Voidaanko tuomita korvausvelvolliseksi teosta, jota ei ole tehnyt, minkäänlaista näyttöä ei vastapuolella ole, on vain sana vastaan sanaa. Vastapuolen asianajaja käyttää tuomarin kokemattomuutta hyväkseen vaatien kohtuuttomuuksia ja suuri summia mitättöämästä työstä.
voittaako oikeus vai vääryys
2
154
Vastaukset
- Pörmistynyt
Valhe menee täydestä jos kokematon asialla.
- Anonyymi
Vääryys voittaa lähes aina, jos vääryyden voittamiselle annetaan mahdollisuus. Vääryyden voittamisessa on aina kysymys vallasta. Joku on tehnyt väärin ja väärintekoa kiistetään, tai syy vieritetään jonnekin asiaankuulumattomalle taholle.
Tuorein esimerkki ip-lehdestä, jossa uuden auton takuu ei korvannut takuuaikana sattunutta vikaa. Moraalikadon aikana on melkein ymmärrettävää, vaikkakaan ei hyväksyttävää, että vastuuta kantava taho ravistelee vastuut hartioiltansa. Sen sijaan ei ole vähimmässäkään määrin edes ymmärrettävää että kuluttajariitalautakunnassa yksi jäsen jätti erivän mielipiteen siitä syystä että auton omistaja ei ollut huollattanut autoa merkkiliikkeessä takuun edellytyksenä. Mitän näin tietämätön henkilö voi toimia KRL:ssä? Auton takuuehdoissa ei voida edellyttää merkkihuollossa huollattamista. Ja tätä ei ymmärretä edes KRL:ssä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2355446Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki843474PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1303274Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423053Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722929Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv922748Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest172440Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032297- 1701827
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91420