Auer: Poliisin toiminnasta tutkimus!

6187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Poliisi tutkii poliisin toimet ja yllätys yllätys, eivät löydä mitään huomautettavaa, kaikki tehty mallikelpoisesti!

Äänestä
  • Eiköhän suomessakin jo olisi aika siirtyä aikaan, jossa myös poliisin tekemiset tutkittaisiin ihan oikeasti. Nythän täällä ei kukaan oikeasti tutki poliisien ja muiden virkamiesten tekemisiä. Tutkinta on täysin näennäista ja pelkkää teatteria kansan tyynnyttämiseksi. Eikä asia voi olla kustannuskysymyskään, koska täällä on varaa käydä oikeutta mm Ruandan rikoksista.

    Äänestä

"poliisi piti tutkinnanjohtajan vaihtumisen jälkeen häntä syyllisenä niin hanakasti, että syyllisyyttä vastaan puhuva aineisto salattiin tai jätettiin huomiotta"

Ihan tuttua toimintaa Suomen poliisilta.

Suomessa tapahtuu valtavasti oikeusmurhia juuri tästä samasta syystä että poliisi vääristelee ja salaa syyttömyyden todistavaa aineistoa.

Tiedän tapauksia joissa poliisi mm. valikoi kuultavat todistajat siten että kuulee VAIN syyllisyyden puolesta puhujia, mutta syyttömyyden todistavat lausunnot jätetään kokonaan kirjaamatta tai sitten niitä vääristellään rajusti.

Poliisinhan pitäisi vain ja ainoastaan tutkia kaikki asiaan liittyvä aineisto, ja vasta oikeus päättää onko epäilty syyllinen vai ei!

Syyttäjänkin pitäisi lain mukaan oikeudessa tuoda esiin niin syyllisyyden kuin myös syyttömyyden osoittavat seikat, mutta syyttäjät yleensä esittelevät ainoastaan syyllistävät asiat, jotka vääristävät totuuden.

Äänestä

On sitten aika ristiriitainen täti. Lehtitietojen mukaan ennen välivapaalle pääsyä puolustus pyrki neuvottelemaan lievemmästä rangastuksesta ja tarjosi mm mahdollisuutta tappotuomioon. Nyt syyttömäksi julistautumisen jälkeen lennättää kuraa. Oikeuden näkemyksen mukaan järkevä epäilys jäi itämään. Jos A teki teon, tässä tilanteessa hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä moittimaan viranomaistahoja. Jos A ei tehnyt tekoa, viranomaistahojen moittiminen on ymmärrettävää ja luulisi että haastaisi viranomaistahoja oikeuteen.

Äänestä
  • Suomi ei ole mikään Amerikka jossa neuvotellaan lievemmästä tuomiosta jos tunnustaa. Juttusi on paskapuhetta alusta loppuun saakka! Kerro missä lehdessä oli juttu että tälläisiä "neuvotteluja" muka olisi käyty?!

    Kannattaisi lukea vaikka Hesarista hovioikeuden perustelut. Aika vakuuttavaa tekstiä, kolme ammattituomaria on arvioinut näyttöä ja päätynyt oikeudenmukaiseen tuomioon.

    Äänestä

Neuvotella oli väärä sanavalinta. Auerin puolustus vaati Aueria vapaaksi ja siinä yhteydessä A:n puolustus "tarjosi" syyttäjälle vaihtoehtoista tuomiota taposta. Puolustuksen ajamat asiat mainittiin toukokuisen vapautumisen yhteydessä joko iltasanomissa tai iltalehdessä. Kaiven nettiä jos löytäisin artikkelin ettei tarvitsisi leimata paskanpuhujaksi.

Niin joiden kuiden mielestä selvä tapaus. Oikeus kuitenkin totesi että järkevä epäilys jäi. Ei todettu syylliseksi, mutta järkevä epäilys jäi. Arvelen että tapausta avataan vielä tulevien vuosien ja/tai vuosikymmenten saatossa.

Suomessa liikkuu aivan ilmeinen sarjamurhaaja. Tummiin pukeutunut tuntematon mies joka on syyllinen lähis kaikkiin pimeisiin henkirkoksiin. Miehestä on kasapäin silminnäkijähavaintoija, mutta ei mitään teknisiä todisteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkitaan, hutkitaan kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/auer-sattii-rajusti-poliisia/art-1288399016511.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu