin hilpeä, mutta tuo akka on pikkuisen ikävä nimitys, lievennetään sitä vähän, eli olen hilpeä nainen. :))
Naurattais varmaan suakin jos mun kanssa pääsisit juttelemaan.- Reima Kyylänen
Anceli kirjoitti:
Vai on äitee oikein pikku-Reimaa varoitellut ja sinä poika olet ottanut opiksesi, sillä lailla.
Peräkammarista käsinhän ne maailman asiat selviääkin, oletko milloin viimeksi käynyt kirkonkylän baarissa?
Äitee on tainnut kieltää senkin, eikö vain?
Ja juu, olen erittäin hilpeä, mutta tuo akka on pikkuisen ikävä nimitys, lievennetään sitä vähän, eli olen hilpeä nainen. :))
Naurattais varmaan suakin jos mun kanssa pääsisit juttelemaan.Et sunka sä yritä vokotella? Nyt kyllä lopetat!
Reima Kyylänen kirjoitti:
Et sunka sä yritä vokotella? Nyt kyllä lopetat!
No en vokottele, ole ihan huoleti, reppana.
Kuti kuti nyt vähän kuitenkin. ;))
Nyt mun täytyy mennä korjaamaan niittokonetta, laakeri meni pask.... anteeksi, äiti on varmaan kieltänyt Reimalta kirosanojen käytönkin.
- i_a'*'
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171021124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102468Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2161958Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231743- 721080
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491054Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?75895Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57872En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43852Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä88823