Mietteitä

Niksipirkka kysmys. Ulkoistettua ongelman ratkaisu halua. Näin tuntemattomattomana annan hyvän neuvon,. mieluiten heti kun toinen ihminen ei vastaa niitä stantardeja mitä ihmiseltä, ihmisyydeltä odottaa.Nuo tekijät ovat yleensä suurempia kuin se tunnetila että tuntee mielenkiintoa toiseen, sillä yleensä suhteissa pitää olla toimintaa ja yhdessäoloa, myös halujen ja haluamisten jälkeen.

Jos siis tuntuu enempi siltä, ettei näe yhdessäoloon vaadittavia perusteita vaan on enempi vain viehtämyshalua ym. Niin onhan se sitten selkeämpää tehdä kuviot itselle selväksi.

Ihmisillä yleensä pitkittyy tuo asia koska ihminen aina kaipaa toiselta jotain inhimillisyyden, ihmisyyden osoitusta ei niinkään tunteiden ilmaisemista.

Jos kumpikaan ei uskalla ottaa askelta suuntaan tai toiseen, niin kai se suhde velloo paikallaan iät ajat tai ainakin niin kauan, kun joku ulkopuolinen asia tulee väliin ja etäännyttää. Ja jos näin sattuisi käymään, voi sekin olla lopulta ihan hyvä juttu... välimatkan päästä tunteet selkiytyvät aika usein. Mutta jos kerraan tunteita on puolin ja toisin, niin what's the problem? Rohkeutta nyt vaan ja aloitteellisuutta...

Multa ei löydy noin filosofista vastausta, mutta kommentoin kuitenkin. Itselläni ensimmäinen kerta elämässäni kun olen ihastunut/ rakastunut toiseen naiseen. Välitän hänestä jollain merkillisellä tavalla ja hänkin (ymmärrykseni mukaan) minusta. Kaikki on toisaalta päivänselvää ja toisaalta taas sekavaa. En ole luopumassa toivosta, vaikka meidän suhteen asiat menevät vain vaikeammiksi lähiaikoina. Tämä on niin uutta ja erilaista, vähän jännittävääkin... ja silti niin kiehtovaa.

Päässä pyörii välillä tuhansia kysymyksiä, kuten voiko tämä olla edes mahdollista? Toisin kuin heteroihastumisissa aina välillä tulee pelon tunne, että onkin käsittänyt jotakin väärin.

Ja sitten siihen varsinaiseen kysymykseen...Miten kukaan voi sanoa toiselle että nyt pitää luovuttaa tai ei... ehkä halusit vaan tuoda omia ajatuksiasi muiden jaettaviksi? Ihan samoja tunteita kaikki läpikäyvät elämänsä aikana. Omalla kohdallani juttu on edennyt todella hitaasti, eikä mitään konkreettista ole vieläkään alulle saatu. Jos rakastat, niin luultavasti et edes voi unohtaa. Eli vastausta ei ole olemassa.

"Jos rakastat, niin luultavasti et edes voi unohtaa"... niin se menee! Rakkaus vaatii usein aikaa ja kypsyttelyä, ihminen vain on niin kärsimätön.

Tuo luovuttaminenkin on aika vaikeaa, koska meitä sitoo yksi yhteinen juttu, joka ei liity mitenkään työhön, joten yhteyksissä olisi jokatapauksessa oltava varmaan loppuelämä.

No joo, mulle näköjään alkoi riittää toi kaks ja puol vuotta... vai kolmekos tässä jo meni?

Nyt koitan ihan oikeesti vetäytyä pikkasen jotta saan ajateltua muuta. Pidän itseni kiireisenä. Voi että riepoo "pitäis sunki levätä ja nauttia elämästä"

Uskon nykyään että hän varmaan tunsi myös välillämme jännitteen, mutta ei kykene myöntämään tai ei halua tai ei ole riittävän kiinnostunut tai ei ole kiinnostunut silleen. Minä olin kiinnostunut silleen ja olin valmis venyttämään rajoja -juu kyllä olisin halunnut käydä intohimoisesti käsiksi tähän ärsyttävän kamalan vetoavaan tapaukseen. Mutta minähän en yksipuolisiin juttuihin usko. Listin noi fantasiat hissukseen tekemällä ja ajattelemalla muita. Näin pitkään kesti ennnekuin edes uskoin tällä strategialla olevan mitään mahdollisuuksia!

Minä olen tuntenut jännitteen ystäväni ja itseni välillä jo vuosikaudet. Nyt reilu kuukausi takaperin tuntui yllättäen ja näin pitkän funtsinnan jälkeen ehkä myös viimein, että välillämme on tunteita kahteen suuntaan. Olen vain liian pitkän yhteisen historian jälkeen aivan liian arka tekemään mitään radikaalia tuodakseni sisälläni roihuavan tunteen pinnalle. Ahdistavaa.

Itse olen tullut pikkuhiljaa siihen tulokseen että näin ei voi jatkua loputtomiin. Tein nyt siirtoni ja jos mitään ei kuulu, niin se on vain hyväksyttävä. Olen vaalinut tätä tunnetta nyt tässä jo hyvän aikaa, mutta ketään ei voi pakottaa mihinkään valitettavasti. Mitään epäselvää ei pitäisi olla. Ehkä viikonpäivät odotan ja sitten alan tekemään surutyötä ja se siitä. Elämän on jatkuttava, jos ei itseni niin lähimmäisten vuoksi.