Bullterrieri tarpeellinenko ja miksi?

lähdetään tästä.

http://kennelbulletheads.nettisivu.org/etusivu/3/

Bullterrieri on alun perin taistelukoiraksi jalostettu englantilainen koirarotu, voimakasrakenteinen terrieri. Rodun pienempi muunnos kääpiöbullterrierion kokoaan lukuun ottamatta täysin bullterrierin kaltainen. Bullterrierin kantarotu on sukupuuttoon kuollut mutta sittemmin uudelleen luotu vanhaenglanninbulldoggi (Old English Bulldog), jota risteytettiin eri terrierirotuihin. Näin luotiin uusi rotu, jota kutsuttiin nimellä Bull and Terrier. Valkoisen bullterrierin luoja oli irlantilaissyntyinen James Hinks, joka alkoi määrätietoisesti jalostaa Bull and Terrier -tyyppisistä koirista valkoista, ruumiinrakenteeltaan symmetrisempää rotua. Hän kutsui valkoisia koiriaan bullterriereiksi erotukseksi Bull and Terrier -rodusta.



Bullterrierin jalostuksessa käytettiin todennäköisesti useita koirarotuja, muun muassa dalmatiankoiraa. Vuoden 1860 tienoilla rotu oli hajonnut kahteen haaraan: puhtaanvalkoiseksi bullterrieriksi ja värillisiksi muodoiksi, joista myöhemmin kehittyi staffordshirenbullterrieri. Bullterrierille ominainen pään muoto kehittyi vasta 1900-luvulla, eikä tiedetä, mitä rotuja jalostuksessa käytettiin sen aikaansaamiseksi.



Bullterrierit suorittavat Suomessa nykyisin lähinnä seurakoiran virkaa, ja jonkin verran rodun harrastajat osallistuvat bulleillaan myös koiranäyttelyihin. Koirataistelut ovat nykyisin useimmissa maissa laittomia ja yleisesti epäeettisinä pidettyjä, joten alkuperäistä tarkoitustaan bullterrierin ei enää tarvitse täyttää. Jonkin verran bullterriereitä näkyy myös agility- ja tokokentillä, mutta ominaisuuksiltaan bullterrieri ei ehkä ole paras mahdollinen harrastuskoira vaativalle harrastajalle.



Bullterrierit ovat ystävällisiä ja iloisia mutta usein itsepäisiä koiria. Ne ovat fyysisesti vahvoja mutta myös älykkäitä, joten ne tarvitsevat monipuolisesti virikkeitä. Luonteeltaan bullterrieri on ylpeä, oikkuileva, itsevarma ja kontaktinhakuinen. Oikein kasvatettu bullterrieri on erinomainen perheenjäsen, joka mielellään osallistuu perheensä kaikkiin mahdollisiin aktiviteetteihin. Taistelukoirataustansa vuoksi bullterrieri on kehitetty todella rohkeaksi ja päättäväiseksi roduksi. Samasta syystä se saattaa vastata sille esitettyyn haasteeseen, vaikka on yleensä rauhallinen eikä itse koskaan käyttäydy hyökkäävästi. Tämän päivän bullterrierit ovat pitkän jalostustyön tuloksena erittäin sosiaalisia että ihmisystävällisiä. Bullterrierit rakastavat ihmisten seuraa, eikä niitä pitäisi koskaan jättää pitkiksi ajoiksi yksin.


Bullterrieri ei ole erityisen miellyttämishaluinen rotu, joten sen kouluttaminen ei ole aina ihan yksinkertaista. Jo ensimmäisenä päivänä uudessa kodissaan täytyy pennun oppia elämän rajoitukset ja sen, että omistaja määrää säännöt. Omistajalta vaaditaan johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä ja rakkautta: kouluttaminen onnistuu vahvistamalla toivottua käyttäytymistä palkitsemisen avulla. Jos bullterrieriä käsittelee epäoikeudenmukaisesti, kovalla kädellä tai ylimielisesti ja nöyryyttävästi saa tulokseksi surullisen, selkäsaunaa pelkäävän koiran tai hirviön, jota on mahdoton käsitellä. Ensimmäiseksi koiraksi bullterrieri on rotuna haasteellinen, mutta ei mahdoton.

7

477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei määrätyille rodui

      Bullterrieri on alun perin taistelukoiraksi jalostettu englantilainen koirarotu, voimakasrakenteinen terrieri.

      Voiko pantteri mitään täplilleen, ei voi!

      Ja siksi ko. koirat on kiellettävä, koska virallista tehtävää niille ei ole, eikä omistajista sen pitäjiksi.

      Eli erittäin kovat rangaistukset, jos jollain "karkaa" ko. tahi vastaava koira ihmistä kohti, tahi lemmikkiä kohti.

