Kannattaako?

kannattaako opiskella IT-alalle? Olisi tässä korkea aika miettiä tulevaa ammattia ja olen aina ollut kiinnostunut kaikesta teknisestä ja ollut hyvä koneiden ym. käytössä ja sukulaiset ovat suositelleet minulle ja palkka vaikuttaa hyvältä.
21401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mutta todellisuus onkin sitten alalle pyrkijälle jotain ihan muuta kuin luulit. Suosittelen hankkimaan ihan OIKEAN AMMATIN, jos työllistymisesi on varman työpaikan saamisesta kiinni.

Ala on toki laaja, että työtehtäviä on erilaisia, mutta silti uutiset mm. Nokian ja sen alihankkijoiden jatkuvista YT-neuvotteluista eivät lupaa hyvää. Edelleen tarvitaan työvoimaa, mutta koulutusmäärätkin ovat yläkanttiin, joten kilpailua on paljon jo ennestään.

Oikealla ammatilla tarkoitan sellaista alaa, jonka tekijöitä ei tuosta vain voida pumpata pihalle, eivätkä ole helposti suhdanteiden vietävissä, eikä ulkoistettavissa. Niin ei sitten olisi heti opiskelujen jälkeen edessä uudelleen kouluttautuminen toiseen ammattiin.

Äänestä

IT-ala ei kannata ellei satu olemaan ihan hitonmoinen guru. Muille ei ole oikein enää kysyntää, kun niitä on jo tuhansia kortistossa ihmettelemässä valmiiksi. Kysyppä itseltäsi, haluatko hakea työpaikkoihin, johon hakee 100-200 muutakin jeppeä, samoilla tai paremmilla papereilla?

Niimpä.

Äänestä

Alalle kannattaa hakeutua vain jos harrastaa sitä jo muutenkin vapaa-ajallaan. Ja on siitä erittäin kiinnostunut. Monet ohjelmoijat koodaavat myös omalla ajallaan. Tämä nostaa vaatimustasoa kohtuuttomasti.

Muita syitä miksi ei kannata:
-Työt ovat keskittyneet pk-seudulle, jossa asuminen on kallista & heikkoa.
-Työt siirtyvät koko ajan enemmän kaukomaihin.
-Stressaava ala, kiire & ylitöitä jatkuvasti.
-Esim. LVI-insinööri ei tee samoja hommia vapaa-ajalla. Koodarilta tätä odotetaan.
-LVI-insinööri voi asua esim. Pälkäneellä ja olla kunnalla töissä. Palkka ei ole kummoinen, mutta sillä saa omakotitalon maaseudulla. IT-insinööri ei saa sitä pk-seudulta.

Äänestä
  • Vanhemmilla koodareilla näkymät eivät ehkä ole kovin hyvät, jos vielä 40-vuotiaana koodailee niitä näitä ja lentää YT:eissä pihalle, niin avot. Vaikea on kilpailla nuorien koodarien kanssa (joista osaa koodailee vapaa-ajallakin). Ehdottoman tärkeää on se, että tuossa iässä pyörittelee muita it-juttuja kuin koodausta, esim. erp/crm jne konsultointi, myyntipuolella, johtotehtävissä, projektipäällikkönä .... pörssifirmojen YT-yleinen-vyönkiristys irtisanomiset kohdistuvat yleensä yli 45-vuotiaisiin.
    Jos haluaa koodailla niin ehdottoman tärkeää on se, että pysyy alan kehityksessä mukana eikä missään nimessä 40-vuotiaana ole siinä tilanteessa, että on vääntänyt jollain ikivanhoilla välineillä/tekniikoilla viimeiset 10 vuotta koodia jossain ns. mukavuusvyöhykkeellä vanhojen systeemien ylläpidossa, onhan se tietty mukavaa, tasaiset 7.5 tunnin työpäivät suurimmaksi osaksi ...

    Äänestä

Nokian kriisin myötä alan tulevaisuus näyttää Suomessa erittäin epävarmalta... Alan liikevaihto on perustunut hyvin pitkälti Nokian varaan.

Jos tekninen ala kiinnostaa, opiskele ennemmin joksikin muuksi insinööriksi/DI:ksi: sähkö, rakennus, konetekniikka,...

Perinteiset alat ovat varmempia - IT-kupla yleensä puhkeaa ajoittain...

Äänestä

Alalla on kuulemma "työvoimapulaa", eräskin firma hakee SAP konsulttia, edellytetään väh. 5-7 vuotta kokemusta SAPista. Jos olisi oikeesti pulaa, niin varmaan riittäisi vähempikin kokemus?

Äänestä
  • IT-alan "työvoimapula" on tosiaan sitä, että hakijalla pitäisi olla pitkä kokemus matala palkkapyyntö. Sitten ihmetellään kun ei löydy...

    Äänestä

  • halvalla yritetään kirjoitti:

    IT-alan "työvoimapula" on tosiaan sitä, että hakijalla pitäisi olla pitkä kokemus matala palkkapyyntö. Sitten ihmetellään kun ei löydy...

    Joskus 90-luvulla kun oli oikeasti alalla työvoimapulaa (työntekijän markkinat), en muista että firmat olisivat julkisuudessa kauheasti asiaa valittaneet, palkattiin koulunpenkiltä ja koulutettiin/opastettiin, suurin osa pärjäsi ja jäi alan hommiin.
    2000-luvulla ala kypsyi ja niinkuin muillakin aloilla, siinä vaiheessa tuotot laskevat ja tätä nykyä ala tuottaa kaiketi liikevoitto%:aa sen verran kuin alat keskimäärin?

    Tässä vaiheessa nykyajan "heti-mulle-kaikki" kvartaalitaloudessa alkaa armoton yleinen vyönkiristys (työnantajan markkinat) ja valitus mediassa ... kun ei saa osaavaa työvoimaa (heti ja halvalla) ja siitä on seurauksena:
    - ei ole varaa kouluttaa/kurssittaa
    - kalastetaan samoilla vesillä guruja (muista firmoista)
    - "saranen" rekryohjelmat (hyvä tietysti jos joku saa sitä kautta vakiduunin)
    - koska oikeasti ei ole todellista pulaa, niin on varaa esittää kovat vaatimukset ja hakea ties kuinka kauan tosi gurua
    - henkilöstöstä revitään enemmän tehoja irti
    - YT:eissä annetaan kenkää yli 40-vuotiaille (liian isoksi päässyt palkka?)
    - tarjotaan eropaketteja, jotta voidaan palkata halvemmalla tilalle
    - on laiminlyöty henkilöstön osaamisen kehittämistä vuosikausia ja seurauksena on se että haetaan jotain super-guruja jotta "heti-nyt-on-kiiru!" voitaisiin tarjota tämän päivän teknologista osaamista
    - hajoita-ja-hallitse johtaminen

    Äänestä

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/ictfirmat karsivat vakea ja parantavat tuloksia/a633099

"Olisi mukava tietää, kuinka monella vähennykset liittyvät puhtaasti tuotannollis-taloudellisiin syihin. Ja kuinka monella kyse on yleisestä vyön kiristämisestä, lisätehojen irtiottamisesta jäljelle jääneistä työntekijöistä. "

Äänestä

Kyllä kannattaa, jos ala oikeasti kiinnostaa.

Töitä löytyy AINA osaajille ja hyville tyypeille, mutta helppoa työn saanti ei välttämättä ole varsinkaan pk-seudun ulkopuolella. Alalla myös todistettavasti ON työvoimapulaa - kysyntä ja tarjonta eivät vaan aina kohtaa eli niistä hyvistä tyypeistä on aina pulaa. Loppupeleissä työllistyminen kuitenkin aina on itsestäsi kiinni ja jossain määrin myös tuurista, mutta niinhän se on alalla kuin alalla enemmän tai vähemmän.

Omasta mielestäni kannattaa kuitenkin aina hakeutua sille alalle, joka tuntuu omalta jutulta. Kysy itseltäsi jaksaisitko olla alalla X tulevan työurasi.

Äänestä

Poika juuri päätti peruskoulun. Lähti rakennusalalle ammattikouluun kolme vuotta ja palkka alkaa juosta. Itse olen rakennusalan softaa vääntävässä isossa alan firmassa DI:n koulutuksella.

Jos nyt pikkusen visioin niin allalla tulee tilanne jossa työmaille palaa suomalaiset kympit, jotka osavat vironkielen.

Äänestä

Itse opiskelin alalle innolla, en tosissani edes miettinyt muita vaihtoehtoja.
Ehdin juuri valmistua ja työllistyä alan kulta ajan loppuvaiheilla reilut 10 vuotta sitten. Töitä on ollut mukavasti, mutta koko tämän ajan ala on ollut yhtä alamäkeä monessa mielessä.

"Ei kannata" nimimerkki kertoo hyvin faktoja alasta.

En ymmärrä miten kukaan vastavalmistunut enää voi saada työpaikan alalta. Lähtövaatimukset ovat aivan poskettomat ja mitään ei haluttaisi maksaa. Hieman kokemattomampaa työntekijää ei viitsitä kouluttaa tehtävään kuten perinteisillä aloilla on tapana, tätä se työvoimapula ilmeisesti on...

Olen melko varma, että joudun vielä kouluttautumaan uuteen ammattiin 2-5v kuluttua. Sama lienee edesssä vielä tuhansilla muilla IT ammattilaisilla, joten ei tässä veneessä yksin olla.

Tee itsellesi palvelus ja kierrä IT ala niin kaukaa kuin voit. Kouluttaudu ammattiin, joka on pakko tehdä täällä. Vähemmän koulutusta vaativista ammateista saat helposti vakaamman toimeentulon kuin IT alalta.

Äänestä

Kannattaa miettiä hyvä varasuunnitelma jos IT-ala ei lähdekään vetämään. Vein tänään auton huoltoon ja huomasin että autohuollossa työntekijöiden yhteishenki vaikutti paljon paremmalta kuin omassa työpaikassani ja esim. autoalalla töitä löytyy suhdanteista riippumatta. Lukuja siitä mitkä alat ja yritykset ovat lisänneet työpaikkoja viime vuosina luulisi löytyvän helposti.

Tampereella ja Oulussa on alan työpaikkojen osalta oltu vahvasti sidoksissa Nokiaan, ja siellä semmoinen murrosvaihe menossa ettei kukaan voi tietää miten tulee käymään. Jos hyvin käy Nokian alihankkijat löytävät oman markkinarakonsa, siihen että Nokia tulisi myöhemmin lisäämään Suomessa työpaikkoja tulevien vuosien vähennysten jälkeen en oikein jaksa uskoa.

Mobiilipelit tms. on aika marginaalijuttuja, niistä ei löydy korvaajiksi. Ei IT-ala minnekään kuole, mutta ns. vanhoihin hyviin aikoihin, joihin monet perustavat näkemyksensä, ei ole enää paluuta. Kannattaa siis harkita ammattitutkintoa tai muuta teknistä alaa.

Äänestä

Kyllä alan töitä on ja tulee olemaan: taloudellisesti merkittävimmät tehtävät eivät paistattele mediajulkisuudessa. Isojen firmojen tietohallinnossa on melkoinen määrä it-työpaikkoja. Tosin suuri osa näistä töistä on ulkoistettu.

Esimerkiksi pankkien ja kauppaketjujen it-riippuvuus on hyvin vahva. Lähes jokaiseen firmaan sovitetaan jonkinlaista tuotannonohjausjärjestelmää. Näitä vaativia, joskus rutiininomaisiakin tehtäviä on vaikeaa ulkoistaa yksinkertaisemman sovelluskehityksen tapaan. Suurin osa Suomessa tehtävästä it-työstä on systeemien pyörittämistä ja ylläpitoa, ei muodikkaissa pelifrmoissa häärimistä.

Äänestä

Jännän negatiivista keskustelua edelleen. Tottakai työllistymistilanteet heittelee niin IT-alalla kuin monilla muillakin aloilla ja tästäkin alasta löytyy paljon huonoja puolia, mutta kyllä omasta mielestäni edelleen ainoa oleellinen pointti on onko tyyppi itse kiinnostunut näitä hommia tekemään.

Näin esimerkkinä, jos henkilö haluaisi tehdä työkseen vaikkapa ohjelmointiin liittyviä hommia, kannattaa kysyä itseltään:
- Pidänkö ohjelmoinnista ja olenko kiinnostunut seuraamaan alan trendejä aktiivisesti? Entä 10 vuoden päästä? Jos vastaus on kyllä, kannattaa alalle varmasti pyrkiä.
- Olenko hyvä ohjelmoinnissa tai voisinko tulla hyväksi siinä? Olenko mielestäni "hyvä tyyppi" eli voisinko kuvitella jonkun haluavan palkata itseni? Jos vastaus on kyllä, kannattaa uskoa omiin mahdollisuuksiinsa työllistyä alalla. Kaikki työt eivät missään nimessä tule ikinä karkaamaan halpatyövoimamaihin, joten kyllä työllistyminen aina tulee onnistumaan jos on tai muokkaa itsestään haluttua työvoimaa. Halutusta työvoimasta on ja tulee aina olemaan pulaa (ainakin pk-seudulla).

Mutta jos vastaat jompaankumpaan kysymykseen kieltävästi, niin silloin kannattaa harkita asiaa hetken uudestaan ja miettiä mitä oikeasti haluaisit tehdä ja millä alalla juuri sinä voisit olla "haluttua työvoimaa".

Tästä voisi puhua laajemmaltikin millainen on tämä "hyvä tyyppi" tai "haluttu työvoima", joka kyllä töitä tulee aina löytämään alalta, mutta ei se nyt oikeastaan minusta enää tähän ketjuun kuulu. Vähän turhan negatiivista kuvaa täällä nyt porukka viljelee, mutta ehkä omaan näkemykseeni vaikuttaa pk-seudulla asuminen ja työskentely se että opiskelujeni jälkeen olen oikeastaan saanut itse valita mieluisimmat työpaikat päältä eikä työllistymisessä koskaan ole ollut ongelmia. Opiskeluaikana ei ollut aina ihan yhtä helppoa ja kyllä se ekan (hyvän) harjoittelupaikan saaminen jonkun verran tuuriakin vaati.

Äänestä
  • Lisätään nyt vielä edelliseen, että oma näkemykseni on siis tosiaan ohjelmistoalalta ja pk-seudulta, jolta kyllä paljon avoimia työpaikkoja löytyy. Tilannehan on varmasti täysin toisenlainen esim. tietoliikennealalla muualla päin Suomea.

    Eli jo koulutusvaihtoehtoja harkitessaan kannattaa tietysti miettiä sitä työllistymispuoltakin. Ohjelmistopuolella hommia riittää nyt ja tulevaisuudessa, muilla on aika paljon nihkeämpää.

    Äänestä

Perusteltuja näkemyksiä myös alan puolesta. Onhan IT-alalla toki paljon hyvääkin.

Kuitenkin suosittelen seuraavaa:

1. Jos aiot oikeasti ohjelmointihommiin, tiedät sen jo itsekin ;) Tässä tapauksessa olet jo koodaillut nettisivuja, pelejä yms. harrasteprojekteja yläasteajoilta lähtien. Koodaaminen on sinulle intohimo ja muut alat eivät ole sinulle edes vaihtoehto.

2. Jos aiot IT-alalle muuksi kuin ohjelmoijaksi (konsultiksi, projektipäälliköksi tms.), niin opiskele pääaineena sopivaa muuta alaa ja sivuaineena IT:tä. Miksi? No, esim. SAP-konsultiksi aikovan on parempi osata perusteellisesti vaikkapa taloushallintoa tai logistiikkaa kuin IT:tä. Varsinainen koodaus voidaan tehdä halpamaassa, mutta yrityksen prosessit pitää tuntea ja sovittaa paikanpäällä. Tällöin et ole pelkän IT-alan varassa ja voit siirtyä puhtaasti pääaineen hommiin.

3. Jos hiemankin epäilet kohtia 1 tai 2, opiskele suosiolla jotain muuta alaa.

Äänestä

Koko IT-ala on valumassa konsulttifirmoille, joiden ainoa ajatus on hinnan puristaminen minimiin. Jos haluat mennä alalle, jossa työtäsi arvostetaan, mene rakennusinsinööriksi. Se on IT-alaa huomattavasti turvallisempi tekninen ala.

Etenkin, jos olet kiinnostunut tekniikasta, kannattaa huomata IT-alan kehitys. Teknisyys on katoamassa suomalaisesta IT-työstä. Jos haluat olla insinööri, kannattaa miettiä kahdesti, onko kutsumuksesi kirjoittaa Word-dokumentteja.

Sinä tarvitset uran, joka kantaa eläkepäiville asti. IT-ala ei ole sellainen. Jo yli 35 vuotiasta pidetään vanhana tällä alalla.

Mikä palkkaan tulee, halpoja hintoja korostavat konsulttifirmat hallitsevat alaa. Vastavalmistuneelle ollaan valmiita maksamaan huomattavasti heikommin kuin 10 vuotta sitten.

Ehdotus: Lue yhdyskuntatekniikkaa tai vastaavaa teknistä alaa, joka ei heti ole katoamassa Suomesta. Ota sivuaineeksi IT. Siten sinulla on kaksi tukijalkaa yhden sijaan ja turvallisempi tulevaisuus.

Äänestä

Koodarin unelmatyö on monissa paikoissa vaihtunut aivan muuhun.

Moni päätyy katsomaan halpamaatyöntekijöiden perään. Yrität epätoivoisesti pitää palikat järjestyksessä, neuvot tunteja päivässä kaukomaiden ihmisiä. Ihmettelet miksei yksinkertaisinkaan homma tunnu luonnistuvan.

Parhaimmilaankin ainut koodaus, mitä ehdit tekemään on alaarvoisen roskan parsimista kasaan.

Jos vielä yrityksen käytännöt muuten ovat sekaisin tai järjettömiä niin soppa on valmis. Muutama vuosi tätä kuviota niin oletkin jo hyvin lähellä sairaseläkettä.

Äänestä

jos olisi aikakone opiskelisin uuden ammatin esim. maanviljelijä tai rekkakuski tai vastaava...palkat alalla on tippunut ja työolot ei ole parantunut vaan samaa räpeltämistä se on edelleen

Äänestä

Ensin lähti käyttiksien ylläpito, nyt on lähdössä SAP työt. Oma firma ulkoisti juuri SAP ylläpidon Intiaan Accenturelle. Suomalaiset SAP-osaajat ulos kortistoon. Tämä on trendi eikä se muuksi muutu ihmettelemällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aaeea kirjoitti:

kannattaako opiskella IT-alalle? Olisi tässä korkea aika miettiä tulevaa ammattia ja olen aina ollut kiinnostunut kaikesta teknisestä ja ollut hyvä koneiden ym. käytössä ja sukulaiset ovat suositelleet minulle ja palkka vaikuttaa hyvältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu