Pellet.

Pellet.
365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tulit etsimään samankaltaisiasi? Väärä paikka. Kokeile lähintä leikkipuistoa. :)

Äänestä

Joo, ehkä tollanen putkinäkö on pahinta. Hienoa jos vastailet, tosin sun suodatin rajoittaa jo aika paljon ketkä voi ylipäätänsä lähettää. Ihmettelen vaan jos jotenkin tekstistäni kuvittelit että olisin kiinnostunut. Tuskin kirjoitan kaikille samalla tavalla, tämä aihe nyt oli tällainen ja toteutustapa tällainen. Olen itse sattunut edustamaan ulkomailla mm. Norjassa, Saksassa jne. Että se siitä ahdasmielisyydestä. Olen asunut yli 10 eri kansallisuuden kanssa soluasunnossa, entäs sinä? Kenellähän se tässä on ennakkoluuloja? Mm. tuo kuvani on Norjasta, mutta se pitääkin osata avata. Ei tuo listani ole edes pitkä eikä erityisen vaativa, pitäisikö se muuttaa 1. olet käynyt ulkomailla, 2. olet joskus bilettänyt? Se biletysjuttu koski vaan keskimääräisiä profiileja, ei sua. Mulla on ollut toisenlaisiakin sivuja, joten ei johdu nykyisestä. Enkä ole ainut, joka on ilmaissut asiasta kuten muistaakseni kerroin ensimmäisessä viestissä. Megafoni myös kertoo tuosta aina silloin tällöin. Joo-o, mutta on sussa asennetta. Ilmiselvät pohjalaiset juuret.

Äänestä
  • Olet kyllä yksi suurimmista idiooteista, joita täällä on tullut vastaan. Mielestäni on todella urpoa alkaa täysin vieraalle ihmiselle tuolla tavalla uhittelemaan ja avautumaan patoutumista, joihin tällä toisella ei ole osaa eikä arpaa. "Minä olen asunut 10 eri kansallisuuden kanssa soluasunnossa, entä sinä?". Voi morjes. Mulla ei ole mitään tarvetta alkaa sulle luettelemaan kansallisuuksiá tai maanosia.

    Vastasin sulle, koska vastaan kaikille muillekin. Ja jos joku ei ole sulle vastannut, niin ehkä se johtuu siitä, että vaikutat sivusi ja viestiesi perusteella todella vaikealta ja epämiellyttävältä ihmiseltä, joka ei oikeasti ole kokenut paljon mitään, mutta jolla on silti kova pätemisen ja uhoamisen tarve.

    Ole hyvä ja siirry ahdistelemaan jota kuta muuta. Hyvät kesät!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sukkanen kirjoitti:

Pellet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu