Elatusmaksu

PahastiHukassa

Terve,

Olen tässä selaillut aiheesta eri foorumeita tuntikaupalla eikä vieläkään ole täysin selvää että mitkä asiat vaikuttavat elatusmaksun suuruuteen. Oma tilanteeni on seuraava..

Minulla oli yhden yön juttu yhteen naiseen noin kaksi vuotta sitten. Hän sitten pamautti pommin ja ilmoitti tulleensa raskaaksi ja kysyi minulta että mitäs nyt tehdään. Olimme molemmat vielä opiskelijoita ja sanoinkin että en ole vielä valmis isäksi. Hän joutui pähkäilemään asiaa enemmän mutta sanoi sitten että abortti on varmaan paras ratkaisu. Varasimme hänelle sitten ajan aborttiin ja olisin halunnut mennä mukaan hänen tuekseen. Hän ei sitten minua mukaan huolinut vaan pyysi rahat aborttia varten jotka minä sitten hänelle annoinkin. Myöhemmin sain häneltä viestin että abortti on nyt tehty ja sittemmin emme pitäneetkään yhteyttä.

...Kunnes kuukausien päästä hän ilmoitti ettei voinutkaan tehdä aborttia ja vauva syntyisi noin kuukauden päästä. Olo oli sanoin kuvailematon. Tavallaan ymmärsin häntä ja hänen ratkaisuaan, mutta samalla tunsin tulleeni petetyksi.

Tässä tilanteessa hänellä oli kuitenkin jo avomies eikä kuulemma halunnut minulta mitään. Ei rahaa, ei osaa tai arpaa poikani elämään, ei mitään. Kun sitten sanoin että haluan isyystestin niin hän pyysi unohtamaan koko jutun koska hänellä oli nyt asiat hyvin. Kysyin tietenkin että minkä takia hän sitten edes ilmoitti minulle koko asiasta ja vastaus oli että minulla oli oikeus tietää.

Aikaa kului ja vauva syntyi ja kuulin että tämä hänen avomiehensä oli tunnustanut isyyden. Emme olleet oikeastaan missään tekemisissä. Välillä juttelimme facebookin välityksellä ja vaihdoimme kuulumisia. En sitten tehnyt asian eteen mitään koska en tiennyt mikä oli totta ja mikä ei. Kun hän ei kerran isyystestiinkään suostunut.

Noin kuukausi sitten hän soitti ja ilmoitti että hän oli kertonut miehelleen että lapsi ei välttämättä olekaan hänen. En edes tiennyt että lapsi voisi olla edes hänen. Olin vielä enemmän sekaisin. Tämä mies oli sitten saanut hirveän raivokohtauksen ja jättänyt perheensä sekä vaatinut isyystestiä.

Kun kysyin, että miksi nyt otat taas yhteyttä niin hän sanoi että jos lapsi ei ole hänen entisen avomiehensä niin hän aikoo vaatia minut isyystestiin vaikka käräjäoikeuden päätöksellä ja alkaa vaatimaan elatusmaksuja.

On kyllä henkisesti niin hakattu olo ettei tiedä miten päin olis. Unta ei saa öisin kun ei pyöri mikään muu mielessä. Lapsihan on nyt siis vuoden ja kolme kuukautta vanha mutten ole häntä ikinä kasvokkain nähnyt. Ei ole mitään käsitystä mitä oikeuksia minulla on vai onko mitään. Mitä tässä oikeen pitäisi tehdä.. Ostin vähän aikaa sitten ensimmäisen oman kämppäni ja nyt alkoi jo ahdistamaan että monta sataa euroa sitä joutuu mahdollisesti elatusmaksujakin alkaa maksamaan. Bruttokuukausituloni ovat 2350€/kk, nettona jää käteen noin 1750€/kk ja tästä summasta lyhennän asuntoa ja yhtiövastiketta noin 700€/kk. Mitkä kaikki asiat vaikuttavat elatusmaksun suuruuteen?

8

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äippäliini

      Hei, tällä vastailee eräs äiti.

      On kyllä nainen käyttäytynyt typerästi ja vastuuttomasti. Ymmärrän, että sinulla on nyt vaikea tilanne, mutta lohdutukseksi voin sanoa, että saat varmasti pitää asuntosi :)

      Siis lapsen äitihän voi osoittaa sinut isyyskokeeseen, jolloin sinne on mentävä. Ja jos sitten testitulos viittaa siihen, että olet lapsen isä, sinä joko tunnustat isyyden tai sinut (ikävä sana) "tuomitaan" isyyteen. En tiedä onko tuo oikea termi, mutta ymmärrät varmasti mitä tarkoitan. Eli kun tulos on paperilla, et voi kieltää, tai voit, mutta se ei mene läpi.

      Ja tuohon elatusmaksuun; Elatusmaksua laskettaessa (minulla on tuoretta tietoa) otetaan huomioon sinun tulot ja menot, samoin äidin ja lapsen tulot ja menot.

      Eli tuosta sinun käteen jäävästä osuudesta vähennetään lainanlyhennys, vastike, vesi ja sähkö, vakuutukset ym. muut pakolliset menot ja lainat. Siitä vähennetään myös summa, joka sinulla täytyy jäädä ruokaan, hygieniatuotteisiin ym. muuhun elämiseen. Tuo summa vaihtelee paikkakunnittain n. 500e se on kuitenkin. Ja loppu osuus on summa, joka sinulla on elatuskykyä.

      Äidin kohdalla tehdään siis samoin, tulot, joista vähennetään menot ja samoin se summa, joka äidillä sitten siitä jää on hänen elatuskykynsä.
      Lasketaan lapsen elatuksen tarve.

      Minun ex-mieheni maksaa lapsestaan elatusta kuukausittain 200e, hänen tulonsa bruttona 1700e lisät. Eli käteen jää vaihtelevasti 1300-1500e. Hänellä myös omistusasunto ym.

      Myös lastenvalvojissa on eroja, sinun EI tarvitse allekirjoittaa elatussopimusta jos se sinusta ei ole sopiva. Vain allekirjoitettu sopimus on pitävä. Jos lapsen äiti ei ole töissä, voitte sopia elatusmaksun tarkastuksen kun hän palaa työelämään (silloin hänen tulonsa, jonka myötä elatuskykynsä nousee)

      Muista, että velvollisuuden lisäksi sinulla on myös OIKEUKSIA, eli sinulla on oikeus tutustua lapseesi, tavata häntä ja sinulla on myös oikeus YHTEIShuoltajuuteen. Eli jos lapsen äiti on yksinhuoltaja, sinulla ei ole sanavaltaa esim. passin hankintaan ym. lapsen asioihin. Etkä tulevaisuudessa saa tietoa terveydentilasta, kouluasioista ym.

      Toivottavasti tästä oli jotain apua :) Tsemppiä, kyllä ne asiat selviää!

    • ......

      Edellinen tuossa jo vähän selvensikin tuota elatusmaksujuttua, mutta mitään sääntöähän sen määrään ei ole. Joka tapauksessa se ei ole niin suuri, että sinun pitäisi asuntosi myydä.

      Ensisijaisesti kuitenkin suosittelisin sinun nyt unohtavan koko homman ja pitävän välimatkaa tuohon äitiin. Hän vaikuttaa niin päättämättömältä, että saa nähdä, onko hän lopulta edes vaatimassa isyyden selvittämistä. Ja toisaalta epävarmaa taitaa olla sekin, että kuka lapsen isä yleensä on. Suosittelisin siis stressata asialla vasta sitten kun isyystestit näyttävät olevan ajankohtaisia, jos niistä sellaisia koskaan tulee. Vaikka se naisen avomies vaatisi isyystestiä, niin ei se välttämättä tarkoita, että sinut kutsuttaisiin testeihin, vaan voi olla, että hän vain käy tarkastamassa oman osuutensa lapsen isyyteen. Ja jos miehelle tuli yllätyksenä, että lapsi ei olekaan hänen, niin silloin se ihan hyvin VOI myös olla.

      • Tero_Testaaja_!

        Jos se uus miäs on tunnustanut isyyden, niin sen pitää hakea sen kumoamista oikeusteitse.
        Ja tuo saattaa kestää.

        Mutta jos haluat itse joskus tulevaisuudessa tehdä tarkistustestiä, niin tuolta niitä saa: http://www.isyystesti.fi/


    • PahastiHukassa

      Kiitos vastauksista. Tänään asiaan tuli sitten lisää selvyyttä..

      Soitti tämän naisen avomies ja ilmoitti, että dna-testien tulokset olivat tulleet ja hän ei ole ainakaan isä. Ilmoitti tietävänsä osoitteeni ja että nyt kuulemma tulee turpaan. Minä olen kuulemma varmuudella tietänyt että olen tämän lapsen isä, jo kaksi vuotta. Yritin siinä selittää, että mitä valheita tässä on minullekin jo kaksi vuotta tyrkytetty ja en vieläkään koe varmuudella olevani tämän lapsen isä. En ainakaan ennen kuin on minunkin osaltani isyystestit tehty. Mies oli kyllä niin raivon vallassa etten tiedä aikooko jotain tehdä. Tosin niin pitkään kun ei kaveri mitään kättä pidempää meinaa käyttää niin ei paljoa pelota mut hitostako noista ikinä tietää. Ottaa kyllä niin päähän. Tuntuu että maailma romahtaa niskaan. Sanoi myös että aikoo hakea isyyden kumoamista. Saa nähdä mitä tapahtuu. Kai sitä sitten saa mitä tilaa, tosin tämän tilauksen olisin mieluusti jättänyt välistä näin jälkiviisaana.

      • Pollisi_o_kai_ystava

        Ilmota polliisille tuosta uhkauksesta.
        Suattavat käyvä kehottamassa uhkailjjaa pistään jäitä housuihi?


      • Poliisi_o_kai_ystava

        Ja voiha tuo olla, nottet sääkään oo se sinappikonneen tekomiäs? ;)


    • 1+1

      Joo kyllä nyt jo melkeen ITE VAADIT isyystestiä. Ja mitä se näyttää, sen mukaan elät. Minä ainaki toivoisin, että haluisit lapsees tutustua. Ja älä niistä elareista hermoo, niihin on selkeet laskukaavat, sulta ei yhtään enempää "oteta" ku se mihin pystyt :)

    • oppia ojan kautta

      Opitkohan käyttämään kortsuja yhden yön ja pidemmissäkin jutuissa? Kummallista kun se on niin vaikea oppia, jos olisit tämän asin muistanut terveystiedon tunneilta tai muualta, niin ei tätäkään sotkua olisi...eli kortsut jokaisella fiksulle lompakkoon, oli mies tai nainen...oikeastaan se jolla ei niitä ole on tyhmä, ei se jolla niitä on ja niitä käyttää. Mutta älä tunnusta mitään, ennen kuin saat virallisen kutsun testiin ja sittenkin vasta kun asiasta on lainvoimainen päätös..niin isyydestä kuin maksuistakin....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe