Pojan ex- tyttöystävä

Nainen 40v.

Pääsin uimahallille puolenpäivän aikaan ja aloin riisumaan pukuhuoneilla. Aurinko oli lämmittänyt mukavasti ja iho tuoksui kesäiselle auringolle.

Moni nuorempi tyttö/ nainen katsoi ihailevasti hyvin säilynyttä vartaloani. Olin vetänyt jo monta vuotta aerobiciä sun muuta jumppaa ja pitänyt hyvän kunnon. Rintani eivät olleet enää niin terhakat kuin parikymppisellä, mutta isot ja melko kiinteät.

Pääsin suihkuun viileän veden alle kun viereeni tuli Anu, poikani ex. Me oltiin aina tultu hyvin toimeen ja naurettu ja shoppailtu kuin teinit. Anu oli toki vielä 17- kesäinen, eli aika paljon nuorempi.

Anu käveli edelläni saunaan ja pysähtyi eteeni korjaamaan avainlenkkiä nilkassaan. Törmäsin tytön pakaroihin ja pyytelin anteeksi. Anu katsoi mua silmiin ja pyyteli myös kovasti anteeksi.

Parin uinti ja saunakerran jälkeen poistuttiin yhdessä pukuhuoneille. Anu lupasi tarjota mehut kämpillään. Kämpillä Anu kaatoi mehut ja juteltiin niitä näitä. Tyttö kertoi opiskelevansa hierojaksi ja pyysi saada hieroa kokeeksi mua.

Anu levitti hierontapöytänsä olohuoneeseen ja pyysi riisuuntumaan. Menin vatsalleni pöydälle ja tunsin ihanan lämpimän öljyn reisilläni. Anu siirtyi hieromaan niskojani ja olin haistavinani tytön hameen alta tutun tuoksun.

Anu seisoi edessäni kesämekossaan ja aurinkoa vasten näin ettei hänellä ollut pikkuhousuja ollenkaan. Häpyhuulet erottuivat selvästi paisuneina paljaalla pillulla. Pillun tuoksu alkoi kiihottamaan mua kummasti. En ollut ikinä ollut naisen kanssa. Tunsin kostuvani ja yritin pitää reidet yhdessä.

Anu siirtyi taakseni ja hieroi jalkojani. Mun oli pakko levittää reisiäni vähän tytön siirtyessä ylemmäs reidellä. Olin vielä edellisenä päivänä ajanut karvoja alapäästä jättäen pienen karvoituksen klitan yläpuolelle.

Anun sormi hipoi häpyhuuliani ja se tuntui taivaalliselta. Yritin olla normaalisti, mutta alapääni tuntui paisuvan kokoajan. Tyttö oli nuori ja innokas.

"Siirrätkö jalat tuolin sivuille, mä haluan tehdä yhden jutun?", Anu pyysi. Sydämeni hakkasi ja vatsassa oli perhosia. Siirsin jalat sivuille, joten peppuni nousi hieman. Kuulin Anun nousevan taakseni istumaan. Kuumat öljyiset kädet tarrasivat lantiooni kiinni ja kieli porautui sisääni. Nuoret innokkaat kädet puristelivat pakaroitani lujaa ja kieli liikkui pillussani nuollen syvältä ja pitkin vedoin.

Työntelin peppua tyttöä vastaan ja puristin huohottaen hierontapöydän reunoista. Anu kävi lähellä hakemassa jotain ja jatkoi pian nuolemista. Pian alkoi kuulua surinaa ja tiesin saavani tekokullin sisääni.

Katsoin taakseni ja näin ison vaalean värisevän tekokalun uppoamassa aukkooni. Anun peukalo kiusasi toista reikääni.
"Uuuhhhhh, voi luoja...älä sinne se on likainen...
mä saan pian!!"

Nousin horjuen kontalleni pöydälle ja sain kyrvän syvemmälle kireään pilluuni. Tyttö nuoli anustani kiihkeästi ja työnteli kalua sisääni syvälle.
Vartaloni tärisi horkassa tytön tyydyttäessä mut totaalisesti.

Hengitin raskaasti toipuessani käsittelystä. Anu käveli edelläni huoneeseensa ja asettui selälleen sängylle.

Nuori paljas pillu maistui hyvälle ja tuntui tiukalta jopa kielelle. Anu kiemurteli allani ja piti hiuksistani kiinni. Pian tyttö vaikeroi orkun vavisuttaessa nuorta hentoa vartaloa.

1

13780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaitsu

      Kiitos! Tuo sai kaluni todella kovaksi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      272
      3459
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      122
      1816
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      275
      1548
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      75
      1457
    5. 77
      1406
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1130
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1126
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1011
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      977
    10. IS viikonloppu 16.-17.5.2026

      Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.
      Sanaristikot
      35
      893
    Aihe