Mielenterveysongelmaisesta mielenterveyshoitajaksi?

Hei!

Minulla on ollut vaikeaa masennusta ja lievää päihdeongelmaa aikoinaan. Olen ollut hoitojaksolla akuuttipsykiatrian osastolla sekä päiväsairaalassa. Nyt opiskelen lähihoitajaksi. Ala, josta olen eritylsen kiinnostunut on vanhustyö, mutta toisaalta mielessäsi on myös mielenterveystyö. Olen itse kuitenkin käynyt läpi, sekä masennuksen, että laitoshoitojakson, joten tunnen, että pystyn pääsemään hyvinkin lähelle ihmistä, joka hoitojaksolle tulee. Nyt onkin näin anonyymina hyvä kysyä kokemuksia, kritiikkiä ja yleisiä ajatuksia mietteistäni. Onko fiksua, mitä ongelmia saatan kohdata, muiden hoitajien mielipiteitä jne.?
5290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei se, että on itse kokenut jotain takaa hyvää hoitoa tai kasvatusta. Uskoisin, että olet melko pitkällä omassa prosessissasi, koska olet tullut valituksi lähihoitaja koulutukseen (oletan, että valintakoe on sisältänyt psyk. testauksen). Tulet tekemään vaativaa työtä, jossa on erityisen tärkeää huolehtia itsestään. Ihminen on itse omien asioidensa paras asiantuntija ja uskonkin sinun kykenevän arvioimaan itseäsi ammatillisesti. Neuvona voisin kuitenkin sanoa, että valitse sellaisia työtehtäviä joista kykenet selviytymään, huolehdi itsestäsi ja omasta terveydestäsi ja valitse työpaikka, jossa huolehditaan työhyvinvoinnista.

Äänestä

Kiitos paljon sanoistasi, joskus on vaan hyvä kysyä ulkopulelta neuvoa. Hassun tuntuista kirjottaa tänne internettiin näistä asioista, mutta täällä voi pysyä anonyyminä niin paljon helpommin. Pistän tämän asian ns. "mietintämyssyyn".

Äänestä

Itse mielenterveysalalla työskentelevänä sanoisin, että omat mt-ongelmat voivat olla joko siunaus tai kirous.

On totta, että ehkä tosiaan omakohtaisen kokemuksen perusteella ymmärrät paremmin vastaavassa tilanteessa olevaa potilasta. Toisaalta psykiatrisen hoitajan tehtävä ei ole mennä aina liian lähelle, vaan tietyllä tapaa pysyä etäisempänä ja objektiivisena ihmisenä. Jos omat mt-ongelmat ovat vielä sittenkin liian lähellä tai niitä ei ole läpikäyty, on mahdollista sairastua itse uudestaan. Aina silloin tällöin törmään työssäni "ex"-mt-ongelmaiseen kollegaan, joka onkin uuvahtanut melko pian tai jopa oma psykoosi pukannut uudestaan päälle, kun asiat ovat tulleet liian liki. Liian moni on jäänyt burn outin vuoksi myös varhaiseläkkeelle. Psykiatrinen hoitotyö on erittäin vaativa hoitotyön laji!

Lähihoitajakoulutukseen pääseminen ei ole tae siitä, että omat mt-ongelmat olisivat jo menneen talven lumia. Omalle kohdalleni tuli aikanaan mt-taustainen lähisopiskelija, joka meni psykoosiin harjoittelujaksonsa aikana rakastuessaan potilaaseen.

Mieti siis erityisen tarkkaan oma jaksamisesi ja elämäntilanteesi. Mikäli todella olet erittäin hyvässä henkisessä voinnissa, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi aikanaan kollegojeni joukkoon.

Äänestä

Heippa!

Itselläni rankka lapsuus mt päihdetaustaa, mutta tästä siis jo paljon aikaa... Onnekseni pääsin aikoinaan 2 vuoden terapiaan ja sain sitä kautta oikeastaan kokonaan uuden elämän! Oma terapeutti lopulta kannusti hoitoalalle ja jopa mielenterveystyöhön! Tein sen sitten niin, että ensin erikoistuin vanhuksiin ja sitten vasta mielenterveyspuolelle eli ikäänkuin toimin varman päälle.

Olen kyllä todennut, että oma jaksamiseni ja pärjäämiseni hoitoalalla on todella hyvä ja luontaiset valmiudet sopivat mielenterveysongelmaisten tukemiseen ja kuntouttamisen toteuttamiseen. Positiivista palautetta saan jatkuvasti eikä kenelläkään ole tietoa menneisyydestäni; hoitajana kuitenkin keskityn asiakkaan asioihin ja oma historiani menettää merkityksen.

Ehkä ainoana haittana on ollut se, että työkaverit ei aina niin mukavia ja tahallista ilkeyttä on hiukan hankala sietää. Toisaalta Siperia on opettanut siinäkin :)

Äänestä

Hei!
Miten olette kertoneet pääsykokeessa aiemmista mt-ongelmistanne? Haluaisin hakeutua lähihoitajakoulutukseen mutta opiskelijaksi pääseminen arveluttaa juuri sen pääsykokeen takia. Oletteko olleet avoimia oman menneisyytenne suhteen vai kaunistelleet vai jättäneet kokonaan kertomatta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hudas kirjoitti:

Hei!

Minulla on ollut vaikeaa masennusta ja lievää päihdeongelmaa aikoinaan. Olen ollut hoitojaksolla akuuttipsykiatrian osastolla sekä päiväsairaalassa. Nyt opiskelen lähihoitajaksi. Ala, josta olen eritylsen kiinnostunut on vanhustyö, mutta toisaalta mielessäsi on myös mielenterveystyö. Olen itse kuitenkin käynyt läpi, sekä masennuksen, että laitoshoitojakson, joten tunnen, että pystyn pääsemään hyvinkin lähelle ihmistä, joka hoitojaksolle tulee. Nyt onkin näin anonyymina hyvä kysyä kokemuksia, kritiikkiä ja yleisiä ajatuksia mietteistäni. Onko fiksua, mitä ongelmia saatan kohdata, muiden hoitajien mielipiteitä jne.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu