uskomatonta

On se hullua, että sellaisen joka neuvoo toisia omat paikat on retuperällä.
Törmäsin tässä kerran tampereen kupeessa olevaan maitotilaan, jonka toinen emäntä on juuri tällainen, joka työnsä puolesta neuvoo muita maitotilan asioissa. Ei siinä sinänsä mitään, mutta paikat olivat niin järkyttävässä kunnossa, että sitä ei uskoisi kukaan. Lehmät ja navetta olivat paskaisempia kuin missään missä olen vieraillut ja utaretulehduksia oli enemmän kuin missään mitä tiedän. Laitumet olivat mutavelliä ja kaiken lisäksi aidat olivat piikkilankaa. Tietääkseni piikkilankaa ei enää nykyisin saisi edes käyttää lehmien aitauksissa.
Kokonaisuus siis aivan järkyttävä. Jos itse olisin tarkastaja, niin jotain täytyisi tehdä. Kaiken lisäksi tila on kaikkien silmissä ison tien vieressä, että luulisi senkin jotain vaikuttavan, mutta ei näköjään.
13291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Onhan se hyvä, että tietää mistä puhuu ????

Äänestä

Sehän on yleinen ihmetyksen aihe. Eipä siihen kukaan puutu, jos isäntäväki on oikeassa asemassa. Jos tarkoitat tilaa jonka emäntä on ison meijerin eläinlääkäri ja harrastelee kirjoittelua lehteen.

Äänestä

Mitenkähän ko. emäntä jaksaa olla aamuisin ensin omassa navetassa hoitamassa eläimet ja mennä toiseen työpaikkaan. Toisesta työpaikasta taas omaan navettaan iltalypsylle. Huh, huh... Sitten vielä muut työt päälle....

Äänestä
  • Onko se tää hygieniaeläinlääkäri kyseessä? Siähän on palkattu tyä väki ja silti paikat on kun sikolätissä.

    Äänestä

Uskomatonta, että joku kehtaa mahtailla toisen tilan tapahtumista/tapahtumattomuudesta ja vielä nimetä. Mitä se kellekään kuuluu? Taikka jos kuuluu niin viranomaisille. Soitto vain niin on eläinsuojelutarkastaja paikalla. Niin sitä on kiusattu aivan syyttömiäkin.

Äänestä
  • Kyseessä olevaan tilaan en sen enempää puutu.
    Asia jonka haluan sanoa on se, että nykyään maatalouden asiat kuuluvat kaikille jos kyseessä on selvä ongelma. Eikä nykyään kukaan voi sanoa mistään asiasta, että se ei kuulu kellekään.
    Mielestäni jokaisen pitäisi ehdottomasti puuttua asiaan ja imoittaa viranomaisille, jos havaitsee ongelmia eläintensuojelussa. Mitä kiusaamista se muka on, jos tilalla on asiat kunnossa.

    Äänestä

  • atteleppa itee kirjoitti:

    Kyseessä olevaan tilaan en sen enempää puutu.
    Asia jonka haluan sanoa on se, että nykyään maatalouden asiat kuuluvat kaikille jos kyseessä on selvä ongelma. Eikä nykyään kukaan voi sanoa mistään asiasta, että se ei kuulu kellekään.
    Mielestäni jokaisen pitäisi ehdottomasti puuttua asiaan ja imoittaa viranomaisille, jos havaitsee ongelmia eläintensuojelussa. Mitä kiusaamista se muka on, jos tilalla on asiat kunnossa.

    >Asia jonka haluan sanoa on se, että nykyään maatalouden asiat kuuluvat kaikille jos kyseessä on selvä ongelma. Eikä nykyään kukaan voi sanoa mistään asiasta, että se ei kuulu kellekään.

    Jonkunlaista sosialismia tuokin on.Ei tosiaankaan kullu kaikille onko ongelmia
    vai ei.Ylenpalttinen kyttäämminen ajaa aikaa myöten koko alan alas.

    Äänestä

Eihän aloittaja ole sanonut nimeä. Eikä lukemistani kirjoituksista päätellen kukaan pysty tunnistamaan tilaa. Ainoastaan ne, jotka tuntevat asian ennestään.
Tämä tila nyt sattuu vaan olemaan niin julkisella paikalla ja kaikkien silmissä joka päivä, että jo maatalouden imagon nimissä pitäisi panostaa ympäristöön. Laitumellakin on olleet samat piikkilangat niin kauan kuin muistan ja käsittääkseni piikkilangat on kieletty ympäristötuen ehdoissa, mutta tästä en ole aivan varma. Ja minä olen sentään ajanut siitä ohi työmatkat nyt 18 vuoden ajan, niin jos kyse nyt on siitä tilasta, josta oletan kyse olevan, niin vielä se että kuten tuolla aiemmin joku kirjoitti, niin se ei ole rahasta kiinni, vaan halusta. Isäntä väki on varakas.
Tuossa kun kirjoitit, että mitä se kellekkään kuuluu, niin tässä tapauksessa se lähinnä näkyy.
Tiedän myös, että tilasta on ilmoitettu.

Äänestä

tunnu uskottavalta, pahansuopaista panettelua.

Äänestä

Ei mistään pahansuovasta vaan se antaa silloin asiallisesti hoitavasta ulkopuolisesta toisesta tilasta väärän käsityksen , kun yleensä asiat yleistetään.
Jos Nyt kyse on siitä tilasta , jossa toisen isännän vaimo on ihmislääkäri , niin olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Eli kaksi lääkäriä tuossa yhteisössä.

Äänestä

Niitä on joka kylässä, paikkoja, joita osoitetaan, melkeinpä sormella. Ilmettelyä, päivittelyä ym. Oletteko katsoneet sarjaa Himohamstraajat. Itse vertaisin tällaisia paikkoja sarjassa esiintyviin. Se on sairautta, ei kyetä eikä saada aikaseksi. Pihanurmet on täynnä romua, lahonneita lautakasoja, romahtaneita latoja. Nurkat täynnä roskia. He itse arvelevat elävänsä aarteiden keskellä. Ei osata luopua. Tosin eräs agromoni-isäntä sanoi kerran (iso talo,vaurasta väkeä) että siivoaminen ei tuota, niin ei sitä kannata tehdä. Hän tekee vain sitä mikä tuottaa.

Äänestä
  • välillä henkeä, jo EU pykälät edellyttävät että nurkat ovat siistit. En ole aikoihin nähnyt aktiiveja taloja joiden siisteydessä olisi huomauttamista ja tarkastelen pihapiirejä ammatikseni.

    Äänestä

Ajelin tänä aamuna Ähtäriin ja vaihtelun vuoksi ajoin ruoveden kautta. Välittömästi tampereen pohjois puolella silmiin pisti poikkeuksellisen huonosti hoidetut lehmien laitumet ja piikkilanka-aita ja muutenkin koko tilakeskus isosta talosta lähtien oli poikkeuksellisen siivottoman näköistä.
Mieleeni tuli heti, että onkohan kyseessä tämä tila josta täällä kirjoitettiin. Laitumella näytti olevan holsteineja ja hevosia. Ne hevosethan voi tietty olla jonkun muunkin, mutta lehmät näytti olevan talon lehmiä.

Ihmettelin siinä vaan, että eikö julkisivulautakunta puutu tuollaiseen läävään, kun on niin näkösällä ja kaupungin lähellä. Entä mitä sanoo ympäristö tuen ehdot siisteydestä? En siis tiedä onko tila sama josta tässä on kirjoitettu, mutta oli tämäkin tosi surkea tapaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itselläkin lehmiä kirjoitti:

On se hullua, että sellaisen joka neuvoo toisia omat paikat on retuperällä.
Törmäsin tässä kerran tampereen kupeessa olevaan maitotilaan, jonka toinen emäntä on juuri tällainen, joka työnsä puolesta neuvoo muita maitotilan asioissa. Ei siinä sinänsä mitään, mutta paikat olivat niin järkyttävässä kunnossa, että sitä ei uskoisi kukaan. Lehmät ja navetta olivat paskaisempia kuin missään missä olen vieraillut ja utaretulehduksia oli enemmän kuin missään mitä tiedän. Laitumet olivat mutavelliä ja kaiken lisäksi aidat olivat piikkilankaa. Tietääkseni piikkilankaa ei enää nykyisin saisi edes käyttää lehmien aitauksissa.
Kokonaisuus siis aivan järkyttävä. Jos itse olisin tarkastaja, niin jotain täytyisi tehdä. Kaiken lisäksi tila on kaikkien silmissä ison tien vieressä, että luulisi senkin jotain vaikuttavan, mutta ei näköjään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu