Vanhemmat lomalla, lapset päiväkodissa

Kukkahattuko?

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/07/01/vanhemmat-lomalla--lapsi-viedaan-paivakotiin/20119204/139

Mitä mieltä olette tästä? Eihän tämä mikään täysin uusi ilmiö ole. 15-18 vuotta sitten itse tein sitä, että lapsi oli muutaman päivän päiväkodissa vaikka lomani oli alkanut. Tuolloin ei ollut subjektiivista hoito-oikeutta, mutta ei kaikkea tarvi kertoa päiväkodissa. Toki minulla oli pitkä loma, joten lapset ehtivät viettämään lomaakin yllin kyllin kesän aikana.

Siinä olen samaa mieltä, että lapsikin tarvii lomaa päivkodin hälinästä. Ja on oikeutettu vanhempien huomioon lomansa aikana.

37

930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoitaja 40v

      Tätähän se on ollut ja tätähän se tulee olemaan. Niin kauan kun on subjektiivinen oikeus hoitoon ja niin kauan kun ei mennä "tunti-tunnista" maksuun.
      Lapset ovat nykyään varsin haasteellisia, joten edes omat vanhemmat eivät heitä meinaa jaksaa, vaan lapset sysätään hoitoon, niin paljon kuin vain iletään. Onneksi vuorohoitoon ei ole oikeutta kuin todellisen työ- tai opiskelutarpeen takia, muutoin lapset olisivat yötä päivää hoidossa.

      • väty?

        M.O.T.
        Totta.
        Kaikkein pienimmät tuodaan ensimmäisenä ja haetaan viimeisinä.

      • ...

        Eipas puhuta ulosteita...

        Vuorohoidossa lapsilla on oikeus olla myös muulloin kuin vanhempien työaikana. Mm. yötyötä tekevät saavat pitää lasta hoidossa sen aikaa kun nukkuvat kotonaan.

        Me maksamme hoidosta tunneittain, enkä pidä ollenkaan ongelmana sitä, että lapsi on hoidossa kun olen kotona nukkumassa yövuoron päälle. (Meillä lapsi ei ole vuoropäiväkodissa, koska mies tekee säännöllistä päivätyötä.) Enkä todellakaan näkisi ongelmana myöskään pitää lasta hoidossa vaikka minulla olisi vapaata. Maksan yksityisen päivähoitomaksun tunneista, eikä se ole vähentänyt ainakaan pätkääkään haluani pitää lasta hoidossa, vaikka olen itse kotona. Tilanne on varmasti eri perheissä joissa raha joudutaan laskemaan tarkemmin.

      • tätäseon
        ... kirjoitti:

        niin et siis jaksa pitää lastasi kotona joka on myäs lapsen koti
        oisiko sinusta kiva olla joka päivä aamusta iltaan jossain missä
        on täys tohina tee sitä tee tätä älä mene sinne älä ota sitä nyt
        ette riehu nyt ootte hiljaa ei saa riehua nyt ulos nyt sisään nyt nukku
        maan jne.

      • Lapsellinen,,,
        tätäseon kirjoitti:

        niin et siis jaksa pitää lastasi kotona joka on myäs lapsen koti
        oisiko sinusta kiva olla joka päivä aamusta iltaan jossain missä
        on täys tohina tee sitä tee tätä älä mene sinne älä ota sitä nyt
        ette riehu nyt ootte hiljaa ei saa riehua nyt ulos nyt sisään nyt nukku
        maan jne.

        Oho! Olen ollut 25v hoitajana enkä kyllä tänä kuluneena aikana ole tuollaista komentelua kuullut! Totta on että päiväkotipäivä on raskas lapselle melun ja suurten lapsimäärien vuoksi, ei ole mahdollisuutta vetäytyä mihinkään yksin,( niinkuin kotona vapaata viettävällä vanhemmalla..),edes vessaan lapsi ei useinkaan pääse yksin,,,
        Ihmettelen sitä,että vanhempi EI HALUA olla lapsensa kanssa! Usein lapsi tuodaan jo klo. 8.00 aamupalalle, että vanhemman vapaus olisi mahdollisimman pitkä...
        Surullista! Varsinkin niille lapsille joiden kesäloma on jäänyt viikkoon tai vielä lyhyemmäksi ajaksi.
        Hyvät ihmiset älkää tehkö lapsia ellette jaksa heihin sitoutua!
        Terveisin 4 lapsen äiti.

      • HUHHUHHH
        ... kirjoitti:

        Eipas puhuta ulosteita...

        Vuorohoidossa lapsilla on oikeus olla myös muulloin kuin vanhempien työaikana. Mm. yötyötä tekevät saavat pitää lasta hoidossa sen aikaa kun nukkuvat kotonaan.

        Me maksamme hoidosta tunneittain, enkä pidä ollenkaan ongelmana sitä, että lapsi on hoidossa kun olen kotona nukkumassa yövuoron päälle. (Meillä lapsi ei ole vuoropäiväkodissa, koska mies tekee säännöllistä päivätyötä.) Enkä todellakaan näkisi ongelmana myöskään pitää lasta hoidossa vaikka minulla olisi vapaata. Maksan yksityisen päivähoitomaksun tunneista, eikä se ole vähentänyt ainakaan pätkääkään haluani pitää lasta hoidossa, vaikka olen itse kotona. Tilanne on varmasti eri perheissä joissa raha joudutaan laskemaan tarkemmin.

        Milloin vietät aikaa lapsesi kanssa? Tunnetko häntä oikeasti kunnolla? Kuulostaa karmealta tuollainen. Miksi tehdä lapsia kun niiden kanssa ei tahdota viettää aikaa?! Lapsi kärsii liian pitkistä päiväkotipäivistä..

      • kotona vapailla
        ... kirjoitti:

        Eipas puhuta ulosteita...

        Vuorohoidossa lapsilla on oikeus olla myös muulloin kuin vanhempien työaikana. Mm. yötyötä tekevät saavat pitää lasta hoidossa sen aikaa kun nukkuvat kotonaan.

        Me maksamme hoidosta tunneittain, enkä pidä ollenkaan ongelmana sitä, että lapsi on hoidossa kun olen kotona nukkumassa yövuoron päälle. (Meillä lapsi ei ole vuoropäiväkodissa, koska mies tekee säännöllistä päivätyötä.) Enkä todellakaan näkisi ongelmana myöskään pitää lasta hoidossa vaikka minulla olisi vapaata. Maksan yksityisen päivähoitomaksun tunneista, eikä se ole vähentänyt ainakaan pätkääkään haluani pitää lasta hoidossa, vaikka olen itse kotona. Tilanne on varmasti eri perheissä joissa raha joudutaan laskemaan tarkemmin.

        Minä teen myös yötyötä ja lapsi on sen ajan päiväkodissa, kun minä nukun. Vapaa päivänäni en millään muotoa raaskisi neitiä hoitoon laittaa

    • pph.

      Ja ainakin on harvinaista että vanhempien satunnaisten vapaiden tai ylityövapaiden aikana lapset saisivat lomaa hoidosta.
      Haasteelliset, ylivilkkaat, keskittymishäiriöiset lapset ovat raskaita hoidettavia. Minä kuitenkin ajattelen että vanhemmat tekevät itselleen karhunpalveluksen kun eivät panosta vapaallaan lapsiinsa. Eivät he opi heidän kanssaan arkea elämään, se on ehjä edessä kun päivähoito loppuu ja olisi itse pyöritettävä arki koulunkäynnin sujuvuus.

      • !!!

        Mistäs luulet ylivilkkauden johtuvan? Päiväkodeissa kasvaminen ilman toimivaa suhdetta vanhempiin on varmasti yleisimpiä syitä lasten huonoon tunteiden hallintaan.

      • ...
        !!! kirjoitti:

        Mistäs luulet ylivilkkauden johtuvan? Päiväkodeissa kasvaminen ilman toimivaa suhdetta vanhempiin on varmasti yleisimpiä syitä lasten huonoon tunteiden hallintaan.

        Oho, tuo olikin täysin uutta tietoa. Saisiko linkin tutkimukseen jossa noin todetaan?

      • ....
        ... kirjoitti:

        Oho, tuo olikin täysin uutta tietoa. Saisiko linkin tutkimukseen jossa noin todetaan?

        Ei ole mitään uutta tietoa. Runsaasti on sekä kirjallisuutta että tutkimusta kiintymyssuhteen häiriöistä alle kolmevuotiaan kohdalla ja niistä johtuvista häiriöistä tunteiden hallinnassa ja tunnistamisesta. Jopa niin pitkältä ajalta taakseppäin kuin 60 luvulta jolloin kibutseissa huomattiin että että lapsen ryhmähoito liian varhain aiheutti erilaisia kehityksellisiä ongelmia lapsilla. Kibutseilla oltiin viisaita ja muutettiin kasvatuskäytäntöä niin että alle kolmevuotiaiden päivähoidossa luovuttiin ryhmähoidosta ja pienet hoidettiin pienissä kodinomaisissa yksiköissä saman hoitajan hoivassa. Näistä kokemuksista ja jatkuvasti lisääntyvästä tutkimuksesta huolimatta ei ainakaan Suomessa pyritä suojaaamaan varhaista lapsuutt polskutetaan vaan samaan suuntaan, huolimatta siitä että juuri taaperoiästä lähtöiset ongelmat jatkuvasti lisääntyvät.

    • ?_____

      Eipä tarvitse ihmetellä sitten murrosiän ongelmia, ja jo nykyään pitkiä jonoja lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon :(

    • lmkjki

      sairasta. no, onhan lapsen parempi olla päiväkodissa, kuin sellaisten vanhempien luona jotka eivät hänen kanssaan halua olla. varmaan päivähoitohenkilökuntakin välittää niistä lapsista enemmän, kuin lapseen kyllästyneet vanhemmat. jotka eivät häntä jaksa katsella.

      • ....

        Kyllä se melko huono vanhempi se päiväkoti on. Usein valitettavasti myös niin että ne vanhemmat ei alunperin ole olleet niitä "huonoja" vanhempia vaan kunhan ovat päiväkoteihin lapsensa varhain pistäneet ja työelämä vienyt mukanaan, ei sitä omaa lasta oikein enää tunne ja yhdessäolo siksi hankalaa ja niin se vastuu vieritetään päiväkotiin, joka vastuuta kuitenkaan ei pysty kantamaan.Niin lapsi jää vaille kunnolista tukea ja niin on kaikki ainekset syrjäytymiselle, sopassa. Kyllä se niin on että vastuu lapsesta tulee säilyä vanhemmilla ja päivähoito parhaimmillaan sitä tukee eikä tarjoa vanhemmille mahdollisuutta olla olematta vanhempia. Nykyinen "hyvää tarkoittava" päivähoitotuki vanhemmille edesauttaa tätä lasten ja perheiden kannalta varsin huonoa kehitystä.

    • ?______

      lmkjkl, tuo on hyvä pointti. Tosin eiväthän hoitotädit rakasta lasta kuin omaansa, he tekevät palkkatyötä, kuka milläkin motiivilla. Mutta kuten toit esille, eiväthän kaikki vanhemmatkaan välitä lapsistaan. Päiväkoti (yleensäkin) on kyllä sitten se pienempi paha. Mutta jos rakkautta löytyy kotoa, se olisi lapselle paras paikka, varsinkin kaikkein pienimmille. Tutkittu juttu.

    • ersefdxc

      en tajua, kun nykyään monet äidit ja isät ovat niin väsyneitä lasten hoitoon, että pitää joko viedä lapset hoitoon, vaikka olisivat itse kotona lomalla tai vauvan kanssa! Sitten jos eivät vie päivähoitoon, niin ainaskin isovanhemmille joka vloppu, ettei vaan tartte itse olla lasten kanssa...arggh! Yllätys, yllätys, usein juuri näiden lasten vanhemmat ihmettelevät, kun heidän 2-3-vuotias on aivan mahdoton! Itse olen kotiäiti ja hoidan kahta alle 3-vuotiasta lasta kotona ja ikinä ei ole tullut mieleen viedä esim. esikoista päiväkotiin vaikka itse olen kotona, vaikka viimeinen vuosi onkin ollut älyttömän rankka, kun molemmat lapset valvotti ja hoidin itse lähes kaikki kotityöt. Siitä huolimatta nykyään on helpompaa kuin 50 vuotta sitten, kun on sähköt, pesukoneet yms. keksitty! Iso osa nykyäideistä -ja isistä on yksinkertaisesti vaan niin itsekkäitä, mukavuudenhaluisia eikä ole mitään kasvatusvalmiuksia (todennäköisesti siksi, että itse ovat olleet näitä 1970-1990- luvun "avainkaulalapsia", joita kukaan ei varsinaisesti ole kasvattanut tai ollut heidän kanssaan, antamassa elämän ohjeita).

    • ehkä näin

      Jos suhde lapseen häiriintynyt, on vaikeata lasta ymmärtää ja yhdessäolo on sen takia tosi hankalaa. Pitkät päivittäiset erot 1veestä tai jopa aikaisemmin, häiritsevät lapsen ja äidin valistä toimivaa vanhempi-lapsi suhdetta sitten onkin ihan ymmärrettävää että marsivaa lasta ei jakseta hoitaa.

      • näinpä näin

        Mutta vieraitten ihmisten tai isovanhempien pitäisi jaksaa lapset hoitaa ja heille on vielä pokkaa esittää ties mitä vaatimuksia ja arvostella hoitoa.

        Jossakin on tosiaan menty pieleen ja pahasti.

    • !!!

      Kyllä se laki subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta on sekoittanut ihmesten elämän. Vanhemmat eivät enää lapsiaan hoida, päiväkodeilla ei riittävästi ressursseja lapsia hoitaa, isovanhemmat ovat jo lapsensa hoitaneet .Niin ne pienet jäävät ilman turvallista varhaislapsuutta, kasvavat ongelmallisiksi aikuisiksi joista yhteiskunnan on lopuksi hoidettava. Ei hyvä ei.

    • kallista hubaa

      Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta täytyisi kyllä luopua mitä kiireimmin.

      Jokainen täysiaikaisessa päivähoidossa oleva lapsi maksaa kunnalle ainakin 10.000-12.000 euroa vuodessa, kun lasketaan päiväkodin rakennus-, ylläpito- ja huoltokulut, hoitotätien palkat, päivähoidon hallinnon parissa työskentelevien palkat, lasten ruuanvalmistuskulut, siivouskulut, kalusteiden ja tarvikkeiden hankkiminen jne. Tähän päälle vielä päiväkodin työntekijöiden koulutus-, tutkimus- ja töiden suunnittelukulut ynnä muut satsaukset, joita yhteiskunnalta tarvitaan "päivähoito" -nimisen tuotteen valmistamiseksi.

      Eniten raivostuttaa se, että subj. päivähoito-oikeutta puolustellaan toteamalla "vanhemmat tietävät parhaiten lastensa edun". Osmo Soininvaara totesi tästä asiasta loistavasti toteamalla, että jos Suomen pankin parvekkeelta alettaisiin jaella pikkulasten vanhemmille 10.000€:n setelinippuja, niin kyllä varmaankin jokainen vanhempi ymmärtäisi lastensa edun tässäkin tapauksessa.

      Oma lapsemme on päivähoidossa klo 9-15, vaikka molemmat olemme töissä. Olemme sopineet niin, että käytämme työaikaliukumaa hyväksemme, eli minä vien aamulla lapsen hoitoon hieman ennen klo 9, ja vaimoni hakee lapsen hiukan klo 15 jälkeen. Vaimo on töissä siis klo 7-15, minä taas klo 9-17. Tällä tavoin koetamme säästää perheemme pienintä pitkiltä ja raskailta päiväkotipäiviltä.

      • Huvittavaa kyllä

        Tuntuu juu aika hassulta, että kunnat mielellään sponsoroi päivähoitoa, joka kuitenkin tulee todella kalliiksi, mutta jos äiti päättääkin jäädä kotiin lapsensa kansaa kotihoidontuki on vaivaiset 350e, josta menee vielä veroa väh20%.
        Ei mikään ihme että äidit mieluummin menee jopa alipalkattuun työhön takaisin ja maksavat pienen osan päivähoitomaksuista, näinhän jää edes jotain pientä käteen vaikka surullinen tosiasia on että varmaan mieluummin hoitaisi pikuista itse kotona...

        Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä mikä onkaan lapsen paras jos kotihoidontukea nostettaisi, ja kunnan osallistuminen päivähoitomaksuihin vähennettäisi... =)

      • hoitotäti myös

        toiset vanhemmat ei ajattele lapsiaan vaan itseään, hyvä että te osaatte ajatella lastanne. kiitos siitä.

      • heijaste88

        Viestissäsi on asiaa, mutta aika paljon myös häikkää laskelmissa. Puutun tässä vain viestisi viimeiseen kappaleesen.

        Minä olen valtiolla töissä (kuten ehkä vaimosikin), ja mieheni on kellokortittomassa työssä yksityisellä puolella. Valtiolla liukuma (aika jolloin on "pakko" olla työpaikalla) on 9-15.15, ja itse pyrin lähtemään 15.15 aina kun mahdollista. Lapsemme päiväkoti sijaitsee n 1, 5 km säteellä kodistamme ja mieheni vie autolla lapsemme sinne aamuisin (n. 9 aikaan) ja minä haen hänet iltapäivällä heti töistä päästyäni. Asumme kantakaupungissa Helsingissä, ja kulkuyhteydet ovat hyvät. SILTI kuuden tunnin hoitopäivää on todella vaikeaa saavuttaa käytännössä!

        Luulen, että tuo teidän (ja meidän!) menetelmä säätää työaikoja on ihan yleinen vanhempien keskuudessa, mutten silti tajua miten lapsenne hoitopäivä voi olla 9-15? Onko päiväkoti kotinne vieressä vai tekeekö jompi kumpi vanhemmista kotona töitä? Tai lyhennettyä työpäivää? Itsestä tuntuu välillä niin turhauttavalta todeta, että vaikka menee kuinka aikaisin töihin, niin jopa pari metropysäkkiä kantakaupungissa kävelyineen nielaisee niin paljon aikaa että harvemmin lapsemme hoitopäivä on käytännössä sen 6 tuntia.

        Miten siis teette sen?

    • kysyn vaan

      miksi niitä lapsia tehdään, jos niitä ei haluta katsella edes lomilla?

    • Hoitoon vain

      Olen nähnyt,että molemmat vanhemmat tuovat päiväkotiin lastaan,
      vaikka itse ovat kotona!!!

      Kauhean väärin käyttä ä ja täyttää hoitopaikkoja vaikka itse
      voisivat hyvin hoitaa.

      • Yrittäjä123

        Tuleeko koskaan mieleen, että työtä voi tehdä myös kotona?????!!!!!!!! Hanki elämä!

      • fghshsh
        Yrittäjä123 kirjoitti:

        Tuleeko koskaan mieleen, että työtä voi tehdä myös kotona?????!!!!!!!! Hanki elämä!

        Tulee mieleen, että siellä kotona lorvitaan. Elämä on omien lasten parissa.

      • hoitakaaomatasianne
        fghshsh kirjoitti:

        Tulee mieleen, että siellä kotona lorvitaan. Elämä on omien lasten parissa.

        Minun mielestäni täällä on ihan turha keskustella siitä, miksi jotkut lapset ovat päiväkodissa ja jotkut eivät. Jokaisella on siihen omat syynsä ja harvassa ovat varmasti ne vanhemmat jotka lapsensa vie päiväkotiin vain saadakseen ne pois jaloista pyörimästä.

        Ottakaa huomioon, että moni tänä päivänä tekee työnsä kotona tai ainakin osan työstään, on etäopiskelijoita ja tenttiin lukupäiviä. Osa vanhemmista on sairaita, osa työttömiä jotka vievät lapsen hoitoon jotta voisivat keskittyä työn hakemiseen kun työn vastaanottaminen on hieman helpompaa siinä vaiheessa kun voi työnantajallekin kertoa onko lapsella hoitopaikka, missä on ja milloin se on avoinna. On myös lapsia jotka lähtevät innoissaan päiväkotiin kun tietävät että siellä on ne omat leikkikaverit. Joku 4vuotias kaipaa jo kavereita eikä niitä kaikilla kotona ole. Joillekin lapsille päiväkoti on jopa tarpeellista, eikä se liity mitenkään siihen onko vanhemmat työssä vai työttömiä tai onko vanhempia yksi tai kaksi.

      • minäpähoidan
        hoitakaaomatasianne kirjoitti:

        hoitakaaomatasianne:n lapsi on päivähoidossa kokopäiväisesti, vaikka hän itse on kotona. Eikä hän edes maksa täyttä maksua, vaan verovaroin se suurimmaksi osaksi kustannetaan.

    • itsekäskö??

      Tyttöni on nyt 3,5 vuotias. Tarhan hän aloitti viime marraskuussa. Hän on siellä 6.30-14.30 välisen ajan.joskus pääsen hakemaan aikasemmin ja joskus on torstaisin vapaa päivä. itselläni on 6 tunnin työpäivä ja olen sen verran itsekäs että otan sen oman ajan klo13-14.30.olen yksinhuoltaja.käytän sen ajan kaupassa käyntiin,ruuan laittoon,siivoamiseen yms.näin mulle jää aikaa olla tytön kanssa. tyttö käy muutaman kerran vuodessa yökylässä mummilla.seuraava kesäloma ku mulle tulee niin aijon pitää tytön muutaman päivän hoidossa vaikka olisin lomalla.laiskotteluun se aika ei mene mutta saanpahan tehtyä paljon niinä tunteita...
      näitä vanhempia en ymmärrä jotka ovat kotona kaiken aikaa ja lapsi on hoidossa.itse en laittanut tyttöä hoitoon kun olin kotona ja syy siihen oli että siellä on monta muuta lasta jotka oikeesti tarttee sen paikan koska vanhemmat lähtee töihin.välillä on ikävä sitä aikaa ku sai olla kotona ja tehdä omat aikataulut ja tehdä tytön kanssa retkiä yms.nyt ku on töissä niin ei kauheasti extraa jaksa.läheisyys menee tällä hetkellä retkien yms edelle...
      hyvää syksyä kaikille ja yritetään antaa lapsille edes pieni hetki täyttä huomiota. :)

    • et ole

      Mielestäni et ole itsekäs. Oikeastaan on hyvä, että tullaan hakemaan vasta päiväunien jälkeen. Eikä tuo päivä ole kohtuuttoman pitkä lapselle.

    • ....

      Väärinkäytökset subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon lisääntyvät jatkuvasti.Kun päivähoito ei enää selkeästi palvele lapsen hyvinvointia vaan väärinkäytösten myötä häiritsevät normaalia tärkeätä suhdetta vanhempiin silloin on todellkin aika tarkistaa lakia, kuten Päivi Räsänen ehdotti.Ihmetyttää vaan ettei lapsiasia valtuutettu Maria Kaisa Aula ei ole mitenkään tukenut näitä ajatuksia. Ei ole ilmeisesti laisinkaan niin että Aula todella lasten asialla vaan poliitikko muiden joukossa.

      • moron x

        Räsäsen ajatus ei ole lapsen etu vaan kristilliset arvot joiden mukaan naisen paikka on kotona synnyttämässä lisää äänestäjiä KD:lle ja muille hihhuleille.

    • dghjsdjsj

      No kuka niitä pieniä, vahdittavia, kiukutttelevia kersoja nyt haluaisikaan katsella kaiken päivää. Vahtia, hoitaa, seurustella, laittaa ruokaa, ruokkia, satuilla, leikkiä????

      Paljon helpompi on maksaa se parisataa euroa kuussa ja lapsi saa "kaiken" mitä tarvitsee monipuolisesta ravinnosta oppimiseen saakka.

    • vittuuntunut kyrpä

      koko ketju moraalista paskanjauhamista. ei asiaa pilkun vertaa.lopettakaa, menkää töihin tai hankkikaan eläkeläiset harrastus

    • Tuutulaulu77

      Olen onnellinen yksinhuoltaja, jolla kaksi pinetä lasta. 2v ja 5v. Vietetään syyslomat ja pitkät kesälomat yhdessä. Mutta, olen ottanut tavaksi käydä kerran vuodessa yksin ulkomailla, joka rentouttaa ja sillä jaksaa taas opiskelu-lastenhoito-rumbaa-mukavasti. Lapset ovat tuon viikon päivähoidossa ja yöt mummin ja ukin luona. Isovanhemmat työskentelevät., joten muuten ei yksin lomailu onnistuisi.
      Mitä väärää tässä voisi nähdä? Kerran vuodessa käydään lasten kanssa yhdessä etelänmatkalla jne. Joten en millään tavoin 'sysää' heitä päivähoitoon. Subjektiivista sopimusta meillä ei ole, vaan opiskelun vuoksi päivähoidossa ovat.

    • hololoop

      "Subjektiivista sopimusta meillä ei ole, vaan opiskelun vuoksi päivähoidossa ovat. "
      KAIKILLA lapsilla on subjektiivinen oikeus päivähoitoon, on sen syy sitten mikä tahansa, se asia koskee myös sun lapsiasi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe