Olen 20-vuotias tyttö. Usein mietin pystynkö koskaan seurustelemaan, koska tunnun panikoivan asiasta helposti. En siis oo koskaan seurustellut osittain tämän takia ja osittain huonon itsetunnon takia. Katselen välilä seurustelevia kavereitani hieman ehkä kateellisena, kun on se joku toinen siinä vierellä.
Tunnun panikoivan jo yksinkertaisiakin asioita seurustelussa, niin välillä tulee miettineeksi että jos mua ei vaan yksinkertaisesti ole tarkoitettu seurustelemaan? Ja ehkä tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta, että löytäisi oikeasti ihmisen joka jaksaisi katsoa outouksiani pidemmän päälle. Olen jonkun verran poikatyttö, kulutan aikaani animen/mangan parissa, tykkään haaveilla ja juoda teetä musiikin soidessa. Luonteeltani olen välillä lapsenmielinen, kun taas omissa ajatuksissani hiljaisempi äänekkääseen puoleen verrattuna. Suutun huonosti, melkein koskaan enemmän puran pahaa oloa yksikseni. Tietty huonohko itsetunto syö välillä luottamusta itseensä.
Ajatukseni tuntuu kivalta, että olisi joku toinen jolle voisi kertoa kaiken ja jutella kaikesta. Joku jonku kanssa katsella outoja sarjoja ja kuunnella hyvää musaa. Tai tehdä jotain pölhöä hetken mielijohteesta. Ei tästä tekstistä nyt niin kauhean järkevää tainnu tulla mut vähän sain purettua oloa :P
Tunnun panikoivan jo yksinkertaisiakin asioita seurustelussa, niin välillä tulee miettineeksi että jos mua ei vaan yksinkertaisesti ole tarkoitettu seurustelemaan? Ja ehkä tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta, että löytäisi oikeasti ihmisen joka jaksaisi katsoa outouksiani pidemmän päälle. Olen jonkun verran poikatyttö, kulutan aikaani animen/mangan parissa, tykkään haaveilla ja juoda teetä musiikin soidessa. Luonteeltani olen välillä lapsenmielinen, kun taas omissa ajatuksissani hiljaisempi äänekkääseen puoleen verrattuna. Suutun huonosti, melkein koskaan enemmän puran pahaa oloa yksikseni. Tietty huonohko itsetunto syö välillä luottamusta itseensä.
Ajatukseni tuntuu kivalta, että olisi joku toinen jolle voisi kertoa kaiken ja jutella kaikesta. Joku jonku kanssa katsella outoja sarjoja ja kuunnella hyvää musaa. Tai tehdä jotain pölhöä hetken mielijohteesta. Ei tästä tekstistä nyt niin kauhean järkevää tainnu tulla mut vähän sain purettua oloa :P
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen 17-vuotias. Tunnen samoin... elän usein omassa pikku maailmassani ja olen hieman vetäytyvä persoona, mikä tietysti aiheuttaa sellaisen olon että kannattaako sitä edes yrittää ottaa kontaktia muihin. Mutta olen jostain syystä alkanut uskoa, että kyllä löytyy vielä kaltaiseni ihminen. Mistä sitä voi tietää, sinullakin, ja varsinkin minulla, on elämä vielä täysin edessä.
Olette molemmat ihan ok. Kaikkien ei tarvitse olla samaan muottiin valettuja. :)
Harjoituksen puutetta.
Kaikki tuntuu luulevan, että seurustelu tulee ihmisille jotenkin luonnostaan. Eheeeei, ei todellakaan. Kun on käynyt tarpeeksi monta lumppua läpi, niin sitä jo osaa oppia vanhoista virheistä ja kiertää kaukaa sellaiset kumppanit, jotka omaavat samoja piirteitä kuin taakse jäänyt kumppani.
Lopulta edessä seisoo itse täydellisyys, joka on mielyttävä kaikilla tasoilla ja teillä synkkaa paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Harjoittelu tekee mestarin tässäkin asiassa.