Anamneesi: 41-vuotias mieshenkilö, joka alkanut käyttää kynää 7-vuotiaana. Oppinut lukemisen kunnolla vasta 2-luokalla, mutta sekaantunut pian tämän jälkeen kirjallisuuteen. Laajentanut pian lasten kirjallisuudesta nuorten kirjoihin, dekkareihin, kotimaiseen satiiriin ja kokeillut muutaman kerran klassikoitakin. Myöhemmin kuvioihin tuli pieniä päiväkirjamerkintöjä, tilannekuvauksia ja kokonaisia tarinoitakin. Voitaneen puhua kotilaboratoriosta, mutta väittää kiven kovaan valmistaneensa kamaa vain omaan käyttöön.
Status: Tauti aktivoitunut kolmikymppisenä elämänkriisin myötävaikutuksesta. Julkaissut kaksi omakustannetta ja ollut mukana parissa kokoelmateoksessa. Nyt kirjoittaminen vie suuren osan ajasta, vaikuttaa perhe-elämään ja jos ei saa toivottua päiväannosta ahdistuu voimakkaasti. Onnistuneet kirjoitus-sessiot saavat aikaiseksi lähes euforiaksi luokitellun tunnetilan. On edelleen työelämässä, mutta inhoaa sitä, sekä osaa työkavereistaankin. On kyllästynyt byrokratiaan, turhan tärkeilyyn ja kokee itsensä ulkopuoliseksi. Tunteet vaihtelevat turhautumisesta epärealistisiin tulevaisuuden haavekuviin kirjailijana. Nuo haavekuvat ajavat häntä aina vain uudelleen tietokoneen ääreen, jossa hän tuskailee kahden aloitetun romaaninalun kanssa. Kertoo nyt vastaanotolla, että saanut juuri hylkäävän vastauksen kustannusyhtiöltä ja sanoo olevan kyllästynyt kaikkeen.
Prognoosi: Huono. Suositellaan ylläpitohoitoa vaikka jollain sopivalla nettipalstalla, sekä vertaisryhmässä. Mikäli mies ei saa pian itselleen kustantajaa, voi lopputulos olla kohtalokas.
Status: Tauti aktivoitunut kolmikymppisenä elämänkriisin myötävaikutuksesta. Julkaissut kaksi omakustannetta ja ollut mukana parissa kokoelmateoksessa. Nyt kirjoittaminen vie suuren osan ajasta, vaikuttaa perhe-elämään ja jos ei saa toivottua päiväannosta ahdistuu voimakkaasti. Onnistuneet kirjoitus-sessiot saavat aikaiseksi lähes euforiaksi luokitellun tunnetilan. On edelleen työelämässä, mutta inhoaa sitä, sekä osaa työkavereistaankin. On kyllästynyt byrokratiaan, turhan tärkeilyyn ja kokee itsensä ulkopuoliseksi. Tunteet vaihtelevat turhautumisesta epärealistisiin tulevaisuuden haavekuviin kirjailijana. Nuo haavekuvat ajavat häntä aina vain uudelleen tietokoneen ääreen, jossa hän tuskailee kahden aloitetun romaaninalun kanssa. Kertoo nyt vastaanotolla, että saanut juuri hylkäävän vastauksen kustannusyhtiöltä ja sanoo olevan kyllästynyt kaikkeen.
Prognoosi: Huono. Suositellaan ylläpitohoitoa vaikka jollain sopivalla nettipalstalla, sekä vertaisryhmässä. Mikäli mies ei saa pian itselleen kustantajaa, voi lopputulos olla kohtalokas.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hih ja hah. Kyllähän se kustantaja tulee kun kirjoittaa tarpeeksi hyvän. Henkilö keskittyy väärään asiaan.
Samat oireet havaittavissa täälläkin, riippuvuus mitä ilmeisimmin pahenee iän myötä. Samoin kuin tuo todellisuuskuvan vääristyminen. Sanovat että ihminen on onnettomimmillaan 45-vuotiaana, joten matkaa pohjalle on vielä (itse olen 40v). Ehkä tämä alkava alamäki tuottaa nuo haavekuvat. Jokin pakokeino se pitää todellisuudesta olla ;-) Mutta jos haavekuvat ovat ainoa asia, joka vetää kirjoittamaan, silloin ollaan väärillä teillä.
Yksi oireita helpottava tekijä on ollut riippuvaisuutta aiheuttavien tuotosten jakelu muille, lehtiin, kilpailuihin yms. Toimii samalla periaatteella kuin nikotiinilaastari, perheen saattaisi silloin olla helpompi kestää miestä.
Ehkä sitä sitten viiskymppisenä osaa jättää haihattelut vähemmälle... Tai sitten vaihtoehtoisesti haaveista onkin tullut totta.
Minä olen kuusikymppinen ja vast aloittanut kirjoittamisen joitain vuoia sitten. Eka kässäri kustantamoihin tyrkyllä. En kylläkään näe kirjoittamista minään todellisuuspakona, ihmettelen mistä moinen näkökulma. Minulle ei riitä havekuvat, vaan tämä ja muutama muu kässäri on saatava läpi. Jos ei onnistu, niin silloin en ole riittävän lahjakas ja koko homma pitää jättää.
42-vuotiaana ihminen on luovimmillaan. Kohta helpottaa:)
Mulla on mittarissa 21 vuotta ja tuntuu, että tauti kalvaa hyvin luovaa alitajuntaa. Takana yksi romaanikäsikirjoitus, joka on hylsytetty ja tänä kesänä valmistuu toinen romaani. Palaute esimmäiset romaanikäsikirjoituksesta, vaikka olikin julkaisun kannalta kielteinen, rohkaisi kokeilla uudella tavalla romaanin kirjoittamista. Saa nähdä riittääkö nyt taito ja lahjat.
Joo, kyllä se kirjoitusinto ja luovuus lopahtaa, kun hylsyjä tippuu ja tajuaa oman keskinkertaisen epäonnistumisensa mestarien töitä ihmetellessä. Maailmaan ei montaa omaperäistä kirjailijaa tunnu mahtuvan.