Luoja loi

Luojan työt kauniit on,
vaikka ihminen ja maa olisikin valoton.
Kaunista ja hyvää Hän
antoi lastensa elämään.
Ei ole elämä silti helpoksi meille tehty,
tulee vastaan kivi jos toinen.
Joku osaa kiertää, toinen päältä ylittää,
kolmas siihen kompastuu ja varvas murtuu, mieli suuttuu.

Pyytää saa ja anoa.
Annetaan kun on tarvetta.
Ihmisen on kyettävä ottamaan ohjeet vastaan,
kuulemaan ja tottelemaan.
On myös itse kyettävä toista ja itseä auttaa
ei se elämä ihan yksin suju,
ponnistuksista tulee vain suuri suru.

Luoja loi kauniin maan,
antoi sen ihmisen hallintaan.
Ihminen onkin petturi..
huomaamattaan kuitenkin, itseään pettää hulluimmin.
Huolta piti luonnosta pitää: eläimistä, kasveista.
Vaan niin on geenit sekoitettu, elämänehdot huolella tapettu.

Ihminen tarpoo liassaan,
Herra kyllä antaa parastaan.

Odotamme näin vain loppua kaiken,
eniten kait oman elämän maisen.
Saatu on tarpeeksi: likaa, sotaa, murhetta maahan,
eikä sitä ihminen itse korjata saata.
Niin on kaiken lian kanssa, puhdistaa pitää ja sitten puhdas huolella kantaa.

Luoja loi kaiken kauniiksi, Hän Luojana saattaa sen taas ehoksi.
Miten - sitä emme tiedä.
Synnit Hän kyllä Pojassaan anteeksi antaa
kelle vaan, kuka anoa saattaa.

Pyytää saa ja anoa.
Herra kyllä kuuntelee huolella.
Hän parantaa ja puhdistaa, niin synnit kuin myös koko maan.
Joudumme silti katsomaan, silmiin sitä minkä aikaiseksi ihminen saa.
Luonto huutaa: huonosti voin! Sademetsät hakattu, meret, vedet turmeltu.
Siten ihminen viisaudessaan hallitsee, vaikkei enää kykene.

Pyytää saa ja anoa.
Anteeksiantoa teoista, luopumuksen tilasta.
Ihminen rikkoo huolella, niin itsensä kuin luonnontilan.
Miten käy tulevan?
Yhden aika kun päättyy pian, miten voi elämää kukaan jatkaa..

Herra ottaa kyllä vastaan, Hän rakastaa pienokaistaan.
Elämän kun antaa Hänelle,
saa iankaikkisen tilalle.

Hän myös antaa ohjeet rakkaat, joilla tämä elämä parhaiten maistaa.
Hän rakastaa ja rakkautensa myös lahjoittaa.
Hänen omansa siis osaavat huolella kantaa vastuunsa.
Hän ohjeistaa ja johdattaa. Siten on ihmisen hyvä vastuunsakin kantaa.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

entä ihmisen työt kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu