Nyt kello on noin 20.15. päivä 29.6.2011. Viisi minuuttia sitten loppui englantilaisten tekemä dokumentti Ghanan kaatopaikalta. TV2. Sattuiko joku näkemään. Sadat lapset altistuvat tauteihin purkaessaan ja polttaessaan kompuutteriromua muutaman kolikon tähden.
Että mitäkö sekään tänne kuuluu. No sitä, että MS:n rakuteerauksen mukaan kone on vaihdettava vähintään kerran vuodessa. Arvatkaa, jos ette tiedä, kuinka paljon pitempään kone on täysin käyttökelpoinen ja vähintään yhtä hyvä, jos se varustetaan linux-distrolla. Ja jos alakoulun laskuopista on mitään jäänyt päähän, niin arvuutelkaa edelleen, mitä se vaikuttaa jätevuoreen, jota näköjään roudataan kehitysmaiden murheeksi.
Ja jos joku sanoo, että mitä välii yhen ihmisen touhuilla, tai toinen sanoo, että on niitä värivammaisia siellä muutenkin liikaa, niin avatkaa, mitä ihmisten enemmistö sellaisista ajattelun jättiläisistä arvelee.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kapitalismin globaali bisnes on sitä mitä on, siinä ei ihmisten terveys paina mitään saati ikä. Ihmisoikeuksien polkeminen on niille bisnestä kuten shellille nigeriassa.
Rasistit on sitten erikseen oman eriomaisuuden todistamiseksi tarvitsevat syntipukin, joka poikkeaa ihonväriltään heistä. On muuten merkillistä, ettei tätä esiinny niin sanotusti tummaihoisten joukossa, sillä he ovat ilmeisesti suvaitsevaisempia Itsekin, joskus afrikassa käyneenä voin todeta, että afrikalaiset olivat ystävällisiä ja auttavaisia ihonväristä riippumatta kaikkia siellä vierailevia kohtaan.
"On muuten merkillistä, ettei tätä esiinny niin sanotusti tummaihoisten joukossa..."
Älä nyt ihan satuja ala kertomaan että tummaihoisten joukossa muka ei olisi rasisteja tai suvaitsemattomia ;) Kyllä niitä sieltäkin löytyy pilvin pimein kaikilla ihon tummuusasteilla. Eikä se tummaihoistenkaan harjoittama rasismi ole millään tavalla puolusteltavissa, kuten ei kenenkään muunkaan.
Kun ei ole arvauksia kuulunut, niin minä arvaan. Siinä ajassa, missä win-käyttäjä ostaa 2 tai 3 konetta, linuxisti ostaa yhden. Vastaavasti win-käyttäjä kasvattaa jätevuorta kaksin-kolminkertaisesti.
vanhallakin koneella toimisi uudempi windows mutta kun on ostettava se retail-versio, joka maksaa yli puolet uuden koneen hinnasta niin ostetaan uusi kone kun sen mukana tulee uudempi windows. Mac ja linux koneita tarvitsee uudistaa harvemmin, koska uudempi käyttis ei maksa juuri mitään (mac 30e) tai on ilmainen.
Totta puhut siitä, että mikki$otku lisää huomattavasti elektroniikka jätevuorta ja kehitysmaat kärsii siitä.