MITÄ TEHDÄ?

Opiskelen erästä alaa ja oon pyrkiny jatkopuolelle SEURAAVAA JATKOTUTKINTOA VARTEN nyt kaksi kertaa ja jäin taas kerran tästä jatkokoulutuspaikasta pois. No, lohduttavaa oli ainakin se, että jäin tästä vain reilut kaksi pistettä vajaaksi, kun reilu vuosi sitten jäi pisteitä pääsykoerajasta oli reilut 11.

Ongelmanani on kuitenkin se, että mietin miten jaksan työskennellä ja opiskella seuraavana vuonna vielä kerran tuota jatko-opiskelupaikkaa varten? En haluaisi pitää välivuotta vaan tehdä kaikki opiskelut alta pois ja sitten siirtyä työelämään. Mietinkin, että jos suorittaisin vain minimäärän opintoja vuodessa 50 op. Ja en menisi töihin seuraavana opintovuonna. KUITENKIN MUA RASSAA IHAN KAUHEESTI SE, ETTÄ KAIKKI KAVERINI HOKEVAT TUOTA TYÖLLISYYTTÄ, ETTÄ TYÖTTÖMÄKSI JÄÄ, JOS EI OPISKELE OPINTOJEN OHELLA. OON TYÖSKENNELLY 14V TYTÖSTÄ SAAKKA JA AINA SAANUT KESÄTÖITÄ. VIELÄPÄ ALALTANI JA KAKSI VIIME VUOTTA OON TYÖSKENNELLY OMAN ALALNI TYÖPAIKASSA. SEURAAVANKIN KESÄNKIN TYÖPAIKKA ON JO MELKEIN MYÖS TIEDOSSA NYT. LUULTAVASTI TUO TUTTU TYÖNANTAJA OTTAISI JATKOSSAKIN.

OONKO MÄ TEISTÄ TYHMÄ/KANNATTAVAA/LAISKA JOS HALUAISIN VIETTÄÄ YHDEN VUODEN JA VAIN OPISKELLA SEKÄ PANOSTAA TOTA JATKO-OPISKELUPAIKKAA VARTEN? HALUAISIN TOSI KOVASTI SEN. ENKÄ VIETTÄÄ SITTEN VÄLIVUOTTA JA PALATA KOULUUN TAKAISIN JOSKUS 30V. musta ois ihanaa vetää kaikki putkeen.

Mua vaan rassaa OIKEESTI TOSI PALJON muiden jutut ja arvostelut koulusta ja työskentelystäni. Tiedän, että ei pitäis verrata itseään muihin, mutta niin mä vaan teen. En oikeen tiedä mitä haen täältä, mutta ehkä kuitenkin sitä, että jos tiedän haluavani ton jatko-opiskelupaikan ja mulla on ihan ok suhteet tuttuun työpaikkaan. Niin kannattaako tässä vetää itseään ihan piippuun muiden mielipiteiden takia ja mennä taas heittää 15 tuntista viikkoa opintojen ohella? Kuitenkin oon 23v ja musta mulla ois sitten myöhemmin SITTEN VALMISTUTTUANI aikaa työskennellä koko loppuikä omalla alalla.

Mulla taitaa olla paskat kaverit jotka ei halua mun saavan jatko-opiskelupaikkaa. Must mua tuetaan ja painostetaan väärään suuntaan. Vai?

Kuuntelenko kavereitani vai järjen ääntä?
1168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuuntele oman sydämesi ja järkesi ääntä ja ole vahva ja tyytyväinen omaan ratkaisuusi, mille tahansa polulle se viekään. On outoa, jos sinulta ei ole kysytty fiiliksiäsi ja mietteitäsi asian suhteen, siis niin, että olisi tarjottu oikeanlaista tukea ja rohkaisua. Jos et saa tällä hetkellä ympäriltäsi tukea oikeaan suuntaan, luota vain omaan ajattelukykyysi, sillä tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa, eikä itsesi uuvuttaminen yhtäaikaisella työllä ja opiskelulla välttämättä takaa varmaa tulevaisuutta. Elämä on elämistä varten, ja voit olla onnellinen vain, jos koet olevasi vapaa. Onnellista, iloista ja hyvää vuotta sinulle toivottaen, ja onnea jo etukäteen, kun sitten myöhemmin pääset jatko-opiskelemaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MUUTPAINOSTAA kirjoitti:

Opiskelen erästä alaa ja oon pyrkiny jatkopuolelle SEURAAVAA JATKOTUTKINTOA VARTEN nyt kaksi kertaa ja jäin taas kerran tästä jatkokoulutuspaikasta pois. No, lohduttavaa oli ainakin se, että jäin tästä vain reilut kaksi pistettä vajaaksi, kun reilu vuosi sitten jäi pisteitä pääsykoerajasta oli reilut 11.

Ongelmanani on kuitenkin se, että mietin miten jaksan työskennellä ja opiskella seuraavana vuonna vielä kerran tuota jatko-opiskelupaikkaa varten? En haluaisi pitää välivuotta vaan tehdä kaikki opiskelut alta pois ja sitten siirtyä työelämään. Mietinkin, että jos suorittaisin vain minimäärän opintoja vuodessa 50 op. Ja en menisi töihin seuraavana opintovuonna. KUITENKIN MUA RASSAA IHAN KAUHEESTI SE, ETTÄ KAIKKI KAVERINI HOKEVAT TUOTA TYÖLLISYYTTÄ, ETTÄ TYÖTTÖMÄKSI JÄÄ, JOS EI OPISKELE OPINTOJEN OHELLA. OON TYÖSKENNELLY 14V TYTÖSTÄ SAAKKA JA AINA SAANUT KESÄTÖITÄ. VIELÄPÄ ALALTANI JA KAKSI VIIME VUOTTA OON TYÖSKENNELLY OMAN ALALNI TYÖPAIKASSA. SEURAAVANKIN KESÄNKIN TYÖPAIKKA ON JO MELKEIN MYÖS TIEDOSSA NYT. LUULTAVASTI TUO TUTTU TYÖNANTAJA OTTAISI JATKOSSAKIN.

OONKO MÄ TEISTÄ TYHMÄ/KANNATTAVAA/LAISKA JOS HALUAISIN VIETTÄÄ YHDEN VUODEN JA VAIN OPISKELLA SEKÄ PANOSTAA TOTA JATKO-OPISKELUPAIKKAA VARTEN? HALUAISIN TOSI KOVASTI SEN. ENKÄ VIETTÄÄ SITTEN VÄLIVUOTTA JA PALATA KOULUUN TAKAISIN JOSKUS 30V. musta ois ihanaa vetää kaikki putkeen.

Mua vaan rassaa OIKEESTI TOSI PALJON muiden jutut ja arvostelut koulusta ja työskentelystäni. Tiedän, että ei pitäis verrata itseään muihin, mutta niin mä vaan teen. En oikeen tiedä mitä haen täältä, mutta ehkä kuitenkin sitä, että jos tiedän haluavani ton jatko-opiskelupaikan ja mulla on ihan ok suhteet tuttuun työpaikkaan. Niin kannattaako tässä vetää itseään ihan piippuun muiden mielipiteiden takia ja mennä taas heittää 15 tuntista viikkoa opintojen ohella? Kuitenkin oon 23v ja musta mulla ois sitten myöhemmin SITTEN VALMISTUTTUANI aikaa työskennellä koko loppuikä omalla alalla.

Mulla taitaa olla paskat kaverit jotka ei halua mun saavan jatko-opiskelupaikkaa. Must mua tuetaan ja painostetaan väärään suuntaan. Vai?

Kuuntelenko kavereitani vai järjen ääntä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu