Myllylahti Oy on saanut talliinsa tuotteliaan dekkaristin. Kirjaa pukkaa kauppoihin melkein kuin Sarkola-Sariolalta. Johanna Tuomolan uusin pyörii Lohjan nurkissa, kuten edellinenkin. Mahtavat olla ylpeitä paikkakunnalla, kun on ihan oma kirjailija. Lohja ei jurikaan ole päässyt painettuun sanaan sitten Eeva Joenpellon trilogian.
Tuomolan kirjoissa ei ole selvää sankaria. Vaikka etupäässä liikutaan rikosylikonstaapeli Noora Nurkan mielen- ja kehonliikkeissä pääsee välillä ääneen rikoskomisario Pentti Litmanenkin. Toisinaan taas kuljetaan leskeksi ja raskaaksi jääneen Ainon touhujen mukana.
Leskeys onkin mutkikasta. Ensin mies katoaa ruotsinlaivalta ja ehditään jo julistaa kuolleeksi kun tuore ruumis löytyykin kotikylältä Lohjalta. Siinä pähkäilevät niin poliisit kuin bisneskaverit, jotta mitäs nyt oikein on tapahtunut. Kaiken takana on tietennii raha, iso raha. Joka on hävinnyt, hukassa, petoksella häivytetty. Tuomolan varsinainen aihe onkin suhde petokseen, miltä se tuntuu kohteeksi joutuneesta ja millaisia uusia jännitteitä vanhoihin kaveruussuhteisiin syntyy kun raha on mukana ihmissuhteissa. Leskirouvan mielen täyttää koston ajatus, vaikkei kohteestakaan ole täyttä varmuutta. Jurppiihan se mieltä, jos viisi vuotta on elänyt valheessa.
Tuomolan tyyli heittelee laidasta laitaan. Valitettavasti. Välillä on kymmeniä sivuja aivan kuin muusta kirjasta, jostain esiteinien hevossarjasta jossa suurin ongelma pyörii alueella kaurapuuroa vai muroja aamuksi? Ja missä ne päiväkotisukat on? Toiminnallisuutta kaipaavalle joku muu teos on parempi valinta. Tuomolan poliisit ajelee eestaas veneellä tai autolla, haastelevat niitänäitä puhuen niin korrektia kirjakieltä että uskottavuus katoaa. Tietennii mukana on aimo annos ihmissuhdemössöä tyyliin hyväksyvätkö appivanhempani isäni homosuhteen tai pitäskö komisarion vaimo viedä hoitoon kun napsii pillereitä ylenmäärin. Tietennii ylin esimies on törppö ja viinakin maistuu komisariolle. Noora Nurkka Mario-kollegasulhasineen taas esiintyvät lähes pyhimyksinä.
Karrikoidun tyypin Tuomola rakentaa lääkäri-bisnesmies-kansanedustajasta, jonka puheet tuntuvat tutuilta kokoomuksen oikeaa laitaa kuunnellessa. Muut henkilöt jäävät kyllä hieman varjomaisiksi. Ei oikein riitä persoonaksi, jos rikosylikonstaapelin isukin poikaystävä on kuulemma hyvä kokki. Median toiminta jonkun suurjulkimon pallilta pudottamiseksi on ajankohtaisesti kuvattua mutta faktan puute juttua julkaistaessa ei vakuuta. Tokihan meidän lehdillä, huonoillakin, on aina vankka näyttö ennen skandaalijuttua?
Lohjansa kirjoittaja varmasti tuntee, mutta pääkaupungissa haksahtaa. EIi edes kostonhimoinen leski pääse Eduskuntaan hortoilemaan kuin vain. Kselytunnille lehterin ovet aukeavat oikeasti vasta varttia vaille. Kummallista on myös kirjoittajan tapa puhutella päähenkilöitä tittelillä ja koko nimellä monta kertaa yhtä lukua kohti. Kyllä se Noora tunnistettaisiin tittelittäkin.
Jonkinlaista alkeispsykologisointia on Tuomolan pitkät pähkäilyt mitä henkilö milloinkin tuntee ja ajattelee. Ja pohdiskelut kuka on kertonut mitä kellekin vai onko kertonut ja miksi joku käyttäytyy kuten käyttäytyy.
Muitakin Myllylahden kirjoja lukeneena välillä tuntuu, että yhtiössä kaapeli kulkee suoraa kirjoittajan läppäristä painokoneeseen. Väliltä puuttu vanha kunnon kustannustoimittaja, joka olisi tästäkin hionut kolmanneksen poistolla paljon nautittavamman.
Suosittelen, jos kirjastosta ei muuta löydy.
Tuomolan kirjoissa ei ole selvää sankaria. Vaikka etupäässä liikutaan rikosylikonstaapeli Noora Nurkan mielen- ja kehonliikkeissä pääsee välillä ääneen rikoskomisario Pentti Litmanenkin. Toisinaan taas kuljetaan leskeksi ja raskaaksi jääneen Ainon touhujen mukana.
Leskeys onkin mutkikasta. Ensin mies katoaa ruotsinlaivalta ja ehditään jo julistaa kuolleeksi kun tuore ruumis löytyykin kotikylältä Lohjalta. Siinä pähkäilevät niin poliisit kuin bisneskaverit, jotta mitäs nyt oikein on tapahtunut. Kaiken takana on tietennii raha, iso raha. Joka on hävinnyt, hukassa, petoksella häivytetty. Tuomolan varsinainen aihe onkin suhde petokseen, miltä se tuntuu kohteeksi joutuneesta ja millaisia uusia jännitteitä vanhoihin kaveruussuhteisiin syntyy kun raha on mukana ihmissuhteissa. Leskirouvan mielen täyttää koston ajatus, vaikkei kohteestakaan ole täyttä varmuutta. Jurppiihan se mieltä, jos viisi vuotta on elänyt valheessa.
Tuomolan tyyli heittelee laidasta laitaan. Valitettavasti. Välillä on kymmeniä sivuja aivan kuin muusta kirjasta, jostain esiteinien hevossarjasta jossa suurin ongelma pyörii alueella kaurapuuroa vai muroja aamuksi? Ja missä ne päiväkotisukat on? Toiminnallisuutta kaipaavalle joku muu teos on parempi valinta. Tuomolan poliisit ajelee eestaas veneellä tai autolla, haastelevat niitänäitä puhuen niin korrektia kirjakieltä että uskottavuus katoaa. Tietennii mukana on aimo annos ihmissuhdemössöä tyyliin hyväksyvätkö appivanhempani isäni homosuhteen tai pitäskö komisarion vaimo viedä hoitoon kun napsii pillereitä ylenmäärin. Tietennii ylin esimies on törppö ja viinakin maistuu komisariolle. Noora Nurkka Mario-kollegasulhasineen taas esiintyvät lähes pyhimyksinä.
Karrikoidun tyypin Tuomola rakentaa lääkäri-bisnesmies-kansanedustajasta, jonka puheet tuntuvat tutuilta kokoomuksen oikeaa laitaa kuunnellessa. Muut henkilöt jäävät kyllä hieman varjomaisiksi. Ei oikein riitä persoonaksi, jos rikosylikonstaapelin isukin poikaystävä on kuulemma hyvä kokki. Median toiminta jonkun suurjulkimon pallilta pudottamiseksi on ajankohtaisesti kuvattua mutta faktan puute juttua julkaistaessa ei vakuuta. Tokihan meidän lehdillä, huonoillakin, on aina vankka näyttö ennen skandaalijuttua?
Lohjansa kirjoittaja varmasti tuntee, mutta pääkaupungissa haksahtaa. EIi edes kostonhimoinen leski pääse Eduskuntaan hortoilemaan kuin vain. Kselytunnille lehterin ovet aukeavat oikeasti vasta varttia vaille. Kummallista on myös kirjoittajan tapa puhutella päähenkilöitä tittelillä ja koko nimellä monta kertaa yhtä lukua kohti. Kyllä se Noora tunnistettaisiin tittelittäkin.
Jonkinlaista alkeispsykologisointia on Tuomolan pitkät pähkäilyt mitä henkilö milloinkin tuntee ja ajattelee. Ja pohdiskelut kuka on kertonut mitä kellekin vai onko kertonut ja miksi joku käyttäytyy kuten käyttäytyy.
Muitakin Myllylahden kirjoja lukeneena välillä tuntuu, että yhtiössä kaapeli kulkee suoraa kirjoittajan läppäristä painokoneeseen. Väliltä puuttu vanha kunnon kustannustoimittaja, joka olisi tästäkin hionut kolmanneksen poistolla paljon nautittavamman.
Suosittelen, jos kirjastosta ei muuta löydy.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Täysin eri kokemus Johanna Tuomolan kirjoista, ja kaikki olemme huomanneet Alvarin antipatiat naiskirjailijoita kohtaan.
Miesten kirjoittamissa kirjoissa saadaan höpöttää täysin tyhjänpäiväistä lukukaupalla, mutta naiskirjailijoille arjen kuvaminen on "naisellinen heikkous".
Kirjakieltä dekkareissa yleensä puhutaan. En muista yhtään sellaista, jossa olisi murteella.
Miksi se juuri tämän kirjan kohdalla on epäuskottavaa?
Poliisithan ajelee autolla ja vesillä yleensä veneellä. Rikostutkinta on tietyssä määrin liikkuvaa, ja ihmisten kanssakin on juteltava.
Eduskuntataloon pääsee sisälle yhtä uskottavasti kuin Ilkka Remeksen kirjassa rosvo meni tapaamaan ja tappamaan Paavia.
Uskottavuutta ei myös ole yhtään MY Joensuun luomalla hahmolla, Pahan pappi, tai lukemattomalla muulla dekkareissa esitetyillä hahmoilla tai tapahtumilla.
Ei sentään. Eduskuntataloon pääsy on uskottavampaa.
Heitto kustantajan suuntaan on viimeinen epätoivoinen yritys saada naiskirjailijan teos näyttämään huonolta.
Silloin yleensä sanotaan, että tiivistämistä tarvittaisiin, kustantaja on epämääräinen ja loppujen lopuksi, mikä lie omakustanne.
Kirjastosta tuskin löytyy, koska kaikki ovat lainassa, mutta suosittelen nimen ilmoittamista varausjonoon.
Ihan joutilaana lojuivat meidän kirjastossa. Syytä en tiedä.
Ehkä teilläpäin on vähän lukutaitoisia.
Muutaman maakuntakirjaston selasin netissä. Tässä tulokset.
Johanna Tuomola: Petoksen anatomia.
Turku 23 kirjaa, yksi hyllyssä.
Helsinki 1 hyllyssä, loput lainassa.
Jyväskylä 11 kirjaa, yksi hyllyssä.
Oulu 13 kirjaa, yksi hyllyssä.
Tampere 1 hyllyssä, loput lainassa. Varauksia 5. Lainauskertoja tänä vuonna 115.
Mistä muuten johtuu, että aina kun Alvari Raappavaaraa arvostellaan, niin ilmestyy Iida Rähmä palstalle häntä puolustamaan.
Lukutaitoinen olen ja lukenut kys.kirjailijan tuotokset, vaan tämä Petoksen anatomia saa omalla kohdallani olla viimeinen mitä häneltä luen.
Tuollaiset Johanna tuomolat syövät katetta suurilta kustantajilta. Suosio kasvaa jatkuvasti vaikka naamaa ei näy lööpeissä. Onneksi samanlaisia on muita myös.
Johanna Tuomolan kirjoihin kannttaa tutustua, jos ei vielä ole niitä lukenut.
Johanna Tuomolan kirjat ovat huippua!
Kirjaa pukkaa vuosi per kirja. Normaali tahti. ja lainattuja ovat kirjastossa.
Tästä on hyvät arvostelut Ruumiinkulttuuri lehdessä.
Olen aivan samaa mieltä Alvarin kanssa. Muutaman Myllylahden kirjan lukeneenä ihmettelin, etteikö kustannustoimittaja käy niitä ollenkaan läpi. Tiivistämistä kaipaisivat ja kunnolla.
Valitettavasti jatkossa jäävät ko. kirjat minulta kirjakaupan tai kirjaston hyllylle.
Joo,joo : D. Ettes vaan olis joku palkkatrolli.
Niinkuin mies 51 vee sanoi asiat voi tarkistaa netistä. Kaikille tiedoksi että se on Frank-monihaku.
Sieltä näkyy että ei nämä Myllylahden uutuudet kauaa ehdi palautettujen hyllyssä olla. Varata saa jos meinaa käsiin saada.
On otettava huomioon että Myllylahti ei paljoa kirjojaan mainosta. Lukijat ovat löytäneet ne. Suosio vaan tuntuukasvavan joka vuosi.
Hyviä dekkareita ja automaattisesti lukulistalla niin kuin monilla muilla.
Ihan hyvä kirjailijoiden ja kustantajan kannalta, jos lainataan. Tosin kunnon myynti voittaisi lainauksen.
Omasta lähikirjastossa Sarkolaa ja Tuomolaa ym. saa heti suoraan hyllystä. Samoin e-kirjana tai helmetin kautta tilattuna. Siksi niihin tutustuinkin.
Esimerkiksi Outi Pakkasen kirjaa odotin lainausjonossa puoli vuotta. Ja jonotan jatkossakin hänen uusiaan tai innostun jopa ostamaan.
Täytyy todeta, että suosittuja ovat kun ei lainkaan mainosteta.