Siitä Ryanairin täsmällisyydestä!

Tuore esimerkki

Takana neljän välin kiertomatka Euroopassa. Kolme kertaa oltiin etuajassa, niin että fanfaarit soi.

Yhden lennon kohdalla surkeaa vitkastelua. Kone oli jo tullessa hieman myöhässä, joten olisi ollut syytä lähteä eteen päin pian. Mutta mitä vielä. Kone oli laskeutuessa törmännyt lintuihin ja niinpä toista moottoria kävi kurkkimassa suuri määrä ihmisiä.

Matkustajat komennettiin takaisin transit-alueelle. Ja alkoi odotus.

Aika pian kuitenkin tuli screeneille tieto uudesta boardauksesta. Sitten mentiin takaisin kohti konetta, mutta mitä kummaa, Ryanair ei lähtenytkään lintukoneella, vaan jostain oli paikalle lennetty korvaava kone, Ryanairin EI-DWK, jolla matka jatkui. Ja perillä oltiin lähes kome tuntia myöhässä.

Että sellaista asiakaspalvelua!

11

403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turvamiespalvelu

      No turvallisuus ennenkaikkea. Vai olisitko halunnut lentää "lintukoneella" !!! En ymmärrä valutsvirttäsi. Myöhästyy se raikkukin joskus.

    • hyi olkoot

      Naurettavaa napinaa. Harvapa yhtiö olisi vaurioituneen tilalle saanut noin äkkiä korvaavan koneen.
      Pikkisen menee lapselliseksi.

    • jdjdkdjskdjskdjk

      Pitää olla provo.

      • Tuore esimerkki

        Bingo!

        Provo oli. Mutta tarina on aivan tosi. Kone oli EI-DHX ja jäi Eindhoveniiin. Hyvin pitää Ryanair asiakkaistaan huolta. Eikä maksa paljon.


    • kolme tuntia voi voi

      Ne hommas varakoneen nopeammin kuin kotimainen VR tuuraavan bussikyydin.
      Eikä maksa paljoa. Lentäen olisi halvempaa.

    • Esimerkillistä

      Hienoa että turvallisuudesta pidettiin huolta, en todellakaan olisi halunnut kyseisellä koneella ilmaan. Onneksi leentohtiönä ei ollut kotimainen sinisiipi, odottelisit vieläkin siellä kentällä vaihtokonetta :)

    • fly ryanair and die

      "Hyvin pitää Ryanair asiakkaistaan huolta" JAA PITÄÄ HYVÄÄKIN HUOLTA??!!:D
      en muista mistä mihin kone oli lähdössä mutta luin ilta sanomista kuinka ryanairin koneesta oli helteisellä lentokentällä mennyt ilmastointi rikki. laitteen korjausta odotellessa koneen lämpötila oli noussut 50 asteeseen ja koneesta oli loppunut vesi. aikansa matkustajat kesti kunnes aikuisia oli alkanut näyttämään nestehukan merkkejä koneessa oli myös yksi vauva joka meni lopulta veltoksi nestehukan takia. matkustajia ei päästttu ulos terminaali tiloihin koska lento olisi menettänyt lentoluvan. loppujen lopuksi eräs mies oli saanut tarpeekseen ja juoksi oven luo ja avasi sen joka aiheutti hälyytyksen automaatti hälyytyksen ja laukaisi hätä liukumäen, ihmiset rynni ulos koneesta ja monia matkustajia vietiin ambulanssilla sairaalaan.

      halpa on harvoin parasta eikä se harvoin koske ainakaan ryanairia.

    • élämä on julmaa

      muistas,että finnair on tehnyt samat.eli ennenkuin vian vakavuutta tiedetään ei lasketa ihmisiä pois ja menetä slotteja/eli hävitään seuraava lentoon lähtö mahdollisuus.Aika on rahaa

    • kaikki vaan rahasta?

      jos matkustajia alkaa pyörtyillä ja sylilapsi menee veltoksi se ei ole enään inhimilistä edes etelä-saimaan norppaliitäjiltä!
      sillä yhtiöllä en kuljettais anoppiinikaan!!

      • Hmmm.....

        Anoppis taitaa ollakkin parempi kuin muijas......


    • vrt. Primera Air

      Mutta tosi nopeetapa sai Ryanair korvaavan koneen lennätettyä paikalle!
      Meille kävi viime kesänä Kreetalle mennessä niin, että Lomamatkojen lähtö myöhästyi ja myöhästyi. Olimme Helsinki-Vantaalla ja ihmettelimme kun taululla lennon lähtöaika aina vain siirtyi tunnilla. Mitään kuulutusta tai muuta aiheesta ei tullut. Lopulta soitin Lomamatkojen palvelunumeroon, mistä kerrottiin että koneeseen oli tullut tekninen vika ja uusi kone lennätetään jostain Kroatiasta.. Lähdimme lopulta 8 tuntia myöhässä ja varalle tullut kone oli järkyttävässä kunnossa. Siellä haisi tupakalle, penkit olivat sottaiset ja risat, televisiot ei toimineet. Ei koskaan enään Lomamatkat ja Primera Air.
      Nyt kesäkuussa kävimme Ryanairilla Trapanissa. Kaikki sujui kuin leikki vain, lennot mennen tunnen reilusti etuajassa, ei turhaa odottelua tai muuta vitkastelua. Lähtöselvityksetkin paljon nopeammat kuin pakettimatkoilla on totuttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe