san yhteistuotantona tuotu katsottavaksemme.
Kieleksi on valittu englanti, joka hiukan tuon Venäjän sielua kuvaavan teoksen todellisuudenilluusiota alkuun vähensi, mutta kun näyttelijätkin ovat eri kansallisuuksista, niin kaikkille yhteisenä kielenä valittiin englanti.
Teoksen yli viittäsataa henkilöä tuskin saadaan mahdutettua mukaan, tarinan keskiössä on neljä venäläistä perhettä, joiden kohtaloissa ja vaiheissa liikutaan milloin Pietarin salongeissa, milloin moskovalaiskodeissa tai maaseudulla tilusten patriarkaalisessa idyllissä. Sotatantereillakin.
Napoleon hyökkäyksineen ja armeijoineen on kuvattu satiirisesti. Sodan raa'at kasvot tulevat esiin sellaisena kuin ne ovat ilman turhaa sankaruuden ihannointia.
Sodanvastainen elämänkatsomus nousee mielestäni esiin jo sarjan ekassa jaksossa, jokin sodan kunnian sokaisema isä on kuvattu ehkä karrikoidenkin hyvin epämiellyttäväksi.
Teos kuuluu Venäjän realistiseen kirjallisuuteen. Se oli yksi isäni lempiromaaneista nuorena ollut, samoin kuin Anna Karenina ja jokin Dostojevskinkin romaani.
Jos katsoit, niin mitä pidit eilisestä ekasta osasta?
.
Kieleksi on valittu englanti, joka hiukan tuon Venäjän sielua kuvaavan teoksen todellisuudenilluusiota alkuun vähensi, mutta kun näyttelijätkin ovat eri kansallisuuksista, niin kaikkille yhteisenä kielenä valittiin englanti.
Teoksen yli viittäsataa henkilöä tuskin saadaan mahdutettua mukaan, tarinan keskiössä on neljä venäläistä perhettä, joiden kohtaloissa ja vaiheissa liikutaan milloin Pietarin salongeissa, milloin moskovalaiskodeissa tai maaseudulla tilusten patriarkaalisessa idyllissä. Sotatantereillakin.
Napoleon hyökkäyksineen ja armeijoineen on kuvattu satiirisesti. Sodan raa'at kasvot tulevat esiin sellaisena kuin ne ovat ilman turhaa sankaruuden ihannointia.
Sodanvastainen elämänkatsomus nousee mielestäni esiin jo sarjan ekassa jaksossa, jokin sodan kunnian sokaisema isä on kuvattu ehkä karrikoidenkin hyvin epämiellyttäväksi.
Teos kuuluu Venäjän realistiseen kirjallisuuteen. Se oli yksi isäni lempiromaaneista nuorena ollut, samoin kuin Anna Karenina ja jokin Dostojevskinkin romaani.
Jos katsoit, niin mitä pidit eilisestä ekasta osasta?
.
Vastaukset 8
Vanhimmat
siinä vihkimiskohtauksessa, ja se kaikki uskonnollisen rituaalin paljous savuineen ja kummallisine menoineen on myöskin ollut tavallisia ihmisiä "aisoissa ja aitauksissa" pitävää oudon kammottavaa touhuilua.
Vielä palaan tuohon päähenkilöön, Pierre Betsuhoviin,
joka on Leo Tolstoin 'alter ego' tai ainakin sinä pidetty.
Olin utelias näkemään, millainen ihmistyyppi tuo Pierre on. Hänet on kuvattu hiukan kömpelöksi, mutta hän on oikeudentuntoinen ja moraalinen, ja siksi miellyttävä.
Lukematta se kirjana on, ehkäpä on kirjana pelottavan iso. Siitä syystä ajattelin katsoa televisiosta sen ensimmäisen osan, että sivistykseni saa lisäarvoa. Sitä lisäarvoa ei näy ei kuulu, mutta kannatti kuitenkin katsoa.
"Anna Karenina" ja "Rikos ja rangaistus" oli luettu kirjana ennen elokuvan näkemistä, joten elokuvan kiinnostavuutta niissä en epäillyt.
det Euroopan kirjallisuuden patriarkka Tolstoi kirjoitti tuota kirjasarjaa.
Enpä jatkakaan, - vasta kotiutuneena, nyt iltapesuille!
- Hyvää yötä! Satu*.
Näin kesäaikaan olen katsonut tv:sta vain dekkareita ja uutisia, joten ilahduin minäkin tuosta 'Sota ja rauha'- filmistä. Näämmä, tulee monena jatkosarjana tiistai-iltoina?
Minuakin häiritsi tuo englanninkieli ja tuo kummallinen lavastusten raaka ja räikeä koreus. Vai olenko vain niin tottunut meidän pehmeisiin tunnelmallisiin lavastuksiin ja 'venäläisiin pehmeisiin väreihin' taiteessa, sisustuksessa, rakennuksissamme ja museoissamme. Jopa teatterilavastuksemme ja asut ja kampaukset vanhoissa näytelmissä ja esityksissä ovat mielestäni uskottavampia.
Mutta maisemat olivat näytelmässä ihania ja tarinaakin alkoi ihan mielenkiinnolla seurata. Olihan siellä todella tuttjakin näyttelijöitä. Varaan kyllä aikaa jatkossakin. Nyt täytyy kyllä kehua Yleä, kun on ilahduttaa meitä näin hienosti.
YLE:n viimeaikainen murhatarjonta onkin ollut suurta,
- ja sitten Terapiassa voimme olla loppuillan. On jo varmaan tarpeenkin!
En ole oikein innostunut loputtomista murhatutkimuksista.
On hyvä, että väliin nyt mahtuu tälläinen klassikko,
Tolstoin suuren, lämpimän persoonallisuuden tuote,
joka sodanvastaisuudessaan on ollut maailman omaantuntoon vaikuttava mahti. Hänen eettisten aatteidensa vaikutus on mittaamaton, eikä nykyisin vielä varmaankaan täysin arvioitavissa.
Taustana on Napoleonin armeijan Venäjälle suuntautuneen sotaretken suurpoliittinen lavastus.
_
Jostain - ehkä sumean loogisista syistä venäläiset kirjaklassikot ovat hyvin raskassoutuista luettavaa.
Niin Tolstoi kuin Tsehovkin. Mm. Balzakilta kevyempää.Olisiko ollut Vihreä tamma, jonka luin ehkä 1960 luvulla.
Serkkulikka kertoi, että isäni suku on germaaneja, äitini puolelta slaaveja. Venäläinen sielunmaisema muusikoiden esittämänä kiinnostaa.
Kuten Kurjet, laulu Njieprestä jne.
Leo Tolstoi osallistui itse sotiin, noihin Sevastopolin ja Borodinon taisteluihin ja sodassa hänen 'alter egonsa' on ehkä Andrei, osin siviilissäkin, sillä Tolstoinkin vaimo kuoli sodan aikoina. Pierre kuvaa Leo Tolstoita muuten.
Napoleonin retki päättyi surkeasti, hän päätti vetäytyä Venäjältä etlään vievää Tulan tietä, mutta se oli venäläisten tukkima, joten Napoleonin armeijasta oli vain rippeet jäljellä lopuksi.
Laulu "Kaksi krenatööriä" kuvaa näitä takaisin raahustavia sotamiehiä.
Sanat on kirjoittanut
Heinrich Heine: Sotaveikot
Päin Ranskaa urhoa kaks samoaa,
oli kumpikin Venäjän vanki.
Majapaikan kun Saksassa kerran he saa,
alas painuvi pää molemmanki.
Sanan kuulivat: Kuollut on Ranska, sen
jo hautoja kattaa hanki,
on voitettu armeija urhoollinen
ja keisari, keisari vanki!
He kauan yhdessä itkevät, kun
tuon murhesanoman saavat.
Yks lausuu: »Ah, taas sairastun,
taas vuotaa vanhat haavat.»
Näin toinen: »Täss’ on laulun pää,
ma tahdon kanssas kuolla,
mut vaimo, lapset multa jää,
ei heitä kenkään huolla.»
»Mitä vaimostain, mitä lapsistain,
suru mulla on suuremmanki,
palan kerjätköön, kuka köyhä vain,
mut keisari, keisari vanki!
Tää pyyntö täytä kumppanin:
jos nyt mun murtaa vaiva,
vie Ranskahan ruumis kuitenkin,
se Ranskan multaan kaiva!
Lyö rintaan risti kunnian
ja punanauha myötä,
piilukko paina kourahan
ja vyölle miekka vyötä!
Näin valmiina varron ja kuuntelen kuin
sotarinnassa äänetön vahti,
kunis tykkien soi jyly rautaisin suin,
käy ilmassa ratsujen tahti.
Yli hautojen keisari ratsastaa,
tuhat säilää säihkyy ja soittaa.
Ma haudasta nousen ja taistelen, haa,
taas keisari, keisari voittaa.»
Toisin kuin Tolstoi, on Heinrich Heine 'sotahullu', sotaa ja sankariutta ihannoiva.