Perjantai-iltana kakkoselta tulevassa rikossarjassa esiteltiin miesten välistä suuseksiä, ihan kuitenkaan välinettä näyttämättä.
Lapsen ja nuoren kysymyksiltä tai hihitykseltä tällaisessa tianteessa tuskin vältytään.
Nykyisin kyllä lapset ja nuoret tietävät paljonkin seksuaalivähemmistöistä, kiitos median ja nykyisen presidenttimme.
Mutta oikeasti, onko seksi ja erityisesti erilainen seksi niin tärkeä asia, että sitä pitää joka käänteessä vinguttaa. Vaikka erilaisesta seksistä halutaan normaalia, niin sitä se ei ole koskaan.
Ja onko Suomessa oikeasti jotenkin erilaisia ihmisiä sorsittu yleisesti. Minusta ei. Asioista on vain vaiettu, ja sekö muka on kristittyjen vika. Ei todellakaan. Se, että jos joku haluaa kaapissa olla, on hänen ratkaisunsa.
Samoin jos haluaa kaapista ulos.
Mielipidevapaus pitää ihmisillä olla demokratiassa.
Media Suomessa ottaa yksittäistapaukset yleistyksenä, ikäänkuin suomalaiset olisivat jotenkin erityisen muita sorsivaa kansaa.
Hyvä on asioista keskustella, mutta pitää mielestäni välillä puolustaa niitä
hyviäkin arvoja, jotka pitävät yhteiskunnan hyvinvoivana.
On tärkeää pitää itsestään, lähimmäisistä, eläimistä, luonnosta hyvää huolta.
Ja nämä arvothan ovat kristinuskossa hyvin tärkeitä.
Bella Block ja median seksimainonta
HanneleL
0
52
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913