KSML:ssä oli 3.7.2011 artikkeli Keski-Suomen Valon ex-omistajien Valo-rahojen nykytilasta.
Lehti kertoo.
Valoa "eniten omistivat silloinen Jyväskylän maalaaiskunta (13,25 posenttia), Jämsä (11,36 prosenttia ja Saarijärvi (10,44prosenttia)."
"Kaupan hinta oli 190 Miljoonaa euroa, mkä on vieläkin kautta aikojen suurimpia energiayhtiökauppoja Suomessa."
Saarijärvi, 17,5 Me, rahoja ei enää jäljellä.
1,7 Me:n pääomalaina kaupungin taseessa yhä saatavapuolella
11,8 Me sijoitettiin. 4 Me lainojen maksuun, 1,7 Me Saarijärven Seudun Yrityspalvelu Oy:lle. Sijoitusvarat kotiutettu, yteensä 15,9 Me. Varoja käytetty koulukeskuksen peruskorjaukseen, uimahallin peruskorjaukseen ja laajennukseen sekä monitoimitalon rakentamiseen.
Eli rahat on käytetty "seinien" rakentamisen omarahoitusosuudeksi. Sen lisäksi otettu velkaa. SSYP:llä taitaa olla nyt 19 Me ja liikevaihto noin 1,5 Me.
Summa sumarum.
Rahat näköjään "polttivat" kuntapäättäjien käsissä. Piti äkkiä kuluttaa ja hankkia vielä suurempi summa velkaa. Myyntitulo ja otettu velka sijoitettiin seiniin.
Asukkaat saivat Suomen kalleimman siirtoverkon riesakseen, jota ei voi edes kilpailutta.
kaupungin pitäisi maksaa lainat pois. Rahaa ei voi tähän saada kuin kuntalaisilta verottamalla.
Kaupungin taseessa omaisuuspuolella ylirvostetut seinät, joiden todellinen markkinaarvo on vähäinen.
Kaikki nämä "saavutukset" myymällä "kultamunia muniva hanhi", Keski-Suomen Valo Oy.
Pähkähullua taloutta, todella päin seiniä.
Saarijärven Keski-Suomen Valo rahat
Lusiferus
0
251
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913