Elämä sodasta tulleen isän kanssa oli yhtä helvettiä. Usein juoksin pistoolia
ojentelevaa isää karkuun. Äitiä se hakkasi aina. Siitä jäi sellainen mieli, että
ei ole itsetuntoa ollenkaan. Oma poikakin on kohta kolmekymmentä ja elättää
meillä eläkeläisillä itsensä. En uskalla sanoa sille, että eti nyt ihmeessä töitä.
Opettajan työssäni en uskaltanut käryttää rehtoria, kun se hakkasi oppilaita.
Kestin kaiken ja en sanonut pahaa sanaa. Niinpä rehtori savusti minut työstä
( vararehtori), mutta ei pystynyt häätämään minua palkattomalle, sain eläkkeeseen asti sairaseläkkeen ystävälliseltä psykiatrilta. Huono itsetunto
on paha sairaus. Sen saa, jos on lapsuudessa ilman rakkautta.
ojentelevaa isää karkuun. Äitiä se hakkasi aina. Siitä jäi sellainen mieli, että
ei ole itsetuntoa ollenkaan. Oma poikakin on kohta kolmekymmentä ja elättää
meillä eläkeläisillä itsensä. En uskalla sanoa sille, että eti nyt ihmeessä töitä.
Opettajan työssäni en uskaltanut käryttää rehtoria, kun se hakkasi oppilaita.
Kestin kaiken ja en sanonut pahaa sanaa. Niinpä rehtori savusti minut työstä
( vararehtori), mutta ei pystynyt häätämään minua palkattomalle, sain eläkkeeseen asti sairaseläkkeen ystävälliseltä psykiatrilta. Huono itsetunto
on paha sairaus. Sen saa, jos on lapsuudessa ilman rakkautta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olipas sulla hyvä tuuri ku pääsit karkuun, mul oli niin vikkelä isäukko et se löi ku salama.
Äitiäkin yritti mut sai tiskirätistä niin et flätisi, tai tohvelista ja päälle sellanen saarna et linnut lähti pihapuusta.
Ei paljoa kanettu sylissä eikä leperrelty mut ittetunto on kohillaan.
Jos en kovin väärin muista olet kertonut tämän tarinan 2 - 3 vuotta sitten!
Saa kai asian kertoa uudestaan, jos aloittajasta siltä tuntuu. Minä en ole ollut täällä 2-3 vuotta sitten.
Lapsuuden kulta-aikojen perheväkivalta monasti sivuutetaan ja mielummin kerrotaan sankaritarinoita siitä, kuinka sisu kasvoi ja tukka vahvistui. Jos ei ollut kovis, niin kokemukset olivat toisenlaisia.
Äitiä hakkattiin meilläkin. Monet kerrat menin kouluun,niin että en ollut nukkunut minuuttiakaan.
Voi meitä raukkoja kun oli niin vaikeeta pienenä. Turha kai täällä on enää surkutella, kun varmaan on jo mukulatkin isoja. Kiikkuun vaan kaikki niin ei tarvitse turhii narinoita toisten kuunnella.
Kyllä se on meidän lapsuudessa useimman kotona ollut sitä väkivaltaa, hakkaamista.
Minä juoksin pakoon, isä ei tavoittanut minua koskaan. Sitten piileksin kesäaikana ladoissa ja navetan vintillä pehkukasassa nukuin, kunnes isäukko oli rauhoittunut.
Veli ei lähteny pakoon, ja sitä isä hakkasi, et selkä oli verillä.
Äitiä isä kans uhkaili, mut äiti meni rinta röyheenä ukkelin eteen, ja sanoi, et anna tulla vaan, mut sitä et tee ko kerran. Sen jälkeen hän kokoaa kamppeet ja lapset, ja meitä et sen jälkeen nää.
Ja siihen jäi äidin hakkaamisyritykset, ei uskaltanut lyödä äitiä.
Eikä miun ukko oisi uskaltanut lyödä lapsia, se on yksi joka on varmaa!
En ymmärrä äitejä jotka antavat hakata lapsiaan, en todellakaan ymmärrä!
irti kotona että äiti on asiasta tietoinen !
Äidit voi olla töissä, silläaikaa isä lasten huoltajana, äiti ei voi tietää kaikkea mitä kotona on tapahtunu on kokemusta asiasta, vasta kymmenien vuosien jälkeen asiat on tulleet päivän valoon, ÄLÄ syytä äitejä !?
Äidin pitää tuntea silmillää ja sydämellään. Kehen lapsi luottaa ja turvaa ellei aikuiseen - ainakin äitiin, - tai joissain tapauksissa isään.
On huonoja äitejäkin olemassa, ei aina se isä ole pelkoa ja turvattomuutta herättävä vanhempi. Ja ikävä kyllä, joillakin lapsilla ei ole ketään, eikä mitään turvaa..onneksi nykyään on jo lastensuojelulaki, ja yhteiskunta yrittää pitää huolta heistä, mutta usein "liian myöhään".
"Huono itsetunto on paha sairaus" totesi aloittaja. En tahdo mitenkään aliarvioida aloittajan vammauttavia kokemuksia, mutta vaikutti siltä, että kyllä aloittajalla jollakin alueella on itsetuntoa ollut: hän on pystynyt opiskelemaan ainakin ja hoitamaan vaativaa virkaa noihin ikäviin tapahtumiin saakka.
Uskon myös, etteivät aloittajan kokemukset ole harvinaisia. Miksi niistä ei siis saisi puhua täälläkin ? Selviytymistarinoita ei koskaan kuule liikaa
(viittaan nyt k/k:n vastaukseen).
Perheväkivaltaa on meillä edelleenkin, kai ihan lisääntyvässä määrin ja myös äitien harjoittamana. Eikä mikään laki lopulta takaa perheharmoniaa eikä lapselle turvallista lapsuutta.
Se kai tuosta laista on seurannut, että lastensuojeluilmoituksia tehdään enemmän, mutta työntekijöitä ei kuntiin saada. Omassa kunnassani on kolme kuudesta virasta täyttämättä, mistä sitten tietysti seuraa, että viranomaistoimenpiteet laahaavat pahasti perässä. Myös sijoitusperheistä on huutava pula. Eli hyvinvointivaltiossa perhehelvetti on nyt eri näköinen kuin meidän lapsuudessa.
Puhuinpas pehmosia tuossa edellä. Kun puhuin täyttämättömistä viroista, puhuin vain yhden toimipisteen tilanteesta. Käsittääkseni tilanne ei ole paljon parempi muuallaan.