Voisiko joku auttaa minua ja kertoa millä tahdilla olette opiskelleet avoimessa yliopistossa jos olette siellä olleet? Onko mahdollista minkä verran tehdä kotoakäsin kursseja ja tehtäviä? Onko realistista olla samaan aikaan kokopäiväopiskelijana jossain muussa koulussa ja töissä samaan aikaan? Pystyykö hoitamaan kaikkia samaan aikaan?
hei!
maaaa,,,
353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse opiskelin toisen 25op:n kokonaisuuden yhdessä lukuvuodessa ja toisen vähän reilussa vuodessa. Kumpikin ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta täysin omalla aikataululla itseopiskeluna kurssitehtäviä tehden. Ensimmäisen tein työn ohella, toisen ihan laiskuuttani hitaasti ja valmiiksi vasta viime tipassa ennen opinto-oikeuden päättymistä.
Oho, op ja ov sekaisin. Tarkoitin toki 25 opintopistettä.
Töissä JA opiskelijana JA avoimessa? Ei oikein realistista. Sen sijaan töiden ohessa avoimen kursseja voi suorittaa. 15-25 op/vuosi on vielä ihan realistinen tavoite mutta riippuu oppiaineesta ja opiskelutavoista. Helpoimmalla pääsee suorittamalla opinnot kirjatentteinä aina kun se on mahdollista.