Äänenkäyttö myöhäisissä ulkoleikeissä

Kiitos!

Vaikka näin kesällä onkin myöhään valoisaa, niin me päivätyössä käyvät ihmiset kuitenkin menemme nukkumaan siinä kello 21-22 aikoihin, yleensä viimeistään kello 23. Olisikin erittäin kanssaihmiset huomioon ottavaa, jos pyytäisitte lapsianne olemaan kiljumatta naama helottaen myöhäisillan leikkipuistojen tai sisäpihojen leikeissä.

Itse asumme aivan leikkipuiston vieressä ja täällä on yleensä vielä vähän ennen puoltayötäkin alle 10-kesäisiä lapsia kiljumassa täyttä kurkkua. Jos annatte näin nuoren lapsen olla vielä tähän aikaa yksin ulkona, yleensä samanikäisten kavereiden kanssa, niin olisi varsin hyvien käytöstapojen mukaista opettaa heitä rajoittamaan äänenkäyttöään, jos puiston vieressä on asuintaloja.

9

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos alle 10v lapsi on noin puolen yön aikaan puistossa leikkimässä, niin ihmettelen kovasti, että mikset ole soittanut paikalle poliiseja tai ilmoittanut asiaa lastensuojeluviranomaisille, kun sen olet kuitenkin havainnut itse ja näemmä vielä toistuvasti. Noin nuoren paikka on kotona omassa sängyssä siihen aikaan. Näkisin, että meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa asioihin... Eikä aina ajatella sitä omaa napaa ensimmäisenä ja hiljaa katsota vierestä. Lapsi on lapsi ja luonnostaan tekee mitä haluaa ja milloin haluaa, ellei kukaan ole häntä rajoittamassa.

      Lapsi tarvitsee aikuista. Jos omasta vanhemmasta ei siihen ole, niin joku (esim. sinä) voit olla se vastuullinen aikuinen. Seuraavalla kerralla, kun tuon ikäiset lapset leikkivät ilman huoltajaa lähipuistossanne yömyöhään, voit tarttua puhelimeen ja ilmoittaa asiasta viranomaisille sen sijaan, että kirjotat asiasta tänne. Vaikuta asioihin, ole se vastuullinen aikuinen.

      • korvatulpat on oiva apu


    • Kiitos!

      Ei poliisia tuollaiset kiinnosta. Kerran olemme tässä 15 vuotta asuessamme soittanut, kun joukko poikia pelasi keskellä yötä jalkapalloa puiston vieressä olevalla kentällä pitäen varmasti 2-3 kerrostalollista asukkaita hereillä, mutta vastaus oli "No antaa poikien pelata".

      • Lastensuojeluviranomaisia varmasti kiinnostaa. Sanoitko poikien iät poliisille? Sanoitko olevasi huolissasi pojista, vai valititko vain omaa kohtaloasi? Silläkin kun on merkitystä, millä tavalla asiaa lähestyy, että saako poliisit tulemaan paikalle vai ei. Ja sekin, että jos olet juuri silloin 15 vuotta sitten kerran soittanut poliisille, niin sekään ei tarkoita, etteikö joku toinen virkamies, toinen poliisi olisi kiinnostunut asiasta.

        Sitäpaitsi 15 vuotta sitten oli poliisillakin löyhemmät tavat lähestyä tällaisia tapauksia. Yleiset ajattelutavat lastenkasvatuksessa ovat sittemmin muuttuneet. Tuskinpa enää poliisikaan kohauttelee olkapäitään välinpitämättömästi, jos soitat keskellä yötä ja kerrot n. 10-vuotiaiden leikkivän ulkona.

        Tuntuu vain siltä, ettei sinua kiinnosta lasten osa tässä lainkaan, vain omasi. Lapsista lähtee ääntä, he vain leikkivät äänekkäästi - ryhmässä. Oletko koskaan käynyt päiväkodeissa? Siellä hoitajien ammattitautina on kuulovauriot, koska desibelit nousevat toistuvasti korkeille tasoille. Eikä sillekään mitään voi. Ei lapsia voi pakottaa leikkimään hiljaa. Ei yksi lapsi desibelitasoa niin paljoa nosta, vaan monen lapsen äänet yhdistettyinä.

        Mene itseesi ja lopeta itsesäälissä rypeminen. Soita poliisille uudestaan, ei se monen vuoden takainen yksi soitto merkkaa missään, varsinkaan, kun et ole välittänyt muusta kuin itsestäsi.

        Ja näin tarkemmin ajateltuani asiaa (luettuani uudestaan koko ketjun), taidatkin olla provo. :) Sanot, että "Kerran olemme tässä 15 vuotta asuessamme soittanut", vaikka jo toisessa kommentissa alempana sanot olevasi kotona asuva nuori... Alkuperäisessä viestissä olet kuitenkin päivätyössä käyvä ihminen, joka käy nukkumaan klo 21-22, viimeistään klo 23... HIEMAN ristiriitaista. :D

        Sinä voisit itse mennä sinne leikkipuistoon niiden muiden lasten kanssa, se olisi kaikkein luontevinta. Menehän hiekkalaatikolle jatkamaan tätä juttua. :)


    • oma mokas

      Sehän on fiksua ostaa rakentaa talo tai ostaa sellanen leikkipuiston tai tarhan vierestä.

      Joutuu kärsimään metelistä ja jälleenmyyntiarvo on selvästi pienempi verrattuna vähän kauempana oleviin taloihin.

      Itsehän olet siis rastisi valinnut, taitaa vaan harmittaa ja sitä pitää purkaa.

      • Kiitos!

        En ole itse asuntoa ostanut, kun olen vielä kotona asuva nuori. Päivällä äänet ovat tietysti ok. Saako ystävällinen kehotus vanhemmat näin keuhkoontumaan?


    • Eipä kestä

      Tuupa nuori sitte n puhumaan kun sulla on omia lapsia, ei tartte täällä opettaa isääs n*ssimaan.
      Tuskin ne lapset siellä enää 2.38 aamyöllä on kun sinä vielä kuppaat ylhäällä. 21-22 jååpa jåå...

    • ex-vuorotyöntekijä

      Vapaakasvatusta. Annetaan lasten leikkiä yökaudeet, eikä oteta vanhempina mitään vastuuta omista muksuistaan!

      Lasten nukkumaan menoaika on klo 21. Meillä ainakin silloin lapsuudessani parikymmentä vuotta sitten vanhemmat vetivät ovet lukkoon tasan klo 21 ja kysymyksessä oli omakotitalo (avainta ei annettu kesäleikkeihin).

      Nykyisin kun asun kerrostalossa, niin kakaroiden vanhemmat pitävät rappukäytävän ovia auki hakasessa, mutta eivät millään tajua sitä että heidän vastuulla on vetää se myöskin perässään kiinni. Olemme vaimon kanssa aina kotiin tullessamme, mikäli olemme vain nähneet rapun alaoven olleen hakasessä vetäneet oven perässämme kiinni. Naapurin kakarat ovaet sitten mänttäileet tota alaovea henkitoreissaan ja hajottanut pariin otteeseen lasit. :) Kyllä tämä menee huonompaan suuntaan, kunnei muksuille järjestetä kunnon kuria.

      Tein vuorotyötä takavuosina ja kesäisin tuossa pihamaalla oli yks poika, joka potki talomme seinään jalkapallollaan. Jatkuvasti kuului "tum-tum-tum-tum...." ja pallo nousi ikkunan tasolle ja hän vieläpä innosti muita siihen. Sain siitä noottia muksujen vanhemmilta, kun olin heidän muksujaan "kieltänyt leikkimästä pihalla"...heh, ainoastaan kieltänyt sen häiriötä aiheuttavan "leikkimisen", joka on vaaraksi meidän ikkunalaseille ja ketä joutuu maksumieheksi kunnei vanhemmilla ole varaa maksaa uusia ikkunalaseja. Vanhemmille sanoin...on se vaan kummallista kun teillä on kesäloma ja kaikkea, niin ette viihdy lapsienne kanssa vaan annatte niiden tehdä mitä he lystäävät!! Mun ja kaverini isät tulivat potkimaan meidän kanssa aina jalkapalloa ja he kävivät vieläpä töissä.

      Vaarallisia leikkejä nuo nykymuksujen leikit!

    • siittola naapurissa

      Mikä ihme siinä nykyään on etteivät lapset osaa enään leikkiä ilman täyttä kurkkua kiljumatta? Sen niin kuin mieltää hätähuudoksi ja tekee levottomaksi ja jos joku todella kiljuisi hädässään niin kukaan ei reagoisi. Itsekkään en tunne olevani mikään ääniherkkä ja olen aina sietänyt yölliset biletyksenkin äänet ilman korvatulppia ja nukkunut hyvin, känniläiseten möykkä tai musikkikaan ei häiritse mutta se kakaroiden kiljunta on hermoja raastavaa.

      Vanhemmat voisivat halutessaan opettaa lapsiaan leikkimään kurkkutorvi suorana kiljumatta mutteivat välitä. sen välinpitämättömyyden näkee jo siitä ettei yksikään vanhempi edes vaivaudu lasten leikkipaikalle. Sosiaalinen media varmaankin vie kaiken sen ajan mitä ennen uhrattiin lapille ja onhan se paljon mielenkiintoisempaakin. Kaikki muut harrastukset vanhemmilla tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin olla ohjaamassa lapsiaan. Jos menee valittamaan saa vihat päälleen. Ei tarvitse edes asua leikkipuistojen vieressä jos sattuu sellainen naapuri joka leikkipuiston virittää naapurin terassin viereen ja itse lymyilevät korvatulpat päässä kellaritiloissa, äijän lykkiessä emäntää paksuksi. Vitivalkoisina he käyvät ulkona hyvä kun pari kertaa kesässä heinikon leikkaamassa.

      Ei haittaa vaiikka naapurista kuuluisi musiikkikin kovalla ja olen sen suhteen melko kaikkiruokainen paitsi heviä jos sekin soitinten sekamelskaa, kiljumista ja rääkymimistä siis laulutaidottomien ja soittotaidottomien. Kovaääninen puhekkin ja matala ääninen huutaminenkin ihan siedettävää siihen pikkukakaroiden kimeä ääniseen kiljuntaan verrattuna. Eikä ne yksinään kilju vaan siinä on yleensä jo lauma kiljumassa. Aika erikoisen äänen säväyksen teki vieläpä poika joukossa jolla oli äänenmurros karjahteluineen. Häiriköt eivät lähde korpeen asuun vaan sinne toivotaan menevän sellaisen joka sietää normaaleja ääniä muttei epä
      normaaleja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1402
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      657
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      599
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe