Lastensuojelu ja huostauhka estävät terveydenhoitoa

Näillä mennään. Tuttuja ja surullisia tarinoita. En ole ainoa äiti, joka yrittää rimpuilla lastensuojelun verkosta pois vaikenemalla. Todellinen uupumus oli aikoinaan, vaikean avioerokriisin takia. Ei ollut antaa MITÄÄN apua yh-äidille siinä vaiheessa useista pyynnöistä huolimatta. Jälkiseurauksena on sitten kyllä jokaista lasta koulun ja sossun toimesta hypytetty palavereissa ja tutkimuksissa. Äitiä ei enää uuvata mikään muu kuin lastensuojelioiden palaverit ja syytökset "kykenemätömyydestä"! Uupumusta ei aiheuta enää mikään muu kuin sosiaalitoimi.Yksi onnistuttiin huostaanottamaan. Nyt on kaikki voimat koottava, ettei pinna pala palavereissa joissa on saanut rampata vuosikaudet, saamatta mitään apua, vain palaveria palaverin perään. Toinenkin lapsista saattaisi olla psyykkisen avun tarpeessa, mutta ei ikimaailmassa suostu puhumaan enää kenenkään kanssa kun veli sairaalasta huostaanotettiin. Voi sossut jättäkää jo meidät rauhaan, kun ette auttaneet silloin kun oli sen aika!!

"Lastensuojelulaki on niitä lakeja, joista voi sanoa ”moni kakku päältä kaunis, mutta sisällä höttöä”. Käytännössä se näyttää sallivan erittäin voimakkaita lasten ja aikuisten ihmisoikeuksiin puuttumisia ns. lapsen edun nimissä. Toimenpiteiden kohteiden asema suhteessa virkamiehiin on myös erittäin heikko. Lapsia voidaan ottaa huostaan mitä ihmeellisimmillä perusteilla (yllättävän yleinen peruste on edelleen vaikkapa epäsiisti koti), päätöksiä tekevät virkamiehet, joita valvovat maallikkoelimet ovat pelkkiä kumileimasimia, valitusten käsittely on hidasta ja tehotonta, ja erityisesti lasten palauttaminen vanhemmilleen on äärimmäisen hankalaa[4]. Todellisuudessa aiheettomastikin huostaan otetun lapsen palautus vanhemmilleen vie normaalitapauksissakin vuosikausia.

.. Olen kuitenkin joutunut neuvomaan aina kysyttäessä: välttäkää viimeiseen asti kontaktia lastensuojeluun, älkääkä suostuko lapsen huostaanottoon, älkää varsinkaan uskoko virkamiesten lupauksiin siitä, että huostaanottoon suostuminen antaa paremman mahdollisuuden saada lapsi takaisin. Todellisuudessa ankara vastustus on lähes ainoa mahdollisuus (joskaan ei kovin hyvä) pitää huostaanotto edes kohtuullisen lyhyenä.

 Joskus lastensuojelun asiaan puuttumista ei kuitenkaan ole mahdollista välttää, esimerkiksi kun päivähoidosta tehdään ilmiantoja lastensuojelulle (tähänhän kannustetaan). Eräässä eteläsuomalaisessa kunnassa toimii perhepäivähoitaja, joka on tehnyt jo viisi ilmiantoa hoitolapsistaan. Lastensuojelu on ottanut kaikki vakavasti; ensimmäinen ilmiannettu joutui jopa istumaan syyttömänä vankilassa, mutta nyt tilanne on onneksi muuttunut (ks. Suomela 2005).  Mitään anteeksipyyntöjä tai itseoikaisutoimia ei tietenkään ole nähty.

Kansalaisten oikeusturvaan on kiinnitetty paljon huomiota, säännösten tasolla. Silti: jos virkamies päättää toimia oman päänsä mukaisesti ja haluaa olla piittaamatta kansalaisten oikeusturvasta tai olosuhteista (esimerkiksi pitäessään velvollisuutenaan olla ”puolueellinen lasten hyväksi”), hän voi tehdä todella pahaa jälkeä. Pahimmillaan hän voi jopa tuhota perheitä, viedä lapsia molemmilta tai toiselta vanhemmalta ilman syytä, aiheuttaa lapsille loputtomia kärsimyksiä turhien ”huolten” takia ja päästä itse kaikesta tästä kuin koira veräjästä. Hän voi vieläpä katsoa toimineensa oikein: en ole kuullut, että nämä virkamiehet kyseenalaistaisivat toimintatapaansa. Eikä yhdessäkään tapauksessa ole tietääkseni esitetty minkäänlaisia anteeksipyyntöjä, edes ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen jälkeen.

EOT:n tuomiokaan merkitse muuta kuin sen toteamista, että virkamiehet ovat tehneet väärin: korjausta asiaan tai kunnon korvauksia ei ihmisoikeustuomioistuimen kautta saa. T:n tapauksessa korvaukset olivat 3500 €, kun valittajien Suomessa maksettavaksi tuomitut oikeudenkäyntikulut olivat nelikymmenkertaiset (v. 1999 mennessä 140 000 € plus korot). T:n vanhemmat maksavat niitä lopun ikäänsä, T itse on sen sijaan vapautettu korvausvelvollisuudesta (alun perin käräjäoikeus olisi pannut hänetkin maksamaan yhteisvastuullisesti korvauksia siitä, että häntä oli aiheettomasti epäilty insestin uhriksi, mutta hovioikeus oli sentään vähän inhimillisempi). Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset eivät näytä myöskään vaikuttavan siihen, miten viranomaiset niiden jälkeen toimivat, eikä niitä edes käsitellä julkisuudessa."

http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/vaaryyskirja.htm