"Aloitus taitaa olla trolli, aina samat jutut, niitä on nytkin kolme trolli aloitusta jonossa ei noihin vedätyksiin kannata lähteä mukaan.."
Trollit pesytyneet palstalle..
5
83
Vastaukset
- Naivi todellisuus..
"Rehellinen ihminen ei edes ajattele, että muut valehtelevat. Ihminen on itse valehtelija, jos hän edes epäilee jonkun toisen valehtelevan, tai muiden olevan epärehellisiä.
Jos ja kun epärehellinen ihminen kohtaa rehellisen ihmisen, niin hän ei voi muuta kuin hämmästellä toisen naiviutta. Valehtelijat kutsuvat jokaista rehellistä ihmistä naiviksi, koska valehtelijat eivät voi kutsua rehellistä ihmistä rehelliseksi, koska rehelliset ihmiset ovat valehtelijoiden mukaan aivan naiveja. Rehellisen ihmisen kutsuminen rehelliseksi olisi rehellisyyttä, joten epärehelliset eivät voi muuta kuin kutsua rehellisiä naiveiksi:
Naivius on valehtelijalle rehellisyyden synonyymi, mutta valehtelijat eivät itse tunnusta naiviuden olevan rehellisyyden synonyymi, koska valehtelijat eivät halua luopua valehtelusta, sillä he haluavat uskoa, että kaikki ovat pohjimmiltaan valehtelijoita."- niiimpäniiin
Samaa mieltä, ei täällä mitään vittun trolli-homoja kaivata, antaa ihmisten keskustella juuri niistä asioista, mistä ne haluaakin keskustella.
- Ei niitä
ole kuin tuo hörhö !
- Hörhö?
Niin tarkoitat sitä joka kaikissa asiallisissa keskusteluissa kiljuu että
TROLLI!!!
tai että
VALEHTELET!!!
Sitäkö tarkoitat?
- sdfghnjm
Taidat itte olla joku känniääliö ja trolli, tai muuten vaan vintti pimeänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931