Mikä koirassa vialla...

Hermot koetuksella

Meillä on 5-vuotias uroskoira, isä nöffi ja äiti berni. Koiraltamme alkoi n. vuosi sitten lähteä karva runsaasti mutta ei kokonaan ja se rassasi peräpäätänsä ihan hermojen menettämiseen asti. Olemukseltaan koira on ollut koko ajan virkeä ja eloisa, ei siis mitenkään sairaanoloinen. Käytimme sitä lääkärissä joka tyhjensi rauhaset ja antoi todella pitkän antibioottikuurin ja lääkeshampoota. Koiramme karvatilanne parani joksikin aikaa mutta ei ehtinyt täysin kasvaa ennalleen kun koira alkoi jälleen rassta peräänsä ja toista etutassuaan yläpäästä. Käytimme uudestaan koiran lääkärissä, tällä kertaa koiralle annettiin kortisonipistos, eri lääkeshampoota ja rasvaa siihen tassuun ja viikon antibiootti. Mistään ei tunnu olevan apua karvankasvuun ja rassaamiseen, lisäksi nyt on ihoon ilmestynyt jonkinlaisia pieniä paukamia. Koira on edelleen muuten virkeä ja eloisa. Kirjoitan koska elättelen toivetta, että jollain teistä olisi ollut koiransa kanssa samanlaisia ongelmia ja mikä on ollut avuksi.

3

288

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veikkauksia vaan

      Mitä syötät koirallesi? Tuli mieleen joku esim. vehnäallergia.
      Koitappas muutama viikko jotain vehnätöntä ruokavaliota.

      Tuo kainalon yms. rapsutttelu vaikuttaa toisaalta ns. sijaistoiminnalta. Eli koiralla olisi jotain kipuja ja siksi rapsuttelee itseään.

      Onko sydän kuunneltu ?
      Onko vanhemmat terveiksi tutkitut ??????

      Minkälaista karvankasvua kuvittelet ? Kyseessähän on sekarotuinen?

      • Alkuperäisen viestin

        Kiitos vinkeistä, kokeiltu on eikä auttaneet. Viimeinen kysymyksesi on hiukan outo. Oli koira puhdas- tai sekarotuinen sillä ei ole ainakaan tässä asiassa mitään merkitystä. Meillä on ollut monia sekarotuisia koiria ja kaikilla on ollut karvat. Jos ylipäänsä tiedät mistä roduista on kysymys, tiedät myös kuinka pitkä ta runsas karva ko. koiralla voi olla (vaikkakin kyseessä on kahden rodun sekoitus). Koiramme oli taannoin vielä pitkähkö- ja runsaskarvainen ja nyt todella harvakarvainen ja jos kerron, että koiralta on lähtenyt karva eikä se ole lähtenyt kasvuun entiselleen niin silloin on kysymys jostain sairaudesta eikä normaalista karvanlähdöstä, erotan kyllä ko. asiat.


    • Hmmm...

      Anteeksi kysyn tyhmän kysymyksen että oliko kortisooni ja muut pistokset mitä varten? Mietin vain että voisiko olla että koiralla on punkkeja tai loisia? Häätääkö nämä kyseiset pistokset juuri nämä pois? Mietin vain että eräs punkkilaji menee ihon alle ja aiheuttaa paiseita ja karvanlähtöä ja kutitusta. Olikohan että punkki leviää supikoirien mukana. Yksi vaihtoehto voisi olla tämä... En tietenkään ole lääkäri, joten kuhan veikkailen. :-) Voihan olla, että koiralla jokin sisäelin ei pelaa villi veikkaus myös.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe