Linuxin kompastuskivi.

Miksi linux on suosittu vain supertietokoneissa ja sulautetuissa sovelluksissa, joko pientä ohjausta tai sitten isoa laskentaa. Maailman satoihin miljooniin koti- ja työkoneisiin se ei taivu.. edes Ubuntu ei saa juurikaan suosiota.

Puhelimissakin yleistynyt mutta eipä niillä juuri videoita editoida tai tehdä taulukkolaskentaa.. Angry Birdsiä hiukan naputellaan.
31144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Ennakkoluulot ja tietämättömyys ovat suurimmat syyt. Kun peruskoulusta asti opetetaan Windowsia eikä vaihtoehdoista kerrota, joku opettaja saattaa tuurilla mainita Macit mutta linuxeista tuskin puhutaan niin valtaosa ihmisistä on täysin tietämättömiä linuxin olemassaolosta. Lisäksi linuxeja luullaan vaikeiksi kun muutamat Windowsin käyttäjät niin väittävät jatkuvasti, moni noista fanaattisista linuxin haukkujista ei tosin ole edes kokeillut linuxia.

Ja ainahan kaikki uusi pelottaa, mielummin pysytään "vanhassa tutussa" kuin opitaan mitään uutta.

Äänestä
  • Onneksi monet koulut ovat siirtyneet linuxiin:
    http://www.opinsys.fi/
    Kolmella tuttavalla on lapsia, asuvat eri puolilla Suomea ja kas kas kaikkien kouluissa on Ubuntu käytössä, kyseessä Peruskoulut.

    Äänestä

Tuskinpa ne vaihtoehdot kiinnostavat, jos kaikki tehdään Windowsisa toimiviksi, ellei ole jotain perusteltua syytä valita jokin muu kuin Windows, esim periaatteellisesta syistä vastustaa Microsoftia ja Mac on hyvässä suosiossa grafiikan ja musiikin harrastajie/ammattilaisten keskuudessa.
Linuxisteilla koneen käyttö on lienee rajoittunutta tai periaatteellisista syistä käytetään tai ollaan vainoharhaisen huolestuneita tietoturvasta.

Äänestä
  • jospa tehdään kaikki linuxilla toimiviksi, niin kaikki helpottuu!

    windowsilla ei tunnu toimivan enää mikään ja samaa rataa mennään kuin nokia on mennyt.

    Linux on tulevaisuus ja win menneisyys.

    Linuxin osuus on ylittänyt jo 5 % eli siksi win piiri on huolestunut.

    Äänestä

  • "Linuxisteilla koneen käyttö on lienee rajoittunutta"

    Milläköhän tavalla rajoittunutta ? Teen koneella nykyisin samoja asioita kuin aikoinaan Windowsilla ja lisäksi monia joita en Windowsilla tehnyt.

    Windowsilla esim. 3-D suunnittelu harrasteena ei oikein onnistunut (eikä oikein onnistu nykyäänkään ohjelmien kalleuden takia). Ja ei, en laske Google SketchUp ohjelmaa 3-D suunnitteluohjelmaksi, se on alkeellinen piirtelyohjelma. Löytyykö Windowsille Pro Engineerin / SolidWorks tyyppistä ohjelmaa joka olisi maksuton / järkevän hintainen harrastekäyttöön ? Linuxeille löytyy.

    Pelaamiseen linux ei oikein ole hyvä jos haluaa viimeisimpiä "hittejä" pelata mutta toisaalta en näe miksi tietokoneella edes piäisi pelata, pelikonsolit ovat niitä lapsia varten jotka haluavat pelata.

    Pelaamista lukuunottamatta kerrohan miten käyttö olisi rajoittunutta ?

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    "Linuxisteilla koneen käyttö on lienee rajoittunutta"

    Jaa hyvinhän tuo Blender toimii Windowsissa on ilmainen. Ainoita ilmaisohjelmia joissa on kohtuullisesti tasoa.

    Äänestä

  • Wind-Tiedottaja. kirjoitti:

    Jaa hyvinhän tuo Blender toimii Windowsissa on ilmainen. Ainoita ilmaisohjelmia joissa on kohtuullisesti tasoa.

    Blender on lelu jolla EI tee mitään suunnittelussa. Miten Blenderillä mallinnetaan mittatarkka kokonaisuus JA tehdään siitä kunnolliset piirrustukset osien valmistusta varten. Ja mielellään .IGES tai vähintään .DXF tiedostot monimutkaisempien kappaleiden CNC-koneistusta varten ?

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    En ole ammattilainen 3d-suunnittelija mutta blenderissä voi käyttää metristä ja tuumayksikköä myös.
    http://www.katsbits.com/tutorials/blender/blender-2.5-metric-imperial-units.php
    DXF importer näkyisi myös löytyvän.

    Äänestä

  • Wind-Tiedottaja. kirjoitti:

    Niin ja jos googlettaa blender cnc niin aika paljon infoa näkyy löytyvän.

    Eipä tuo kuitenkaan taivu yhtään vakavammin otettavaan 3-D suunnitteluun, Blenderin käyttötarkoitus on ihan muu kuin reaalielämän kappaleiden/laitteiden mallinnus.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Eipä tuo kuitenkaan taivu yhtään vakavammin otettavaan 3-D suunnitteluun, Blenderin käyttötarkoitus on ihan muu kuin reaalielämän kappaleiden/laitteiden mallinnus.

    Voit hyvinkin olla oikeassa. Omiin tarpeisiini ohjelma on ollut kyllä riittävä. Ohjelma myös taipuu melko monenlaiseen käyttöön jos innostusta ja taitoa löytyy.
    http://www.youtube.com/watch?v=4P4XJTKzKEU
    Hyvä pätkä aseen mallinnus/animaatio

    Äänestä

  • Wind-Tiedottaja. kirjoitti:

    Voit hyvinkin olla oikeassa. Omiin tarpeisiini ohjelma on ollut kyllä riittävä. Ohjelma myös taipuu melko monenlaiseen käyttöön jos innostusta ja taitoa löytyy.
    http://www.youtube.com/watch?v=4P4XJTKzKEU
    Hyvä pätkä aseen mallinnus/animaatio

    Eipä tuollaisella animoinnilla ole juuri mitään tekemistä teknisen suunnittelun kanssa, joskus harvoin tehdään animaatioita selventämään asiakkaalle laitteen toimintaa (hyvin harvoin, oman työnantajani suunnittelu tekee animaation ehkä 5% projekteista ja silloin yleensä jonkun yksityiskohdan osalta). Ja projekteina on tuotteiden pakkaus/kuljetinjärjestelmät ja vastaavat.

    Aivan. Ihan mielenkiinnosta kysyn että mikä olisi alasi paras ammattilaisohjelma esittelemääsi tarkoitukseen?

    Äänestä

  • Wind-Tiedottaja. kirjoitti:

    Aivan. Ihan mielenkiinnosta kysyn että mikä olisi alasi paras ammattilaisohjelma esittelemääsi tarkoitukseen?

    Varsinaisista ammattikäyttöön suunnitelluista ja käytetyistä olen käyttänyt Pro Engineeringiä ja SolidWorksia, molemmissa on omat hyvät puolensa enkä osaa sanoa kumpi on parempi. Muitakin vastaavia löytyy jokunen.

    Äänestä

Haitanneeko tuo paljo mittää. Ameriikalla menee nykyään niin huonosti, että jopa suomalaisten apurahakin voi olla sinne tarpeen, kun kerran kreikkalaisillekin.

Minä en avusta.

Mitä taas esim. jonkun Ubuntun käytettävyyteen tulee, niin ei siinä vikaa ole. Täälläkin on lueteltu jo monta kertaa ominaisuuksia ja mahdollisuuksia. Itse aloitin DOSsilla. Viimeinen Windows jota käytin, oli xp. Töissä tuhertelin NT:n ja RH-servereiden kanssa.

Silmälappuiset ja vanhempien rahapussia hyödyntävät finninaamat saavat puolestani tehdä mitä tykkäävät.

"Kell onni on, se onnen kätkeköön." Niinkin on lupa ajatella.

Äänestä

Sinoli-pentti-rukan kommentti tästä vielä puuttuu. Mutta toisaalta, eihän niillä aivoilla voi asiaa käsitelläkään.

Äänestä

"jospa tehdään kaikki linuxilla toimiviksi, niin kaikki helpottuu!"

Kerropa tuo esim pelinkehittäjille....

Äänestä

Kyllä taipuu. Sitä vaan jälleenmyyjät eivät halua myydä eikä tukihenkilöt, konsultit yms. halua myydä koska Windowsin ostaneille hölmöille voidaan myydä tietoturvahöpöohjelmaa, uudet oheislaitteet ja ohjelmat kun vanhat eivät toimi uudessa windows versiossa ja tietokone myös mihin se Windows on asennettu kiinni. Ja sama ralli uudestaan taas muutaman vuoden kuluttua kun se menee jumiin tms.

Tämän takia Ubuntua käyttääkin FIKSUT ihmiset ketkä ÄLYÄÄ itse sellaisen hommata eikä usko suu vaahdossa lässyttävää myyntitykkiä mikä haluaa kusettaa mahdollisimman paljon rahaa. Hienosti vaan onnistuu videoeditointi ja taulukkolaskenta Ubuntulla.

Äänestä

Höpöpöpö, Xp on edelleen niin suosittu, että jos valmistaja haluaa myydä oheislaitteitaaan sile tehdään ajurit Xp:hen

Äänestä
  • " Hienosti vaan onnistuu videoeditointi ja taulukkolaskenta Ubuntulla."

    Jos koneen käyttö on kovin rajoittunutta, niin linuxit voi olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Tosin nettipalveluiden toiminta on usein puutteellista.

    Äänestä

  • V.M kirjoitti:

    " Hienosti vaan onnistuu videoeditointi ja taulukkolaskenta Ubuntulla."

    Jos koneen käyttö on kovin rajoittunutta, niin linuxit voi olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Tosin nettipalveluiden toiminta on usein puutteellista.

    Mitäs nettipalveluita sinä mahdat käyttää? Jos on vuonna 2011 jotain ActiveX-hommia, niin kannattaa jättää sellaiset palvelut rauhaan. Tietysti yritysten sisäiset intranetit ovat oma lukunsa, niissä lienee vielä paljonkin kaikenlaista legacy-lantaa.

    Äänestä

  • V.M kirjoitti:

    " Hienosti vaan onnistuu videoeditointi ja taulukkolaskenta Ubuntulla."

    Jos koneen käyttö on kovin rajoittunutta, niin linuxit voi olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Tosin nettipalveluiden toiminta on usein puutteellista.

    Missämielessä rajoittunutta ? Vähän esimerkkejä mikä ei muka linuxilla onnistu.

    Ja esimerkkejä tehtävistä, ei jonkun tietynnimisen ohjelman käytöstä.

    Äänestä

  • V.M kirjoitti:

    " Hienosti vaan onnistuu videoeditointi ja taulukkolaskenta Ubuntulla."

    Jos koneen käyttö on kovin rajoittunutta, niin linuxit voi olla harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Tosin nettipalveluiden toiminta on usein puutteellista.

    Höpöhöpö. Ubuntussahan on valmiina Flash ja Java jota nettipalveluissa käytetään jos ei ole tehty standardien mukaan ja niidenkin käyttö vähenee selainten kehittyessä. Ei näy mitään ihmeen vajavaisuuksia.

    Windowsilla on eri juttu kun siitä nuo ominaisuudet puuttuvat, joten Windowsilla itsellään monet nettipalvelut ovat puutteellisia ja tarvii sitten hankkia lisäkilkkeitä että toimisivat.

    Äänestä

Jotenkin se tosiaan näyttää ettei käyttäjäystävällistä ja tarpeeksi vakaata Linux-pohjaista käyttöjärjestelmää saada tehtyä kotikäyttäjiä varten. Ubuntuakin nämä Linux noliferit tunkee joka ketjuun mutta kun se ei vaan ilmaisenakaan kelpaa kun käyttäjät vaativat jotain toimivaa, vaikka se maksaiskin eli valinta on Windows.

