Voiko lesbo ihastua mieheen haluamatta tätä kuitenkaan millään tavalla seksuaalisesti?
Mietin tässä vain omaa identiteettiäni. Miestä en tahdo, mutta olen joskus mieheen ihastunut. En ole tahtonut koskea, tulla kosketetuksi tai edes jutella kyseisen ihmisen kanssa. Tämä on siis menneisyydessä tapahtunut eikä ole mitenkään ajankohtainen, kunhan mietin. Kokeilun takia olen ollut miehen kanssa sängyssä, mutta en tuntenut halua tai mitään muutakaan - paitsi inhoa. Kaduttaa. Olen tähän asti luokitellut itseni bisseksi, mutta se ei tunnu omalta kun en miehistä pidä 'sillä silmällä'. Naisten kanssa olen ollut myös ja se on ollut täysin erilaista. Olen aina tuntenut seksuaalista vetoa vain naisiin, mutta tämän palstankin perusteella olisin siltikin bisse pienen ihastumisen takia ja varsinkin tuon seksin takia.
Määritelmät ovat mielestäni turhia, mutta aina sitä kuitenkin kysytään onko bi vai lesbo..
Mietin tässä vain omaa identiteettiäni. Miestä en tahdo, mutta olen joskus mieheen ihastunut. En ole tahtonut koskea, tulla kosketetuksi tai edes jutella kyseisen ihmisen kanssa. Tämä on siis menneisyydessä tapahtunut eikä ole mitenkään ajankohtainen, kunhan mietin. Kokeilun takia olen ollut miehen kanssa sängyssä, mutta en tuntenut halua tai mitään muutakaan - paitsi inhoa. Kaduttaa. Olen tähän asti luokitellut itseni bisseksi, mutta se ei tunnu omalta kun en miehistä pidä 'sillä silmällä'. Naisten kanssa olen ollut myös ja se on ollut täysin erilaista. Olen aina tuntenut seksuaalista vetoa vain naisiin, mutta tämän palstankin perusteella olisin siltikin bisse pienen ihastumisen takia ja varsinkin tuon seksin takia.
Määritelmät ovat mielestäni turhia, mutta aina sitä kuitenkin kysytään onko bi vai lesbo..
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ehkä platonisesti voi ihastua tai jotenkin sekoittaa samaistumisen tai etäisen ihannoinnin ihastumiseen. Kun taas naisen kanssa sitä ei voi sekoittaa kun tunne on niin vahva. Ja kun itsekin tiedät , että määritelmät on turhia niin ole mitä olet, tunne mitä tunnet ketä kohtaan tunnetkaan. Ei tarvitse vaivata päätä miettimällä millä sanalla sitä kutsuu, kunhan on tällä hetkellä onnellinen ja seuraa omaa sydäntään eikä muiden määritelmiä.
Eiköhän jokainen ihminen määrittele seksuaalisen identiteettinsä itse. Vain sinä itse tiedät, mitä olet. Ihminen voi löytää identiteettinsä vasta vanhempana tai elää jopa identiteettinsä vastaisesti. Tällä palstalla on kyllä välillä niin typeriä määrittelyjä siitä, kuka on lesbo ja kuka ei, että itse en todellakaan anna niille minkäänlaista arvoa. Ehkä sinunkin kannattaa rakentaa oma identiteettisi välittämättä näistä ääliökirjoituksista täällä.
Mikä olet?
Olet sinä itse, määritelmien ja sanojen paremmalla puolella.
Jos haluat sanoa itseäsi lesboksi mutta silti ihastut miehissä johonkin, niin sitten olet silti lesbo. Ei siinä mitään sääntöjä ole.
Jotkut naiset elävät transmiestenkin kanssa, mikä "sääntöjen" mukaan tekisi heidät heteroiksi, mutta jotkut katsovat silti olevansa lesboja.
Miksi haluat sanoa itseäsi? Voithan toki tilanteen mukaan sanoa olevasi lesbo tai bi, ihan miten tykkäät.
Tiedäthän, seksuaalisuus on jatkumo. Harva ihminen on täysin puhtaasti homo tai hetero. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki näistä ei-sataprosenttisista olisivat biseksuaaleja. Kiinnostus sitä omaa tai vastakkaista sukupuolta kohtaan voi olla sen verran vähäistä ja riittämätöntä.
Jos koet pitäväsi paljon enemmän naisista, ehkä voisit sanoa olevasi suurin piirtein lesbo. :) Kategoriathan ei koskaan ole täysin tosia, vaan joitain rajoja, jotka vedetty tekemään asioista puhumisesta yksinkertaisempaa.
Mulla on muuten melko sama tilanne. Olen joskus ollut vähän ihastunut mieheen, ja platonista se ihastuminen oli. Kutsun itseäni lesboksi, koska sitä eniten olen.
Niinpä, mihin heterous loppuu ja bi-seksuaalisuus alkaa? Missä lesbon/homon biseksuaalin raja loppuu? Mistä se alkaa?Erityisen vaikeaa ja hankalaa voi olla se, jos ihminen ei aidosti tiedä, mitä on. Esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten olisin määritellyt itseni ehdottomaksi heteroseksuaaliksi. Mutta olen ollut ihastunut myös naiseen/trans- ihmisiin. Ja ihastumiseen on myös liittynyt seksuaalinen kiinnostus/fantasiat. Ja tietty halu elää sitä tavallista arkea ihastuksen kanssa. Olen myös aina katsonut jonkun verran enemmän naisia lehdistä ,mutta tulkitsin sen jotenkin ns. miehiseksi katseeksi( esim. vertailuksi). Tällä hetkellä tosin tilanne on se, että en koe haluavani miestä parisuhteeseen tai muutenkaan( en siis kiinnostu miehistä, tai katso heidän peräänsä kaupungilla). Eikä miessuhteita muutenkaan juuri ole ollut.
Viimeisin suhteeni oli vuoden suhde miehen kanssa. Mutta suhteessa ei ollut seksiä lainkaan, osin kyse oli ns. molemminpuolisen kemian puutteesta ja siitä, että mieskään ei ollut seksuaalinen. Eikä minunkaan tehnyt mieli seksiä. Aseksuaali en kuitenkaan koe olevani.
Eli haluasin löytää jonkun. Ensisijassa ihmisen .Mutta en oikein tiedä, mitä etsin. Koen ehkä haluvani suhteen naisen kanssa. Mutta en ole koskaan naisen kanssa ollut, enkä nyt oikein voisi luokitella itseäni biseksuaaliksi. Koska en tiedä olenko sitä oikeasti. Mutta olen miettinyt nettiseuran hakua. Olen käynyt setan bileissä, mutta en oikein sieltä löytänyt mitään. Tai nainen, jonkan kanssa juttelin, ei sytyttänyt. ( ja en oikein osaa tehdä aloitteita) mainittakoon vielä, että kyseisissä setan bileissä oli vähän ja kaikki potentiaaliset ihmiset vaikuttivat tavalla tai toisella varatuilta)
ja olen muutenkin huono tapaamaan ihmisiä ns. baarin kaltaisissa ympyröissä. En osaa herättää kiinnostusta. Tai sitten en huomaa kiinnostusta.
Nettiprofiilinkin luominen on vaikeaa, koska en tiedä voinko määrittää itseni naisista kiinnotuneeksi ,jos en naisten kanssa ole ollut. Enkä tiedä sitten olenko tosielämässä valmis fyysiseen kontaktiin naisen kanssa, vaikka fantasioinkin ja pystyn kuvittelemaan itseni naisen kanssa arkea jakamassa. Mutta en sitten tiedä löytyykö sellaista naista/ihmistä, joka kolahtaa. Pitää kai etsiä. Mutta kun ikää on jo yli 30, niin ....ei kai voi odottaa. Pitänee ottaa mitä saa. Mutta vähän huono kai on väkisin alkaa vääntämään jotakin jonkun kanssa, jos mitään kemiaa ei ole...?
Eli tämä vuodatus liittyy tähän keskusteluun. ( ja anteeksi nyt lesbot, jos hetero(Bi mikä lie sotkeentui ketjuun)
Hei ihminen, sulla on ikää VASTA yli 30, ja todellakin voit odottaa vaikka mitä! 60 -ihmisetkin kertoilee täällä tulisista rakkauksistaan ja minusta se on aivan loistavaa. Siis ei kirvestä kaivoon, sisko! Elämä heittää vielä vaikka minne.
Huono kone ja sekava ajatus aamutuimaan huonosti nukutun yön jälkeen, siis vähän porukkaa oli kyseisissä setan bileissä:) Anteeksi muutenkin jos kirjoitus vaikuttaa sekavahkolta, Mutta nyt mentävä.
Hei nm. "Tsemppi", miten niin "sisko"? Se on kyllä merkillinen ilmiö tuo sateenkaarivallankumous, tai niin no, ei oikeastaan... Ainahan vallankumaous on hinkunut riveihinsä uusia jäseniä. Tässä tapauksessase vain tuntuu jotenkin irvokkaalta -miksi lesbot ovat niin kovin hanakoita julistamaan ihmiselle epäluonnollista seksuaalista identiteettiä, jos ko. henkilö ei oikein itsekään sitä tiedä? Ai niin kun se "vallankumous" kaipaa uusia jäseniä riveihinsä marssimaan bride-kulkueissa.
Miksiköhän muuten tuo seksuaalisuus yleensä nykyään on niin kovin ylikorostettu asia? Onko ihmisen ikään kuin pakko olla seksuaalinen, jos ei sitä oikeastaan ole? Sehän saattaa olla ihan onnellinen olotila, ettei ihmisellä ole seksuaalisia paineita -ompahan yksi stressin aihe vähemmän...
Nm:lle 76 35: Ota ihan rennosti vaan; käsittääkseni naisen seksuaalisuus on huipussaan vasta 40:n iässä. Toinen juttu on tietenkin, jos mielessä kuitenkin on myös mahdollinen perheen perustaminen. Ja sehän onnistuu vain miehen kanssa -luonnollisesti.
Kaikkea hyvää sinulle, iloa ja onnea elämääsi!
Olen keskustellut tuosta asiasta kavereiden ja tuttujen kanssa monta kertaa. Osa on samaa mieltä kanssani ja osa on sitä mieltä,että olen bi, osa uskoo,että olen jotenkin tunnevammainen ja luulen olevani lesbo... Joskus keskustellut ovat muuttuneet väittelyiksi ja melkein riidoiksi asti ja henkilökohtaisesti mua ärsyttää tiukka rajojen vetäminen ja lokerointi.
Saatan ihastua ihmiseen, sukupuolesta riippumatta. Siis ihmisen luonteeseen, ulkonäköön jne. ilman mitään seksuaalisia ajatuksia. Olen kuitenkin sen verran avoin, että tykkään halata, pitää kädestä ja antaa poskipusuja kavereilleni, mikä ilmeisesti herättää hämmennystä ihmisissä. Olen ollut aikaisemmin miesten kanssa ja tiedän, etten halua enkä ole onnellinen parisuhteessa vastakkaisen sulupuolen kanssa. Seksiä pystyn harrastamaan, mutta en halua eikä se tyydytä minua. Seksi miehen kanssa on neutraalia, ei hyvä eikä paha asia. Tunnen olevani lesbo ja haluan elää naisen kanssa.
Olipa kiva lukea näitä :) Kiitos kaikille!
Olen siis lesbo :) Onpa helpottavaa, ettei tarvitse lukita itseään yhteen määritelmään koko loppuelämäksi.
Mielestäni ihmiset oikeasti rakastuvat persooniin, ei sukupuolielimiin. Luonnollisesti kuitenkin vastakkainen sukupuoli vetää puoleensa suurinta osaa siitä syystä, että suku jatkuu. "Oikut" ovat silti ihan yhtä luonnollisia. Jokaisessa voi ehkä joskus pilkahtaa bi puoli jos kemiat kohtaa jonkun kanssa.
Järjellä ajateltuna miehet ovat miltei vastenmielisiä jatkuvan "moniavioisuutensa" kanssa muodossa jos toisessa ja siten olisi miljardi kertaa miellyttävämpää elää naisen kanssa, joka on samalla aaltopituudella ja haluaa vain sen yhden. Tunteita ei kuitenkaan voi pakottaa... En ainakaan itseäni silti lokeroi mihinkään kategoriaan, kaikki on avointa, vaikkakin poikiin olen aina ihastunut pienenä jne. Aikuisena silti mahtuu joukkoon yksi samaa sukupuolta olevakin. Äärimmäisen harvinaista se on silti.
" Luonnollisesti kuitenkin vastakkainen sukupuoli vetää puoleensa suurinta osaa siitä syystä, että suku jatkuu. "Oikut" ovat silti ihan yhtä luonnollisia. Jokaisessa voi ehkä joskus pilkahtaa bi puoli jos kemiat kohtaa jonkun kanssa"
-Etkö sinä nm. niin... huomaa tuossa lausumassasi mitään ristiriitaa? Ensin sanot mikä on luonnollista -ihan oikein, mutta sitten heität heti perään tuollaisen SETA-propagandaa olevan väitteen että muukin kuin luonnollinen olisi kuitenkin muka "ihan yhtä luonnollista"...? Väitteesi on melkein kuin väittäisi että oranssi on ihan yhtä lailla punaista kuin punainen; siis totuusarvoltaa...
Mitähän ihmettä mahtanet tarkoittaa miesten "jatkuvalla moniavioisuudella"? Onko tämä maailma mennyt jo noin sairaaksi, että naisilla on ihan noin yleistävästi tuollaisia käsityksiä miehistä...???
Juu ja ei tarvi alkaa selittämään jotain sarjaa "eäimilläki esiintyy". Ok. sattaa esiintyäkin, mutta ei se tee asiasta kuitenkaan "luonnollista", tarkoittaen normaalin luonnonjärjestyksen mukaista seksuaalisuutta, jolla turvataan suvun jatkuminen. Se mikä ei ole normaalia on epänormaalia. Ei ole ollenkaan vaikeata määritellä asioita, siis kunhan ollaan totuudellisia...!
Ja sitten vielä: ei kai se, että jos kemiat kohtaa jonkun, vaikkapa samaakin sukupuolta olevan kanssa, tarvitse silti merkitä ollenkaan mitään seksuaalista "ihastumista" tms.? Miksi ihmeessä kaikkeen ihmisten väliseen kanssakäymiseen yritetään nykyään vetää heti jotain seksuaalista merkitystä?
Tähänkö on tultu uusavuttomuudessakin,että netistä pitää kysyä neuvoja kysymykseen,olenko lesbo,hetero,tai kenties bi? Kai sentään osaat käydä wc ja syödä siloin kun nälkä yllättää?
älä pelkää olla oma itsesi. Kun olet 18 voit muuttaa omaan asuntoon ja alkaa elämään omaa unelmaasi.
voi oolla
Koskee tämä naisen kehon eri kehitysvaiheita? Tarkoitatko uskonnollista auttamista ja tukea siihen samaan? Meillä Kokkolassa se on riistänyt jopa sukupuolen täysin.
Akulta saa tukea alle 10-vuotiaan kohdalla noin....
Yli 10-vuotias nainen saa tukea eri perheestä ja isyydestä, sosiaaliryhmän takia
Muttei vammaisista, koska ne ovat eri status ja asema. Vastustan aseita statuksen ja aseman yhteydessä, inhimillisyyssyyte
Ihan sellaista aseman ja statuksen riistämistä ei suositella, vaan vakavamielistä olen yksin-ajattelua. Sama armeijassa, se on väärin ja ei suositeltava vaihtoehto ja heität siksi vain aina saamatttomat hanskasi tiskiin ja ryhdyt fyysiseen ja psyykkiseen kidutukseen.
Sen sijaan, että luokittelisit pelkkää seksiä, sinun täytyy
Anna Mannaa taivaasta
Reinkarnaatio
Amorinkaari
"Mene edes kaatumatautiin"
Vainoharhat seksistä ja seksuaalisuudesta riistävät inhimillisyyttä pahasti. MIten puolustusvoimat jatkavat tästä?
Ja johonkin kohtaanko pingis vielä, että siellä on sellainen ja sellainen lääke.
Se lääke ei sovi syövän takia. Psykiatria ei sovi syövän takia. Kuka oli taas näin hällä väliä? Tehdäänkö taas terrori-isku? Entä se sosiaaliryhmä, mistä sosiaaliryhmän tulisi muodostua? Ei kai vain reinkarnaatiosta neurologiana muutenkin yhteiskunnan sääteleminen tapoineen ja normeineen.
Normit ovat liikeratoja
Tavat ovat reinkarnaatiota
Nyt on jäänyt paitsio, miksei tähän voi mennä enään?
Kerjäämällä sukupuolenvaihtoon
Koskettelemalla sukupolvenvaihtoon
Primitiivisyys huomioitava
Selvännäköisyys liittyy rikollisuuteen hyvin vahvasti
Selvännäköisyys ei ole komposti, kuten jotkut oppimattomat yrittävät sitä esittää.
Mun mielestä Internet ei sovellu järkyttävyytensä vuoks kaikkien käyttöön.
"Puolustusvoimat on pilanneet SETANkin, ei voi olla naisen kanssa suunliikeratojen takia, kovinkaan pitkiä aikoja." Monesti pieniltä lapsiltakin vaihdetaan ihmiskäsitys, kun heitä on lähestynyt nainen. Seta ei ole kansanraihnainen voima, kuten jotkut yksityisyyttään kaipaavat sitä kuvailevat mustalaisuudella ja muulla sosiaaliryhmä-rasismeilla.
"Eikös siitäkin jo istu pyörätuolissa kyseinen henkilö."
" Ei ole lapsilla mitään tietoja ympäristöistä."
Ympäristöön piti vain näytellä sitä omaa valheellista itseä ja perhettä.
Pakottanut jo katselemaan valheellista näytöstä perheestä
Perhehelvettiin, Jumalkäsityksestä ja moraalitonta
Lääkehoito poistanut ongelman
Valheellinen näytös on sama kuin empatiaton ja sosiaaliryhmärasismi
On ihan erikseen jo olemassa.
Mitä tahansa paranoidin skitsofrenian, sosiopaattisen narsismin ja patologisen valehtelun eteen?
On ollut jo valheellisessa näytöksessä perheestä
Valheellinen perhekokonaisuus, voi olla kapitalistisesti ja suojelupoliittisesti turvallinen.
Osoitettu etukäteen, ei tarvitse osallistua, jos sosiopatia normaali. -- Paha mieli, fyysinen ja psyykkinen kipu
bisse pissittää, reikään kuuluu tappi, pulloon korkki, päivän vastakohta on yö, illan aamu, naisen vastakohta luonnostaan on mies, näitä kutsutaan pareiksi, heteron vastakohta ei ole homo tai lesbo tai bi, nykyään lapset matkii kaikkea mikä tulee rapakon takaa, oli se sitten kahvimukikädessäkulkeminenkadulla tai vaikka homous jos se on olevinaan in, hömpsy/lepis/biilis on kaikki mentaalisia tauteja, ei aivojen normaali tila, silloin, kun niitä sairastavatkin myöntävät ne sairauksiksi, niin silloin ne myös hyväksytään, mutta, kun ihmiset on vaan ihmisiä, niin sitä ei ymmärretä, mutta lääketieteessä ne kuitenkin tiedetään.
No Höpsis höpönassu, turhaan sitä mennä mitään kertomaan, Pojat on poikia. antaa harrastella homojuttuja ihan rauhassa hyppää sitten pillunpäälle kun on sen aika.