Viime päivinä kärsivällisyyttäni ovat koetelleet tuttavani jotka, asiaa itse kokematta, esiintyvät syöpätapaukseni tuntijoina.
Perusteena heillä on että joku heidän tuttavansa on on käynyt läpi saman suuntaisen prosessin.
Minut kotiudettiin tämän viikon tiistaina peräsuolen syöpäleikkauksen jälkeen.
Jostain syystä alavatsaani vasemmalle puolelle oli tehty ylimääräinen viilto jonka sulkeminen epäonnistui.
Opettelen vaihtamaan ohutsuoliavanteen pohjalevyä.
Pussihan thjenee pyttyyn.
Ärsytykseni syy on se että nämä hyvää tarkoittavat tuttavani selittävät minulle opettajasetämäisesti miten helppoa ja yksinkertaista se on.
He ihmettelevät myös vastahakoisuuttani lähteä mukaan hillumaan väentungokseen.
Yms.
Vasta nyt pääsen sängystä pyörimällä pois ilman alavatsahaavan vihlontaa.
En enää viisi peittää ärtymystäni.
Eivätkö ihmiset ymmärrä että on olemassa asioita heidän, ja heidän tuttaviensakin kokemusmaailmojen ulkopuolella?
Koskee myös muitakin asioita kuin suolistosyöpää lisäaukkoineen.
"Asiantuntevat" tuttavani.
6
109
Vastaukset
- Ole vahva
No aina kun sairastaa saa kuulla tuota samaa hyväätarkoittavien tuttavien ja sukulaisten taholta. Turhaa siitä on ärtyä.Eikö riitä se, että sinä tiedät että on olemassa asioita heidän, ja heidän tuttaviensakin kokemusmaailmojen ulkopuolella?Ei kannata joka puhujan jorinoista ärtyä.
Toipumisia. - JHW............
Ole itsekäs. Sinulla on siihen oikeus. Sano näille tutuille että jokainen tapaus on omanlaisensa, ja mikä sopii yhdelle ei toimi toisella. Sano että olet lääkärisi kanssa läpikäynyt miten tulee sinun tapauksessa toimia.
Kiitä ystäviäsi neuvoista mutta ilmoita toimivasi sinun lääkärisi antamien oheiden mukaisesti.
Jos suuttuvat, joutavat suuttumaan.
Itse olen kokenut saman. Menetin joitakin "ystäviä" mutta sain joukon uusia, yllättäviäkin tilalle.
Kaikkea hyvää ja nopeaa toipumista - Älä välitä.
Juuri näinhän se on.Aina on ihmisiä jotka "tietävät" paremmin kuin mitä itse tekee.Toimi kuin JHW kirjoitti,olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Nämä "tietäjät" saa tosiaan jättää omaan arvoonsa.Turha tuhlata omaa energiaansa heihin,kun on tärkeämpiäkin asioita.Kunnon ystävät jäävät rinnalesi.
Hyvää kesän jatkoa ja toipumisia teille molemille.- syöppis vaan.
Kun minulle laitettiin avanne,naapurini sanoi että hänen tutullaan on avanne ja ihan helppo juttu,ei mitään vaivaa.Tuttu menee uimaan,nappaa vain avannepussinsa uikkareiden sisälle .
Ei se ihan niin helppoa ollutkaan.
- lysu
Hei Turhautunut?, hienoa, että leikkaus on ohi ja olet jo päässyt sairaalasta kotiin!
Monenlaisia typeriä kommentteja sitä saa ihmisiltä kuulla, mutta älä välitä. Ei sinun tarvitse peitellä ärtymystäsi. Avannepussin kanssa taiteileminen vie aikaa eikä se miellyttävää puuhaa ole, mutta eikös se sinullakin ole vain väliaikainen?
Minullakin oli vasemmalla alavatsalla viilto, siinä oli leikkauksen jälkeen pari päivää dreeni, mistä valuivat vatsaonteloon kertyvät nesteet pois.- molemmat kokenut.
Minulla oli dreeni muutamia päiviä rintasyöpä leikkauksen jälkeen vielä kotonakin ,se on helpompi juttu kuin avanne,
avanteen kanssa menee muutama viikko ennen kuin siihen oppii ja tottuu ja sitä joutuu pitämään muutamia kuukausia.
Joillakin se jää pysyväksi.
Mutta pääasia on,että syöpä on saatu leikattua pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920