On ongelma. Minulla 3 sisäkisua. 8v, 7v ja kohta 4v. Vanhemmat kissat ovat viisaita, mutta tämä nuorimmainen on harvinnaisen kovapäinen. Asun kerrostalossa, kolmas kerros, parvekkeella ei lasitusta. Neli vuotias ei ole suostunut siihen ettei kaiteelle saa hypätä. No, täytyy sanoa, että annoin periksikin, mutta nyt on alkanut pelottaa. Kissalla alkaa olla jo painoa sen verran paljon, että kankeutta on tullut. Eilen oli paha tilanne. Kissa alkoi keimailla minulle kaiteella ja humpsahti ulkopuolelle, onneksi sai etutassuilla kiinni ja minä ehdin hätiin. Kissa ymmärtää kyllä sanan: ei. Mutta ajattelee itse, että: kyllä.
Ajattelin huomenna osataa valjaat, vaikka kissa inhoaakin niitä. En itsekään tahtoisi kiusata kisua, mutta turvallisuus ennen kaikkea. Pahinta on, että, kun komennan nuorinta, alkaa 7 vuotiaskin uhitella ja juosta kaiteella, vaikka ei yleensä sitä tee... Asun Oulussa, eikä täällä saa kiinntttää turvaverkkoja yms. kaiteeseen. Kummallista?
Onko muita keinoja, kuin komentaa kisu aina sisälle, kun näkee sen silmäilevän ylös?
Keinoja opettaa kisua?
4
52
Vastaukset
- kattikulta
Herran jestas! Minä kyllä ehdottomasati laittaisin siihen jonkun verkon, sanokoon taloyhtiön säännöt mitä tahansa! Kisasi ovat hengenvaarassa! Ei kevyestä verkosta ole mitään haittaa rakenteille! Ohut teipillä kiinnitetty sääskiverkko estää minun kissaani karkaamasta saunan ikkunasta. Hanki edes sellaista!
- 88+67
Jos kaiteelle ei saa kiinnittää turvaverkkoa, niin saako parvekkeelle laittaa verkon (esim. ullakkoverkko) kaiteesta kattoon lasituksen tapaan? Jos tuohonkaan ei suostuta, niin sitten ainoa keino on tehdä parvekkeelle verkosta ja puusta erillinen "kissahäkki", sillä siitä ei asunnon omistaja tai isännöitsijä voi natista kun se ei ole kiinteä rakenne eikä talon rakenteisiin "ruuvattu".
Koskaan kissaa ei saa laskea lasittamattomalle tai verkoittamattomalle parvekkeelle! - 3 kattia+kaveri
Kiitos, teille neuvoista. Yksin en ole kissojani parvekkeelle laskenutkaan, mutta kaiteen ylitse kupsahtaminen opetti minulle, ettei oma läsnä olonikaan aina ole riittävä turva. Taidan sittenkin nakutella kateilleni sen häkin? Kuitenkin, jos menen ympäröimään parvekkeen kolmelta sivulta sääskiverkolla. Poissa ollessani joku jänkäjoonas isännöintifirmasta on sen käynyt repimässä irti. :(
- 4+22
Jänkäjoonas ei saa käydä asunnollasi ilman lupaa olit sitten vuokralainen tai osakkeenomistaja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913