Tolleri tytölle sulhasta pääkaupunkiseudulta

Sulhasmetsästäjä

Trindy's wild love "Luna" 3v nova scotian noutaja nartulle haluttaisiin pentuja.
Lonkat B/B, kyynärät 0/0, silmät OK, pra A ,15-17kg n.45cm, terve koira.
Hyvä työmotivaatio ja muutenkin reipas tyttö. Osaa rauhoittuakin, mutta yleensä touhottaa ympäriinsä. Suhtautuu iloisesti ihmisiin vaikka vieraisiin varautuneesti. Toiset koirat on joko ihania tai sitten ne ei kiinnosta. Osaa kyllä tuoda esiin oman kantansa.
Aiottaisiin käväistä näyttelyssä kysymässä tuomarinkin mielipidettä, kun ollaan saatu paljon kehuja kauniista koirasta. Trindy's glamour girl olisi emä. Isältä Firefox isn'n he cool on peritty ihana agi geeni. Ei kyllä olla kisoissa käyty, mutta ehdottomasti hyvät taipumukset on. Hyvät vanhemmat siis. Ja vesi on tietysti number one kun haetaan nemiä.Tuntuisi olevan riistaviettiä, mutta ei sitä sitten tullutkaan harjoitettua, vaikka aikeissa oli. Kahdella sisaruksella on pentuja.
Uroksen haluttaisiin olevan terve ja hyväluonteinen. Voisi olla ehkä joku mainittava näyttely- ja tokotulos. Mejä ja Agi saavutukset olisi tosi iso plussa! :) Koska pennut olisi Lunalle ekat (myös vikat?) olis hyvä jos Uroksella olisi ainakin yksi aikaisempi astutus.
Seuraavat juoksut on kyllä vasta v2011 alussa. Voitaisiin sitten kysyä myös jalostustoimikunnan mielipidettä jos syntyy kiva pari. Tässä ehtii kyllä tulla sitten lisä informaatiota, jos haluaa.

7

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sulhasmetsästäjä
    • Sulhasmetsästäjä

      *tarkotin tietenkin, että seuraavat juoksut on vuoden 2012 alussa... heh heh.. >:)

    • Ihan oikeast

      Kannattaa ensiksi "kaunis koira" käyttää edes yhdessä näyttelyssä saamassa arviointi ulkomuototuomarin toimesta.
      Ja "hyvä työmotivaatio" myös puolueettomasti arvioituna, mieluummin rodunomaisessa kokeessa...

      Nuo ylläolevat ohjeet tulet myös saamaan jalostustoimikunnalta, mikä on luotettavampi taho sopivan uroksen löytämiselle kuin netti!

      Olethan myös tietoinen, että uroksella on myös oltava PRA geenitestitulos A tai B?
      Olet varmaan myös selvillä, että astutushetkellä silmätarkastus ei saa olla 12 kk vanhempi?

      Tiineen nartun ruokintaan, synnytykseen ja mahdollisiin synnytyskomplikaatiohin, vakavinkiin olet myös perehtynyt/varautunut - rahallisestikin.


      Pentueen hoidon, ruokinnan, terveyden ja muun hyvinvoinnin olet myös sisäistänyt.

      Ja toivottavasti sinulla on jo tässä vaiheessa tiedossa enemmän kuin yksi varma koti koirasi tuleville pennuille, joiden uusien omistajan tukena ja apuna sinä KASVATTAJANA tulet olemaan...

    • Sulhasmetsästäjä

      Ollaanhan me tietoisia tästä kaikesta mainitsemastasi. Oma kasvattajamme on hienosti perehdyttänyt meidät siihen, mitä tältä rodulta vaaditaan ja koiramme terveydestä ja kaikista tarkastuksista ei olla lipsuttu. Ja jos se ei aikaisemmin selvinnyt, aioimme siis käyttää koiraamme näyttelyssä ennen astutusta, sillä siihenhän nyt olisi vielä hyvää aikaa. Ja agi kisoihin osallistuminenkin kiinnostaisi.
      Emme ole missään vaiheessa aikoneet hankkia pentuja ennen, kuin tiedämme jalostustoimikunnan mielipiteen. Täältä netistä haemme ehdotuksia mahdollisiksi isiksi, näin etukäteen. Niitä voisi sitten ehdottaa jalostustoimikunnalle. Tämä nimittäin ei ole mikään hetkellinen päähänpisto, vaan pitkään harkittu juttu. Aivan kuin mahdollisten petujen emän hankintakin.

    • Kysy kasvattajalta..

      Kysäiseppä Jaanalta mielipidettä pennutukseen. Jos hänen mielestään ok, niin tietää varmasti sopivia terveitä ja myöskin luonteeltaan sopivia uroksia koirallesi.

    • HMPH....

      Jo pelkästään kotisivuja tutkimalla voisi löytyä uros, eikä minkään suomi 24:n kautta. Ei kovin vakuuttava paikka etsiä ainakaan tositarkoituksella, sorry vaan.

    • .....

      Ei hyvänen aika. Tällä lailla rotua viedään tosi järkevästi eteenpäin. Otan osaa jo valmiiksi. Sori vaan. Ei se et sisaruksilla on pentuja tee omasta välttämättä sen parempaa jalostuskoiraa. Nartulla suuri SIIS TODELLA suuri rooli pentujen elämässä. Jos yhtään olisit oikeasti perehtynyt et varmaan edes uskaltaisi ryhtyä niinkin vaativaan työhön. Kamala vastuu johon ainakaan minä en uskaltaisi. Tolleritkin kun on niin sairas rotu loppujen lopuksi ja tältä palstalta et takuulla tule saamaan ainakaan mitään hyvää urosta. Tutustu aiheeseen, käy kasvattajakurssilla, juttele koirasi kasvattajan kanssa sillä hän takuulla tietää hyvät urokset. Käytä koirasi luonnetestissä, mh-kuvauksessa, näyttelyssä ja tutkituta silmät jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      117
      3833
    2. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      46
      3321
    3. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      31
      2631
    4. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      203
      2537
    5. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      24
      2472
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      41
      1769
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      114
      1491
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      34
      1389
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      157
      1376
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      72
      1162
    Aihe