Tapio Kuosma kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuorossa mm. näin:
http://jugement.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76925-bilderbergkms-kokoomuslaisilla-kulkee-toistaiseksi
"Todellisuudessa hallitus vähentää kuntien valtionosuuksia 631 miljoonaa euroa, mikä aiheuttaa automaattisesti säästöjä ja leikkauksia kaikkiin kunnallisiin palveluihin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että monen jo entuudestaan ylivelkaantuneen kunnan kunnallisveroon on tulossa jopa prosenttiyksikön suuruisia korotuksia. (Timo Soini: Tasaveroja lisää!)
Kunnallisveron korotukset ja samanaikaisesti toteutettavat kuntapalveluiden leikkaukset koskevat kipeimmin juuri pienituloisia eläkeläisiä, työttömiä, yksinhuoltajia, opiskelijoita eli niitä vähäosaisia kansalaisia, joilla ei ole varaa hankkia palveluitaan yksityiseltä sektorilta. Uskottavaa ja todellista köyhyyden, eriarvoistumisen ja syrjäytymisen vähentämistä ei ole näköpiirissä tulevallakaan hallituskaudella."
Elikkä yksi Kainuun kunta taitaa tulla kuitenkin?
Vaikka muutamat suuret muka jatkavat.
Ensin tietenkin pohjataan näille varsinaisille kunnaneläteille isopalkaiset virat.

Vastaukset 1
Vanhimmat
No way, muutamien suurten kuntien jatkolle. Kunta voi tulla yksi kunta kaikille Kainuun kunnille, mutta sitä ennen, täytyy lakkauttaa turhat laitokset, ja niistä virat siirtää etelä-suomeen siellä ompi työntekijäpula esim. hoitoalalla. Ja mitä teknisen toimen paapomiseen tulee, voi se pääkallopaikka olla siellä Kajaanissakin, rivimiehet (tarkoittaa niitä suoritustason työntekijöitä)paikallistasolla tehkööt ja satunnaisilla pistotarkstuksilla valvottaisi että kaivellaanko siellä haravalla hampaita tai pelataanko korttia ja että tuleeko työt hoidetuiksi.