      Nykyään on monta päällekäyvää tapahtumaa irrallaan olevista koirien takia, olkoon Dopermanni tahi vastaava.

      Ei ole omistajien puolelta mitään puolusteltavaa taistelukoirien omistamiseksi, koska se korkeintaan edustaa väitän omistajan egoa.

    • totuus ei pala.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/taistelukoira-hyokkasi-koiran-ja-miehen-kimppuun---hyokkaaja-kuoli/art-1288398338783.html

      Julkaistu: 28.06.2011 16:51, päivitetty: 28.06.2011 17:07

      Jokelalainen Simo Koivula joutui taisteluun elämästä ja kuolemasta, kun omistajiltaan karannut jykevä bullterrieri hyökkäsi Koivulan ja hänen pienen terrierinsä kimppuun.

      Nyt poliisitutkinnassa oleva tapaus sattui reilu viikko sitten sunnuntaina Tuusulan Jokelassa.

      Koivula oli astelemassa koiransa kanssa kotipihaltaan kevyen liikenteen väylälle, kun molemmat havaitsivat hyökkääjän.

      - Se juoksi kohti ja yritti käydä meidän koiramme kimppuun.

      Koivula nosti pikaisesti koiransa syliin. Bullterrieri kohdisti silloin raivonsa häneen.

      Koira hyppäsi Koivulaa vasten ja puri häntä hartioihin, käsivarsiin ja kylkeen.

      - Se otti aina vauhtia ja hyppäsi uudestaan.

      Koira ei suunnannut lahkeisiin. Koivula arvioi, että se olisi hyvin voinut päästä puremaan kaulaan. Hän yritti potkia koiraa kauemmaksi, mutta 30-40 kilon painoinen bullterrieri ei hievahtanut potkuista.

      Vaimo kuuli äläkän pihalle ja sai haettua Koivuloiden terrierin turvaan. Hänen miehensä kamppailu bullterrierin kanssa eteni samaan aikaan painiksi.

      - Ajauduimme ojaan, ja pääsin siinä koiran päälle.

      "Taistelu oli elämästä"
      Koivula sanoo pitäneensä koiraa kiinni henkensä edestä. Hänelle tuli tunne, että koira ei ollut luovuttamassa, ja taistelu oli elämästä. Hän sai otteen koiran kaulasta ja kaulapannasta.



      Vaimo oli hälyttänyt heti poliisin paikalle. He tulivat kymmenen minuutin matkan päästä. Vielä kun partio tuli paikalle, Koivula ja koira makasivat maassa, koira otteessa miehen alla.

      Koivulan vaimo pyysi poliiseja tulemaan apuun. Tässä vaiheessa veri jo valui Ismo Koivulan käsistä koiran päälle ja maahan.

      Koivulan mukaan poliisit eivät tuntuneet tietävän, mitä koiralle voisi tehdä. Toinen poliisi haki partioautosta sähkölamauttimen. Sitä ei kuitenkaan voitu käyttää, sillä Koivula ei voinut päästää koirasta irti.

      Samassa paikalle ajoi autolla kaksi miestä, nuorempi ja vanhempi, isä ja poika. Vanhempi oli todennäköisesti koiran omistaja, koska koira oli päässyt irti heidän kotoaan.

      - Poliisi sanoi nuoremmalle, että käykää hakemassa se pois, kun kerran teidän on. Hän ei tuntunut uskaltavan tulla väliin.

      Nuorempi mies haki lopulta talutushihnan autostaan. Kun Koivula nyt lopulta pystyi hellittämään otteensa koirasta, se ei enää liikkunut.

      Bullterrieri todettiin paikan päällä kuolleeksi.

      Tapauksessa epäillään nyt rikosta tai rikkomusta puolin tai toisin. Koiran omistajaa epäillään järjestyshäiriöstä. Koivulaa puolestaan epäillään eläinsuojelurikkomuksesta.


      Karkuun avoimesta ovesta

      Koiran omistaja, virolainen mies, sanoi poliisille, että koira oli päässyt karkuun heidän kotoaan asunnon avoimesta ovesta.



      Koivulan mukaan hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Häntä kauhistuttaa ajatus, että koira olisi tullut paikalle toiseen aikaan ja juossut pihalle asti.

      - Meillä on välillä lapsenlapsiamme leikkimässä pihalla.

      Bullterrierit on jalostettu aikoinaan härkätaisteluita varten. Koivula haluaisi herättää keskustelua siitä, onko yleensä tarpeen ja turvallista pitää tällaisia vaarallisia taistelukoiria kotioloissa.

      - Mielestäni heiltä pitäisi vaatia jonkinlainen "ajokortti".

      Omistaja oli Koivulan mukaan todennut paikan päällä, ettei koira ole aiemmin käynyt ihmisten kimppuun.

      - Ihmettelen vain, että minkä kimppuun se sitten on käynyt.

      Vesa Mäkinen

    • tapauksia on.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011050813678249_uu.shtml

      Iso koira hyökkäsi naisen kimppuun

      Sunnuntai 8.5.2011 klo 11.10 (päivitetty klo 13.42)

      Järkyttynyt nainen joutui vammojensa takia sairaalaan.

      27-vuotiaan espoolaisnaisen iltakävely sai eilen ikävän käänteen Forssassa, kun isokokoinen koira hyökkäsi hänen kimppuunsa.

      Rikosylikonstaapeli Markku Leppälahti Kanta-Hämeen poliisilaitokselta kertoo, että isokokoinen koira hyökkäsi naisen kimppuun kevyenliikenteen väylällä, Pääskyntiellä.

      - Se oli suurikokoinen koira. Emme ihan tarkkaan tiedä sen rotua, Leppälahti kertoo.

      Nainen joutui sairaalaan ensiapuun vammojen takia, joita hän sai molempiin käsiinsä. Koira oli hyökännyt naisen kimppuun täysin yllättäen.

      - Nainen järkyttyi tapauksesta. Totta kai se on ikävä tilanne, kun iso koira käy päälle.

      Leppälahti muistuttaa, että koiran puremat syvät jäljet voivat olla vaarallisia.

      - Syvät haavat voivat olla bakteerialttiita.

      Irti pari minuuttia

      Koiran omistaja kertoo Iltalehdelle, että koira oli irti korkeintaan kaksi minuuttia. Se sai riuhtaistua itsensä irti kotipihalta.

      - Olen hirveän pahoillani, että tällaista on sattunut, hän sanoo.

      Koira oli ilmeisesti seurannut tien viereisessä pensaikossa leikkiviä lapsia, ja säikähtänyt, kun nainen juoksi heidän läheltään kevyenliikenteen väylää pitkin.

      Koira juoksi naisen kimppuun päästyään irti. Omistajan käsityksen mukaan nainen poistui paikalta puremisen jälkeen ja koira jäi seisomaan tien poskeen, josta omistaja sen haki noin minuuttia myöhemmin.

      Tapahtuneesta hän kuuli naapureiltaan.

      Koiran omistaja ei vielä aamupäivällä ollut poliisin tiedossa. Leppälahden mukaan uhri voi hakea omistajalta sovittelun kautta korvauksia. Leppälahti muistuttaa, että koiran on oltava omistajansa hallinnassa.

      MARI JULKU
      [email protected]

    • vielä kerran...

      Todettakoon vielä, että olen ollut itse koiranomista, vielä Karjalankarhukoira.

      Olen hoitanut opaskoiria jne. Eli nelijalkaiset on sydäntäni lähellä.

      Mutta sydäntäni lähellä ei ole ne jalostuskoirat, jotka on jalostettu vartiokoiraksi, niin niitten tuleminen lemmikiksi, vain pönkäämään ihmisen olemusta.

      Voisin kertoa esimerkkiä asiasta, jossa koira ei ole virkakoira, vaan ns. kotikoiraksi otettu taistelukoira ja siinä omistajan ego kaipaa vastustusta, joka kohdistuu koiran ja isännän väliseen jännitteeseen.

      Se halutaan näyttää, että minulla! jne.

      Miettikää rotua, ennenkuin valitsette koiran kotiinne.

      Ei taistelukoirille, joka on kuin ase, jota et hallitse.

    • sairaaksi tehtailtu

      Tuo koira oli sekarotuinen, Viron pentutehtailun tulos. Ties kuinka sukurutsattu sekin oli, joka mahdollisesti aiheutti ylimääräisen reaktion sen aivoissa.

    • vanhisenkkupullasta

      Bullterrierin pään muotoon eivät ole vaikuttaneet roturisteytykset, vaan geenimutaatio, jonka avulla saadaan jalostuksessa muokkausta aikaiseksi. Nykyinen bullterrieri polveutuu nimenomaan kantaisistään.

      Vanhaenglaninbulldoggi kehitettiin roturisteytyksin korvaamaan sairaan rakenteiseksi jalostetun englanninbulldogin. Sen jalostuksessa käytettiin mm. englanninbulldoggia, amerikanbulldoggia ja amerikanpitbullterrieriä

    • OOOOOOOOpppppp

      Koivulalle mitali. Saattoi pelastaa myös muiden koirien hengen samalla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2490
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      200
      1181
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1091
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      911
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      91
      867
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      56
      803
    Aihe