Äänestä
  • Niitä on monta. Esimerkiksi Ubuntu LTS, Suse Enterprise Desktop, Red Hat Enterprise, CentOS, Debian ja Android.

    Ubuntuhan on ihan käsittämättömän suosittu, varmasti markkinoiden eniten jälkiasennettava käyttöjärjestelmä. Käyttäjät nyt eivät osaa vaatia mitään ja siksi niille myydään Windows että saadaan huijattua rahat pois hölmöiltä.

    Äänestä

Suurimmalla osalla ei varmaan ole mitään valittamista siinä, että koneesa on haluamansa käyttöjärjestelmä valmiiksi asennetuna käyttöä varten. Tavalliselle käyttäjälle joka ei Windowsia halua, löytyy Mac. Penninvenyttäjät ja periaatteenmiehet sitten asentavat sen rypistyksen.

Äänestä
  • Linuxistit on aina niitä jotka kitisee, valtaosa ostaa koneen ja haluaa sen Windowsilla, niistä jotka ei halua konetta WIndowsilla ostaa Macin ja jäljelle jäävä vähäinen määrä on sitten näitä Linux-itkijöitä jotka ovat sitä mieltä että heidän vaatimustensa mukaan pitäisi muidenkin toimia.

    Äänestä

  • Kannettavissa koneissa ei oikein näy haluttuja käyttöjärjestelmiä valmiina. Löytyy jotain susiwindowsia ja homo-omenaa eikä mitään millä voisi tehdä töitäkin.

    Äänestä

"Pelaamiseen linux ei oikein ole hyvä jos haluaa viimeisimpiä "hittejä" pelata mutta toisaalta en näe miksi tietokoneella edes piäisi pelata, pelikonsolit ovat niitä lapsia varten jotka haluavat pelata."

Linux-käyttäjä ei sitä varmaan näe, miksi koneella pitäisi pelata, kun sillä ei voi. Windows-käyttäjän ei tarvitse hankkia kallista markkinakrääsää pelikonsolien muodossa vain pelatakseen vaan se hoituu koneellakin. Näin Microsoft itseasiassa säästää käyttäjänsä varoja kun taas pelaamista haluava linux-käyttäjä on maksanut kalliista konsolista ja peleistä jo moninkertaisen Windows-lisenssin hinnan, joten...

Äänestä
  • Joo kyllä minuakin vähän ihmetyttää tämä pelikonsolien hypettäminen. Ne ovat täysin valmistajan kontrollissa ja valmistajat voivat poistaa ja poistavatkin mielivaltaisesti toimintoja. Windows vain dual bootille jos mielii pelata.

    Äänestä

  • Olisin voinut jättää Windowsin dualbootille pelaamista varten jos pelaaminen kiinnostaisi. Tuntemistani henkilöistä pari pelaa tietokoneellaan, yksi noita tuoreempia pelejä, eli pelaaminen ei näytä olevan kovin tärkeä osa tietokoneen käyttöä kuin pienelle osalle käyttäjistä. Eikä noita konsolipelaajiakaan montaa ole tuttavapiirissä.

    Muutamat tuttavapiirissä ovat vaihtaneet linuxiin koska muut hommat sujuvat sillä paremmin. Ja ei, en ole suostutellut yhtään noista vaihtamaan enkä edes ehdottanut vaihtoa vaan he ovat itse halunneet vaihtaa (osa ehkä osin sentakia kun ovat nähneet minun käyttävän linuxia ja kuinka hommat sillä hoituvat).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

--klk-- kirjoitti:

Miksi linux on suosittu vain supertietokoneissa ja sulautetuissa sovelluksissa, joko pientä ohjausta tai sitten isoa laskentaa. Maailman satoihin miljooniin koti- ja työkoneisiin se ei taivu.. edes Ubuntu ei saa juurikaan suosiota.

Puhelimissakin yleistynyt mutta eipä niillä juuri videoita editoida tai tehdä taulukkolaskentaa.. Angry Birdsiä hiukan naputellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu