Syliisi

Tahtoisin sinun syliisi juosta!
Hienovaraisesti kävelen ohi
- ja salaa toivon,
että sinä et väistyisi,
enkä minä.
Kahden emme kykene,
toisten aikana emme voi.

Sinun syliisi on
pitkä matka!
Tahtoisin sen juosta pian,
enkä kuitenkaan voi.
Silti haaveilen
- sinusta,
sylistä,
yhteisestä syleilystä.
6108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

niin minäkin

Äänestä

Joskus samakin matka
muuttuu lyhyestä pitkäksi

-olennaisin on koskemattomana

syleilyssä haaveissa

Äänestä

olla vaan siinä sylissä
siinä tutussa ja turvallisessa
sinun kädet minun ympärillä

Äänestä

Sitten kun juoksemme samaan aikaan
emmekä väisty,
toivon, että aiheutuva törmäys on vakava.
Kiinni hitsautumisen riski on ihana.

Äänestä
  • joo ei kannata juosta
    ollaan sairaalassa molenmat.

    Äänestä

"leikata kiinni" syleilyssä
antaa vain ikävän kuolla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkä matka kirjoitti:

Tahtoisin sinun syliisi juosta!
Hienovaraisesti kävelen ohi
- ja salaa toivon,
että sinä et väistyisi,
enkä minä.
Kahden emme kykene,
toisten aikana emme voi.

Sinun syliisi on
pitkä matka!
Tahtoisin sen juosta pian,
enkä kuitenkaan voi.
Silti haaveilen
- sinusta,
sylistä,
yhteisestä syleilystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu