Oon hautonut tätä asiaa jo pitkään, mutta nytten oon totaalisen täynnä tätä helvettiä. Oon siis 16 vuotias tyttö ja omistin 18 vuotiaan pojan. Tiesin alku aikoina heti että jätkä on vähän väkivaltainen, mutta rakastuneena en ajatellut pojasta muuta kun hyvää. Alussa se jopa oli upeaa kun omistin pojan jonka kanssa ei tarvitsisi pelätä, hän pystyisi hakkaamaan kaikki ja olisin turvassa. Tein kuitenkin väärän päätöksen ottaessani hänet. Olisi pitänyt silloin jo tajuta että hetkonen jos hän pystyy hakkaamaan poikia niin eiköhän hän yhtälailla tyttöjäkin pystyisi hakkaamaan.
Seurustelun alussa hän ei satuttanut minua pahemmin, hän oli oikein mukava ja olin mielelläni hänen kanssaan. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin kun tunsimme jo hyvin, hän alkoi välillä rankaisemaan minua hakkaamalla. Jos tein jotain väärin, hölmösti, loukkaavasti niin seurauksena oli nyrkkilöyly. Hakkaaminen kuitenkin pysyi vielä suht vähäisenä, eikä juurikaan mustelmia tullut, ehkä just joku silmä saattoi olla pikkasen mustana. Tietenkään umpirakastuneena en tajunnut lähteä vaan jatkoin suhdetta. Taas jonkin ajan kuluttua hän alkoi syyttämään minua kaikesta, vaikka olin suurimpaan syihin syytön. Hän purki aggressiivisuutensa minuun, sekä myös ystäviinsä. Eipä hänellä pahemmin ystäviä ole, olen hänen ainut ystävänsä. Rakastin häntä koko sydämestäni vaikka hän pahoinpiteli minua ainakin joka toinen viikko ja vaikka tiesin että hän ei rakastanut minua enään. Tiesin että hänellä on masennusta ja vaikka mitä ongelmia, joten yritin saada hänet menemään hoitoon ja lupasin että järjestäisin hänelle hoitopaikan. Mutta hän kieltäytyi jyrkästi ja huusi kuinka vittumainen olen. Mietittyäni hetken sain kuin sainkin hänelle sanottua että en tahdo enää olla missään tekemisissä hänen kanssa ja että en kestä nähdä hänen kärsivän ja satuttavan minua. Olin helpottunut, mutta noin viikonkuluttua hän alkoi soittelemaan minulle ja pyysi että palaisin. Tiesin kyllä että jos sinne menisin niin sama touhu jatkuisi. Itku kurkussa kuitenkin kävin hänen luonaan. Ja nykyään käyn joka torstai katsomassa häntä. Taidan olla ainoa henkilö hänen tukenaan. Hänen perheensä on vähän kummallinen, he jo pojan täyttäessä 18 potkaisivat hänet ulos. Autoin ja autan edelleen poikaa käymään koulut loppuun, siinä samalla valitettavasti minun koulu kärsii ja nytten peruskoulusta päästyäni keskiarvo oli 7.6, vielä kasilla se oli ollut 8.4. Vanhempani eivät tiedä paljoa siitä pojasta, ja tuntuu että olen vastuussa pojan tulevaisuudesta. En tiedä mitä tehdä koko asian kanssa, olen vasta niin nuori enkä osaa tehdä viisaita ratkaisuja. Masennuin itsekin tästä kaikesta, itken usein ja syytän itseäni tästä asiasta. Pelkään myös että hän tappaa minut joku kerta, jos vielä pyydän häntä hoitoon. Hän joka kerta syyttää minua tästä kaikesta ja entinen hakkaus jatkuu edelleen. Minun syyhän tämä on ollut, miksi muuten poika muuttuisi niin erinlaiseksi. En tiedä mitä tehdä, tuntuu että olen tehnyt kaiken aivan väärin ja saanut sen pojan tähän tilanteeseen. Olen aivan liian nuori hoitamaan tälläisiä asioita, siksi haluaisin kysyä teiltä apua. En vain voi kertoa kenellekään muulle tästä, en ikinä! Harmittelen myös joka ikinen päivä, että miksi ihmeessä en heti alkuvaiheessa lähtenyt menemään..
Pilasinko meidän molempien elämän?
10
171
Vastaukset
- j.rocket
Vai että omistit pojan. Mikä sanavalinta.
- no hope
Onneksi olkoon, olet rakastunut pahaan poikaan! Et tule koskaan jättämään häntä, palaat aina hänen luokseen, teki hän mitä tahansa. Vasta kun hän jonain päivänä "vahingossa" tappaa sinut, pääset hänestä eroon.
Ei sinun kaltaisilla tytöillä ole toivoa. - Hm...
Aluksi pitää tietenkin sanoa, että olet aivan tajuton idiootti, mutta senhän sinä jo tiesitkin.
Aluksi otat kännykkäsi kiltisti esiin, otat numerolistan ja poistat sen jätkän numeron. Sen jälkeen teet kaiken päinvastoin, et retkahda johonkin itseäsi vanhempaan epäsosiaaliseen ja väkivaltaiseen renttuun. Jos kaverin vanhemmat potkaisivat hänet pesästä 18-vuotiaana, siihen kyllä täytyi jokin syy olla.
Sinun ei pitäisi alkaa toimimaan 18-vuotiaan miehenalun äitinä, ei pelkästään sen takia ettei sinusta ole tekstisi perusteella kenenkään äidiksi vaan myös siksi, että se jätkä vaan käyttää sua hyväksi.
Tämä on juuri se piirre mitä rakastan kauniimman sukupuolen edustajissa, aluksi pilataan oma elämä kiehnäämällä jonkun luuseri-pahanpojan ja kainalossa, kuljetaan nokka pystyssä hihitellen kaikkien ujojen, hiljaisten ja tavispoikien ohi ja sitten vietetään loppuelämä itkien ja surkutellen miksi maailma on ollut niin julma, miksi kukaan kunnon isä/aviomies ei sattunut omalle kohdalle, vaan kaikki koulun mukavat/kiltit tytöt päätyivät rakastetuiksi vaimoiksi raittiiden ja kunnollisten isien vierelle. - yksinäinenfiksumies
Olisinpa minäkin luonteeltani väkivaltainen renttu.
- Desperatelyinlovee
UNOHDA koko jätkä.
Jos jatkat samaa rataa niin en voi muuta sanoa kuin että itseppä halusit sitä. - ny rillataa
Ehei ku ny rillataa
- N3ro
Siis.. Et oo täysikänen, ja silti huolehdit itteäs vanhemmasta, TÄYSIKÄISESTÄ miehenalusta?
Soita sossulle ja käske hakea poika pois.
TAI JOS ET USKALLA / HALUA, anna pojan olla. =) - ..........
Haluan trollata.
- Hyvä isä
Et voi jatkaa elämääsi noin! Unohda koko tyyppi! Vaikka asia voi kuulostaa aluksi mahdottomalta niin kymmenen vuoden päästä kiität itseäsi. Poika käyttää sinua vain hyväksi ja vaikka ihminen tekis mitä, ketään ei saisi ikinä lyödä!
Sinun kannattaisi puhua vanhemmillesi asiasta, tai soittaa vain sosiaalityöntekijöille. Poika tarvitsee kipeästi apua, ja jos autat häntä tällä tavalla, hän tulee olemaan myöhemmin sinulle kiitollinen. - rrraandomm
voit tehdä sosiaaliviranomaisille ilmoituksen :P ei sinun pidä huolehtia alaikäisenä tuosta tyypistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913