Johanna Tuomola: Petoksen anatomia

Myllylahti Oy on saanut talliinsa tuotteliaan dekkaristin. Kirjaa pukkaa kauppoihin melkein kuin Sarkola-Sariolalta. Johanna Tuomolan uusin pyörii Lohjan nurkissa, kuten edellinenkin. Mahtavat olla ylpeitä paikkakunnalla, kun on ihan oma kirjailija. Lohja ei jurikaan ole päässyt painettuun sanaan sitten Eeva Joenpellon trilogian.

Tuomolan kirjoissa ei ole selvää sankaria. Vaikka etupäässä liikutaan rikosylikonstaapeli Noora Nurkan mielen- ja kehonliikkeissä pääsee välillä ääneen rikoskomisario Pentti Litmanenkin. Toisinaan taas kuljetaan leskeksi ja raskaaksi jääneen Ainon touhujen mukana.

Leskeys onkin mutkikasta. Ensin mies katoaa ruotsinlaivalta ja ehditään jo julistaa kuolleeksi kun tuore ruumis löytyykin kotikylältä Lohjalta. Siinä pähkäilevät niin poliisit kuin bisneskaverit, jotta mitäs nyt oikein on tapahtunut. Kaiken takana on tietennii raha, iso raha. Joka on hävinnyt, hukassa, petoksella häivytetty. Tuomolan varsinainen aihe onkin suhde petokseen, miltä se tuntuu kohteeksi joutuneesta ja millaisia uusia jännitteitä vanhoihin kaveruussuhteisiin syntyy kun raha on mukana ihmissuhteissa. Leskirouvan mielen täyttää koston ajatus, vaikkei kohteestakaan ole täyttä varmuutta. Jurppiihan se mieltä, jos viisi vuotta on elänyt valheessa.

Tuomolan tyyli heittelee laidasta laitaan. Valitettavasti. Välillä on kymmeniä sivuja aivan kuin muusta kirjasta, jostain esiteinien hevossarjasta jossa suurin ongelma pyörii alueella kaurapuuroa vai muroja aamuksi? Ja missä ne päiväkotisukat on? Toiminnallisuutta kaipaavalle joku muu teos on parempi valinta. Tuomolan poliisit ajelee eestaas veneellä tai autolla, haastelevat niitänäitä puhuen niin korrektia kirjakieltä että uskottavuus katoaa. Tietennii mukana on aimo annos ihmissuhdemössöä tyyliin hyväksyvätkö appivanhempani isäni homosuhteen tai pitäskö komisarion vaimo viedä hoitoon kun napsii pillereitä ylenmäärin. Tietennii ylin esimies on törppö ja viinakin maistuu komisariolle. Noora Nurkka Mario-kollegasulhasineen taas esiintyvät lähes pyhimyksinä.

Karrikoidun tyypin Tuomola rakentaa lääkäri-bisnesmies-kansanedustajasta, jonka puheet tuntuvat tutuilta kokoomuksen oikeaa laitaa kuunnellessa. Muut henkilöt jäävät kyllä hieman varjomaisiksi. Ei oikein riitä persoonaksi, jos rikosylikonstaapelin isukin poikaystävä on kuulemma hyvä kokki. Median toiminta jonkun suurjulkimon pallilta pudottamiseksi on ajankohtaisesti kuvattua mutta faktan puute juttua julkaistaessa ei vakuuta. Tokihan meidän lehdillä, huonoillakin, on aina vankka näyttö ennen skandaalijuttua?

Lohjansa kirjoittaja varmasti tuntee, mutta pääkaupungissa haksahtaa. EIi edes kostonhimoinen leski pääse Eduskuntaan hortoilemaan kuin vain. Kselytunnille lehterin ovet aukeavat oikeasti vasta varttia vaille. Kummallista on myös kirjoittajan tapa puhutella päähenkilöitä tittelillä ja koko nimellä monta kertaa yhtä lukua kohti. Kyllä se Noora tunnistettaisiin tittelittäkin.

Jonkinlaista alkeispsykologisointia on Tuomolan pitkät pähkäilyt mitä henkilö milloinkin tuntee ja ajattelee. Ja pohdiskelut kuka on kertonut mitä kellekin vai onko kertonut ja miksi joku käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Muitakin Myllylahden kirjoja lukeneena välillä tuntuu, että yhtiössä kaapeli kulkee suoraa kirjoittajan läppäristä painokoneeseen. Väliltä puuttu vanha kunnon kustannustoimittaja, joka olisi tästäkin hionut kolmanneksen poistolla paljon nautittavamman.

Suosittelen, jos kirjastosta ei muuta löydy.