Hei!
Tämä on täysin puolueeton mielipide käyttämästäni modeemireitittimestä varoitukseksi kaikille.
Ostin tammikuussa Edimax AR-WnA -merkkisen modeemireitittimen, joka on huonoin ostokseni ikinä. laite maksoi peräti 80 euroa, eikä myyjä huolinut avattua pakettia takaisin kauppaan viikon käytön jälkeen.
Ennen käyttöönottoa asetusten säätäminen oli todella vaikeaa, ja ohjeet olivat epäselvät. Myös NAT-asetusten säätäminen on lähes mahdotonta, mikä estää joidenkin verkkopelien ja P2P-ohjelmien käyttämisen. Käynnistyksen jälkeen internet-yhteyden muodostamiseen menee useita minuutteja.
Pahinta tässä reitittimessä kuitenkin on, että sekä lähiverkko (langallinen) että langaton yhteys katkeavat viimeistään puolen tunnin käytön jälkeen. Langaton yhteys ei pelaa, vaikka tukiasema olisi kiinni laitteessa. Yhteyden katkeaminen teki esimerkiksi PlayStation 3 -laitteen järjestelmäpäivityksen tekemisen ja pelien päivittämisen mahdottomaksi.
Kun Edimax oli ollut minulla puoli vuotta käytössä, se lopulta hajosi olemattomassa ukkoskuurossa, vaikka se ei ollut edes päällä (en jaksanut repiä töpseleitä pois seinästä, kun ajattelin, että tuollainen paska joutaakin jo hajota). ZyXELin modeemissa sen sijaan ei ole ilmennyt vuosien varrella mitään ongelmia, vaikka tämä on ollut päällä ukkosmyrskyjenkin aikana. En voi suositella Edimaxin laitteita kenellekään, ne ovat sataprosenttisesti huijausta. Suosittelen ZyXELiä kaikille!
Älä osta Edimaxin laitteita!
ZyXELin kannattaja
0
64
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa625182Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370