Palautuuhan..?

pötkylätissi

Hei! Tämä ei todellakaan ole tietyssä mittakaavassa mikään suuri asia/murhe, mutta murhe kuitenkin- murhe joka syö itsetuntoa :(
Eli rintojen muutokset imetyksen myötä. Ennen raskautta rintani olivat ihan kivat, kokoa 80C, raskausaikana rintani turposivat ihanan pyöreiksi ja terhakoiksi (kasvoi yhdellä koolla eli 85C). Mutta nytkun olen kohta 2kk (vasta) imettänyt, on rintani todella rumat jo tässä vaiheessa!! Ainoastaan öisin kun maitoa kertyy runsaammin rintoihin (vauva nukkuu koko yön läpi), ovat rintani taas kauniin pyöreät ja terhakat aamulla. Mutta kun ruokailut alkavat ja pian rintani ovat semmoiset rumat, roikkuvat "pötkylät". Eivät tyhjät, mutta tosi pehmeät ja tosiaan roikkuvat ja RUMAT. Inhottaa.
Kun kyyristyy eteen päin, näen kaksi roikkuvaa pötkylää. Hyi!
Tämä on alkanut syömään itsetuntoa. Ovathan rinnat suuri osa naiseutta.
Rinnat ovat joistakin imetystä varten, juu ovathan ne, mutta kuka voi sanoa rehellisesti ettei haittaa yhtään vaikka rinnat menivät rumiksi, lätyiksi, roikuiksi tms koska niillä on ollut tärkeä tehtävä, lapsen ruokkiminen?
En aijo lopettaa imetystä, täysimetän tuonne 6kk ikään asti.
Tämä on vain niin inhottavaa kun melkein masentaa joskus kun nämä eivät ole mikään silmänilo.. :(
Mieheni ei ole kommentoinut mitenkään, pari kertaa on kun olen ollut kontallaan hänen päällään (pelleilty :D) niin alkanut ikään kuin heiluttelee näitä roikkuja ja kikattamaan. Siinä ei sitten paljo itseä enää naurattanut.

Palautuuhan rinnat normaaleiksi kun imetys on loppunut? vai jääkö ne kauheiksi? Kaiken maailman kirurgisiin toimenpiteisiin ei oo jokasella varaa joten sitäkään ei voi harkita..

13

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3xäiti

      No ei ne palaudu. Varmaankaan. Itselläni oli ennen ensimmäistä raskautta n. 70 b rinnat ja suurimmillaan imetysten aikaan olleet noin 75 dd. Että jälkiä on jäänyt..
      Ei ne minullakaan varmaan kauniit ole, mutta eivät kyllä kummemmin haittaakaan.

      • 3xäiti

        Tarkennan, että minullakin kyllä palautuivat suht nopeasti entiseen kokoonsa, mutta eivät tunnu eivätkä näytä samalta. Täysin entiselleen siis ei.
        Esikoista imetin 6 kk, toista 1,5 v., tätä kolmatta varmaan pitkään myös.


    • ertg

      Kyllä ainakin mulla palautuivat melko nopeastikin. Vuoden imetin. Nyt rinnat samanlaiset ja kokoiset kuin ennen raskautta.

    • merillla

      Minulla ei palautunut, tosin imetyksen lopetuksesta muutama kk vasta. ennen imetystä 85c, imettäessä 90d ja nyt 90c, mutta kiinteys kadonnut, ovat eri malliset kuin ennen imetystä. nakertaa itsetuntoa:(

      • edellinen

        Mutta siis ei siihen maailma kaadu. Kyllähän se imetys niissä rinnoissa näkyy ja sitä vartenhan ne ovat. Mahdollisimman paljon kun vaan yrittää tukea raskaita rintoja niin voi auttaa vähän.


    • äääääää

      Ja miehelle kantsii kertoa et se nauraminen tuntuu pahalta. Hän ei ehkä ymmärrä, voi nauraa kyllä senkin takia et tykkää uusista tisseistäsi!?

    • 6+18

      Itsellä noin kahden vuoden päästä imetyksestä oli hieman "kohonneet" ahkeran jumppauksen ansiosta, mutta entiseen muotoon ne eivät ole palautuneet. Jonkin verran helpottaa kun raskausarvet on haalistuneet eivätkä enää loista kirkuvan punaisina ( rinnat kasvoivat koosta 75C kokoon 80E, ratkeamisia ei mitkään voiteet pystyneet estämään).
      Nykyisin käytän seksiasuja kun tiedän meidän harrastavan seksiä, sellaisia, joissa rinnat ovat tuetut, mutta nännit paljaina. Muuten en pysty rentoutumaan ja nauttimaan kun ajattelen vain miltä nuo riipat näyttää... tai jos harrastamme pikaisia niin en ota rintaliivejä pois.. eli en todella ole sinut noiden kanssa.

      • 6+18

        Niin vielä lisäyksenä että kiloja tuli 12 raskauden aikana, ei mikään hilliton pullahdus kuitenkaan.


    • roikkuu juu

      No höh. Ei kukaan täällä voi kertoa sinulle, palautuvatko rintasi ja jos, kuinka paljon.Joillakin olen kuullut rintojen palautuneen ennalleen. Yleensä kai kuitenkin jossain määrin muuttuvat. Itsellä oli sellaiset tavanomaisen näköiset ja -kokoiset (B75) rinnat ennen raskautta, turposivat siitä sitten D-kupeiksi ja imetyksen jälkeen takaisin B:ksi mutta valitettavasti ne D-nahat jäivät...Jotta kyllä roikkuvat. Mulla se varsinainen romahdus tuli vasta kun olin lopettanut imetyksen. Mutta ei se nyt niin vakavaa ole, naiseus on ihan muuta kuin tissit. Ja joille ei ole, ainahan voi mennä plastiikkakirurgille.

    • 2+8

      Ei ne varmaan ihan samanlaiseksi palaudu, kuin ennen imetystä. Ennen kuin tulin raskaaksi, mietin joskus itsekseni, että eihän nämä A-kupin rinnat kummoiset ole, mutta ainakaan niihin ei painovoima pure samalla tavalla kuin isompiin. No, sitten tuli vauva ja imetys ja rinnat kasvoivat pari kuppikokoa... Ja imetyksen loputtua muuttivat kymmenisen senttiä alemmas. Mutta eivät ne sellaisiksi tyhjiksi nahkapusseiksi sentään jääneet, kuin olivat imetyksen aikana vauvan juuri ruokailtua. Iho vaan venyi, kun rintojen koko vaihteli.

      Näillä sitä nyt mennään. Onneksi rintaliivit on keksitty, saa vähän nostettua kavereita ylemmäs. Tulipahan koettua, millaista olisi elää isorintaisena - ei oikein tuntunut omalta. Pääasia kuitenkin, että pirpana tuli ruokittua.

    • 23589ajkgöh

      Itselläni oli terhakat 75 b koon rinnat. Imetin 2 kuukautta vain ja sekin osittaisimetyksenä. Ei ole silti vieläkään 2 vuoden päästä rinnat palautuneet ennalleen. Ei ne mitkään heittopussitkaan ole, mutta roikkuvat hieman alaspäin ja eivät ole niin terhakat enää. Kaippa tuo ikäkin tekee jo tehtävänsä enkä ole juurikaan lihasjumppaa harrastanut, ainoastaan lenkkeilyä.

      Varmaan kuntosalilla saisi tilannetta korjattua. Mutta ei minua nämä rinnat ole kuitenkaan haitanneet, olen ollut armollinen itselleni ja muistattunut itseäni myös siitä, että ikää on ja tulee lisää, väistämättä kroppa muuttuu. Uskoisin kuitenkin, että hyvällä kuntoilulla rintoja (kuten muutakin kroppaa) saa kohennettua.

    • Tyytyväinen mies..

      Rinta on ihon muodostamassa pussissa roikkuvaa rasvaa ja kudosta. Sisällön kasvaessa pussi venyy suuremmaksi. Sisällön pienentyessä pussi ei palaudu niin pieneksi kuin oli, vaan jää löysänä roikkumaan.

      Mikään treenaus salilla ei auta. Rinnat eivät ole lihaksen, vaan ihon varassa.

      Onneksi meillä rasvattiin ja käytettiin hvyiä liivejä. Nyt ovat terhakkaammat kuin ennen ja nännit sojottavat. :)

    • .............

      Hmm, kyllä rintalihasten treenaus auttaa. Että turha sanoa että mikään treenaus ei auta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe