Ei ikä tuo viisautta, mikä sitten on viisautta sitäkin voisi pohtia.
Ikä tuo kokemuksia ja erilaisien kokemusten myötä ymmärtämystä. Ymmärtämystä ymmärtää itseasiassa vain itseään jos sitäkään.
Toisin ajatteleviahan emme ymmärrä, ymmärrämme vain samoin ajattelevia, vai onko kuitenkin niin, että voimme oppia ymmärtämään erilailla ajattelevia.
Minulla on ollut ilo seurustella viikonloppu erilailla ja samalailla ajattelevien ihmisten kanssa.
Kristittyjen ja ateistien hämärän raja taittui, oli upeita keskusteluja saunan lauteilla, puutarhassa ja pirtissä kahvikupposen äärellä.
69-vuotias sulaiseni olisi halunnut tietää kuka oli hänen isänsä, emme voineet auttaa ei ollut enää ketään joka olisi kertonut totuuden, jonka hänen äitinsä vei tuon tiedon mukanaan hautaan.
Kuinka tehdä oikeaoppisesti kivikkopuutarha tai kuinka nousta järvestä laiturille kun notkeat hypähtelyt ovat taakse jäänyttä elämää.
Kuinka pelastaa räkläverkkoon sotkeutunut lintu, mutta sekin onnistui kun tehtiin suvun voimin tiimityötä.
Huomasimme muös, että raskaana oleva metsähiiri ei ollutkaan yksinhuoltaja vaan hänellä oli laihanpuoleinen arka poikaystävä.
Kuulin, että etelässä vielä hikoillaan, meillä on huilipäivä helteille.
Vanheneminen ei ole herkkua, haluaisin jopa siirtää viisaria hiukka taaksepäin, mutta... mutta kyllä se tästä kun vaan sais olla tällä järellä, viisaudesta viis ; )
Viisaudesta
58
142
Vastaukset
- yx virkku
En nyt niin tiedä tuosta viisaudesta - viisas ymmärtää kuinka vähän tietää.
Sanotaan ett' vanhetessaan viisastuu mut minä sanoisin, ett' vanhetessaankin voi haalia tietoo, ehkä siit' jotain oivaltaakin.
Ps. tykkään edelleen lukea ja kokea kaiken maailman aiheista ja asioista. Minusta se on kivaa ja viihdyttävää. Erilailla ajattelevatkin ihmiset virkistää mielipiteillään. - laiska-lasse
Nuorena, viisaudesta tietämättömänä, maailma oli musta-valkoinen.
Varhain työelämässä, poliittisten tunteiden käydessä kuumina, ryhdyin ajattelemaan että johonkinhan noidenkin ajattelutapa perustuu.
Lueskelin harppomalla pääoman ja Leninin luonnon dialektiikan.
Muukin itsekriittisyyteni alkoi hiljalleen lisääntymään.
Olen oikeastaan kateellinen niille lukuisille ihmisille joilla on vain yksi totuus ja jotka eivät ole tippaakaan uteliaita toisin ajattelevien perusteista.
Helppoa elämää!
Olen yrittänyt erottaa asiat, olen nyt tätä mieltä asioista joiden uskon olevan "totuuksia".
Vm. ilmenee mielstäni vain luonnontieteiden puolella.
Yhteen asenteeseen sementoituneet ihmiset politiikassa ja talouselämässä saattavat aiheuttaa mittaavaa vahinkoa väestön valtaosalle ollessaan kykynemättömiä uusiin päätöksiin huolimatta siihen mennessä kertyneistä kokemuksista.
Mielestäni kokemuksien kertyminen ei ole = viisaus.- korpikirjailija
Olen huomannut pojistani, kuinka maailman parannus ja erilaisuuksien ymmärtäminen on voimakasta juuri tuossa 18 - 30 ikävuosien välillä. Erilaiset teoriat kiinnostavat ja vihreys ja vasemmistolaisuuden teemat tuntuvat oikeilta.
Näin se oli itsellänikin nuorenpana, mottojani oli työ ja tasa-arvo, mutta ikä on tasoittanut tuon musta valkea ajatteluni. Kaikista kun ei ole työntekijöiksi eikä tasa-arvon kannattajiksi.
On tietty, että oma totuus on vahvana sisimmässä. Olin yllättynyt kun ateisti, kirkkokristityt ja tavan talliaiset keskustelivat samansuuntaisesti maailman menosta en nyt mainitse aiheita, sillä pian alkaa pusikot pöllyämään, että etkö keksi muuta kirjoitettavaa. Näyttää, että nämä viimeaikojen esillä olevat ongelmat ovat ajankohtaisia normaalissakin kahvipöytäkeskusteluissa.
Päiväkodissa työskentelevä kertoi lasten ongelmista ja siitä kuinka paljon kielitaidottomat pikkuiset vievät henkilökunnan voimavaroja ja se kaikki on pois omien lapsiemme huomioinnista.
Maailman matkaaja (lähetystyöntekijä) kertoi omia kokemuksiaan painottaen, että ihmisen on unohdettava taustansa ja elettävä kulttuurin vaatimalla tavalla maassa joka ei ole oma.
Viisas voi olla hyvin tumpelo käytännön työssä. Ja tyhmä voi peitota viisaan tavan töissä. Aikoinaan ravintolakoulussa kympin tyttö ei ymmärtänyt mikä vika on hänen tekemässään salin liinoituksessa jossa pöytäliina oli pöytään nähden liian pieni ; )
- Pirrejuupas
Mutta kokemuksista opiksi ottanut voi olla viisas :)
- korpikirjailija
Onko kokemusta; ) siis näyttöä?
- heitetäänhelttaa!
korpikirjailija kirjoitti:
Onko kokemusta; ) siis näyttöä?
Kirjoituksesta 10 pointsia, mutta asia sisältö Pirren kysymykseen vetäisi arvostelun reilusti pakkasenpuolelle.
Kuinkas piikittelevästi vastaat, jos kysyn Sinulta. Kävitkö Perhon ravintola koulutusta? Voi Mandi, Mandi. Asiakaspalvelusi ei ainakaan vastaa alan koulutusta, sillä jos osaa arvostaa mukamas asiakkaitaan, niin osaa täälläkin kirjoitella hieman sivistyneemmin.
No, tottakai. Nythän vasta alat etsimään "viisautta". Luoja sen sulle suokoon, koska itse tuskin pystyt sitä löytämään. - Pirre*
korpikirjailija kirjoitti:
Onko kokemusta; ) siis näyttöä?
No sanotaan, että toivottavasti on.
Tyhmä pitää olla jos ei elämän varrella kokemuksistaan opi, - negatiivisista ja positiivisista kokemuksista.
Eihän lapsikaan laita kättään kahesti kuumalle keittolevylle, toinen uskoo puhumalla toinen ns. kantapään kautta eli polttamalla sormensä ts. näppinsä.
P.s. ed. kommentissani ei ollut mitään henkilökohtaista, eikä tässäkään. - Mandi Alice
Pirre* kirjoitti:
No sanotaan, että toivottavasti on.
Tyhmä pitää olla jos ei elämän varrella kokemuksistaan opi, - negatiivisista ja positiivisista kokemuksista.
Eihän lapsikaan laita kättään kahesti kuumalle keittolevylle, toinen uskoo puhumalla toinen ns. kantapään kautta eli polttamalla sormensä ts. näppinsä.
P.s. ed. kommentissani ei ollut mitään henkilökohtaista, eikä tässäkään.Iltaa Pirre !
Olen ennustaja..huraa... arvasin saavani juuri tällaisen esimerkin, että jos lapsi pistää sormen hellealle ei pistä toista kertaa. Ei todellakaan kysynkin onko se viisautta?
Oppian voi, mutta, että viisastua siitä onkin kysymys. Minä kirjoitin aloituksessa, että vahuus ei välttämättä tuo viisautta, ainakaan minulle. Miten lie muiden laita; )
Luettuani vastuksia, lausahdukseni saa voimistusta, ei näy muillekaan viisautta iän myötä kertyvän , ) Kommenttini viimeinen lause ei ole henkilökohtaisesti sinulle. - Korppis*
heitetäänhelttaa! kirjoitti:
Kirjoituksesta 10 pointsia, mutta asia sisältö Pirren kysymykseen vetäisi arvostelun reilusti pakkasenpuolelle.
Kuinkas piikittelevästi vastaat, jos kysyn Sinulta. Kävitkö Perhon ravintola koulutusta? Voi Mandi, Mandi. Asiakaspalvelusi ei ainakaan vastaa alan koulutusta, sillä jos osaa arvostaa mukamas asiakkaitaan, niin osaa täälläkin kirjoitella hieman sivistyneemmin.
No, tottakai. Nythän vasta alat etsimään "viisautta". Luoja sen sulle suokoon, koska itse tuskin pystyt sitä löytämään.Olen jo eläkkeellä enkä enää jaksa päivittää asiakaspalvelutaitojani joita opetin. Tiesithän, että hyvät opettaja opettaa, eikä useinkaan käyttäydy kuten opettaa ; )
Tänään soitin kolmeen pyöräkorjaamoon vain yhdestä vastattiin, kello oli noin 13.30.
Sai ylipuhuttua vastaajan vilkaisemaan kuopuksen pyörää. Tuokaa niin saatte pyörän huomenna, tinkasin, että eikö jo tänään kun olisi käyttötarve pyörälle. No, enköhän saa sitä kuntoon 17.00 mennesssä.
Ajoimme autolla pyörä takakontissa paikalle, siellä omistaja otti kuvainnollisesti aurinkoa firman edessä, mutta auttoi meitä, eikä auttamiseen kulunut kuin viisi minuuttia.
Asiakaspalvelun puhelinkeskustelusta 5 pointtia ja loppupisteet 10 pointsia, miksikö... ei pyytänyt rahaa mitättömästä avusta.
Kiitos rukouksestasi... luoja ottaa ja antaa sanotaan, no... en kuitenkaan usko. - Pirrejuupas
Mandi Alice kirjoitti:
Iltaa Pirre !
Olen ennustaja..huraa... arvasin saavani juuri tällaisen esimerkin, että jos lapsi pistää sormen hellealle ei pistä toista kertaa. Ei todellakaan kysynkin onko se viisautta?
Oppian voi, mutta, että viisastua siitä onkin kysymys. Minä kirjoitin aloituksessa, että vahuus ei välttämättä tuo viisautta, ainakaan minulle. Miten lie muiden laita; )
Luettuani vastuksia, lausahdukseni saa voimistusta, ei näy muillekaan viisautta iän myötä kertyvän , ) Kommenttini viimeinen lause ei ole henkilökohtaisesti sinulle.Esimerkkini tasolla se on viisastumista, mutta meidän vanhojen viisaus on kertynyt matkan varrelta saaduista elämän kokemuksista, ympäristöstä havannoitua, ehkä sisäistettyä luettuakin, se on ajateltua, tai sitä ei vaan ole.
Toisessa nähty viisaus riippuu kyllä katsojankin viisaudesta.
niin ja katopa, en laittanut enää p.s.sää loppuhajatelmaani, siis mieki viisastuin pikkuisen.
- korpikirjailija
Maanantaita!
Nousuviikko edessä ; )
Tässä aamukahvia hörppiessäni luin lauantaista Korven Sanomaa. Puolangalla on ollut kulttuurifoorum tapahtuma. Pessimismi valituskuoro esiintyi aneemiselle yleisälle. Tuskin tästä mitään tulee sanoo kuoron vetäjä. Kun esitys on ohi ja suorion osoitukset vastaanotettu kuorolaiset tokaisevat... Olisi se paremminkin voinut mennä.
Pessimismi illan aikanq oli mahdollisuus liittyä Negatiivarit-yhdistykseen.Yhdistys sopii peruspessimistille sillä yhdistys ei pyri mihinkään eikä kokoonnu koskaan.
Lehtiartikkeli on taitavasti kirjoitettu valituttelujen vaivaamassa yhteiskunnassamme. Tulin hyvälle tuulelle artikkelin luettuani en tosin viisastunut, mutta ymmärsin, että ei se ole tyhmyyttä jos ei kaikkea ympärillä tapahtuvaa ymmärräkään.. - Vaihda aivoja
Voisit pitää vähän taukoa. Näitä tylsiä mietiskelyjäsi, joissa ei ole ainakaan viisautta eikä muuta sisältöä on turhaa pitää palstan täytteenä.Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin kirjoitella näitä aloituksia? Ei ihme, jos maailmasi on noin kapea ja pieni. Tee nyt joskus jotakin muuta, olet vain tyyyyylsäääää. Vanhuus voi olla antoisaakin aikaa, mutta jos sinun kirjoitustesi tapaan vanhenee, kyseessä on henkinen helvetti. Onnea vaan sinne.
- korpikirjailija
Olin viikonlopun tauolla ja sinä päivystit palstaa ; )
Viisaaksi en itseäni ole koskaan kehunut, mutta aihe kiinnostaa ja tuntuu sinuakin kiinnostavan.
Sain juuri viikonlopun livekeskusteluissa infoa erilaisilta ihmisiltä, jotka ajatuksissaan olivat lähellä ajatusmaailmaani.
Olen toki vanhenemassa huimaa vauhtia ja lisäpotkua vanhuuden edistymiseen antaa estrogeenia kehostani pois keräävä lääkke. Samalla kun se suojelee, että syöpäsolut eivät ala lisääntymään se heikentää luuston ja solujen uudistumista. Voihan se toki vaikuttaa henkiseen tylsistymiseenkin, vaan ainakin ystävät tykkäsivät vielä tyylistäni ja se on pääasia ; ).- tilaa lisää
Täällä ei näköjään pidetä "tyylistäsi", joka kieltämättä on usein erittäin loukkaavaa toisia kirjoittajia kohtaan.
Epätoivoisesti yrität väittää, että se on vain "huumoria" ja kirjoittajat eivät sitä ymmärrä?? Laskeskele ne miinukset, joita kirjoituksesi saa, mikäli et niitä itse korjaile. Eikö sinun tuttavasikaan saa tajuamaan typeryyttäsi? Äläkä vain väitä, että olet "korven" ainoa tietsikan omistaja?
Joskus kehuskelit kahdella koneellasi, joiden soveltuvuutta ihailit i h m e e n ä ja olit mukamas "ainutlaatuinen"???. Olipa sekin i h m e , mutta vain sinulle! Täällä etelässä ja meidänikäisillä, joilla useimmilla on jo lapsenlapsiakin tuo ei ole ihme eikä mikään. Kyllä me toimimme monellakin koneella yhtäaikaa peleissä ja etenkin, kun skybe puheluja välittelemme.
Sieltä ne vain Jenkeistäkin tulee melkein livenä juttelemaan ja voivat katsoa, mitä me puuhailemme, samoin kuin he siellä.
Onnitteluni, jos viimeinkin tajuat miettiä tätä "viisautta", joka arvostaisi ainakin täällä kirjoittaville jonkinlaisen rauhan, mutta enhän voi olla varma, jos "viisautesi" toteutuukin taas v....luna toisille. tilaa lisää kirjoitti:
Täällä ei näköjään pidetä "tyylistäsi", joka kieltämättä on usein erittäin loukkaavaa toisia kirjoittajia kohtaan.
Epätoivoisesti yrität väittää, että se on vain "huumoria" ja kirjoittajat eivät sitä ymmärrä?? Laskeskele ne miinukset, joita kirjoituksesi saa, mikäli et niitä itse korjaile. Eikö sinun tuttavasikaan saa tajuamaan typeryyttäsi? Äläkä vain väitä, että olet "korven" ainoa tietsikan omistaja?
Joskus kehuskelit kahdella koneellasi, joiden soveltuvuutta ihailit i h m e e n ä ja olit mukamas "ainutlaatuinen"???. Olipa sekin i h m e , mutta vain sinulle! Täällä etelässä ja meidänikäisillä, joilla useimmilla on jo lapsenlapsiakin tuo ei ole ihme eikä mikään. Kyllä me toimimme monellakin koneella yhtäaikaa peleissä ja etenkin, kun skybe puheluja välittelemme.
Sieltä ne vain Jenkeistäkin tulee melkein livenä juttelemaan ja voivat katsoa, mitä me puuhailemme, samoin kuin he siellä.
Onnitteluni, jos viimeinkin tajuat miettiä tätä "viisautta", joka arvostaisi ainakin täällä kirjoittaville jonkinlaisen rauhan, mutta enhän voi olla varma, jos "viisautesi" toteutuukin taas v....luna toisille."Kybä" on kympin raha ja "kybällä" tarkoittaa toimia kympillä, eli täysillä.
Skype on jonkinlainen nettipuhelujärjestelmä.
Minä en pane pahakseni korpun jaaritteluja, minä panen pahakseni sitä että hän, väen väkisin, jatkaa aloittamiaan ketjuja samalla jankutuksella, varsinkin jos kukaan ei ole hänelle halukas vastailemaan.
Herran juukeli sentään, jos minä tekisin niin...:)
Minun ongelmani on se, että minua haukutaan siitä että en aina ole halukas tsättäilemään ja jatkamaan jotain jankutusta jonkun kanssa henkilökohtaiseen malliin.
Minä vastailen aina jos joku laittaa mielenkiintoisen kommentin mutta en, suin surminkaan, tunge mielipiteitäni väkisin.
Ja näyttää korppikselle vastailevan monenlainenkin puskanikki ja jokunen rekattu "satunnainen"., keitä sitten lienee... :)
Kaikkihan me olemme senlaisia joiden jutut voi aina ohittaa.
Ja olkoon niin.
H.- douzaine
hunksz kirjoitti:
"Kybä" on kympin raha ja "kybällä" tarkoittaa toimia kympillä, eli täysillä.

H.Olet parantanut toimintaasi tälle palstalle siirryttyäsi.
Viiskymppisissä tsättäilit antaumuksella neitosten kanssa kirjoitellen älyttömiä viestejä vonkaustyyliin.
Plussa sinulle. douzaine kirjoitti:
Olet parantanut toimintaasi tälle palstalle siirryttyäsi.
Viiskymppisissä tsättäilit antaumuksella neitosten kanssa kirjoitellen älyttömiä viestejä vonkaustyyliin.
Plussa sinulle.Tällaisen vaatimattoman, älykkään miehen ainut keino erottautua massasta oli saada porukka barrikadeille tai unelmoimaan aitan hämärässä.
Tuntuu siltä että minusta saa moni irti paljon, minä ainakin olen saanut irti sen että minun asiajuttujanikin muutama lukee.
Haittapuoli on se että useampi ei lue ollenkaan kun näkevät aloittajan nimimerkin. :)
Kiitoksia, olet yksi harvoista joka on ihan ajatellutkin.
H.- Korppis*
tilaa lisää kirjoitti:
Täällä ei näköjään pidetä "tyylistäsi", joka kieltämättä on usein erittäin loukkaavaa toisia kirjoittajia kohtaan.
Epätoivoisesti yrität väittää, että se on vain "huumoria" ja kirjoittajat eivät sitä ymmärrä?? Laskeskele ne miinukset, joita kirjoituksesi saa, mikäli et niitä itse korjaile. Eikö sinun tuttavasikaan saa tajuamaan typeryyttäsi? Äläkä vain väitä, että olet "korven" ainoa tietsikan omistaja?
Joskus kehuskelit kahdella koneellasi, joiden soveltuvuutta ihailit i h m e e n ä ja olit mukamas "ainutlaatuinen"???. Olipa sekin i h m e , mutta vain sinulle! Täällä etelässä ja meidänikäisillä, joilla useimmilla on jo lapsenlapsiakin tuo ei ole ihme eikä mikään. Kyllä me toimimme monellakin koneella yhtäaikaa peleissä ja etenkin, kun skybe puheluja välittelemme.
Sieltä ne vain Jenkeistäkin tulee melkein livenä juttelemaan ja voivat katsoa, mitä me puuhailemme, samoin kuin he siellä.
Onnitteluni, jos viimeinkin tajuat miettiä tätä "viisautta", joka arvostaisi ainakin täällä kirjoittaville jonkinlaisen rauhan, mutta enhän voi olla varma, jos "viisautesi" toteutuukin taas v....luna toisille.Tilaa lisää tarvitsevalle ; ) En aijo väistyä. Korvessa taitaa olla joka tönössä tietsikka ; )
Skybe skybe.... käytän kännykkää ; )...ei ole jenkeissä juttukavereita.
Tiedoksi "viisaalle", että jos pistän asiakeskusteluun mielipiteeni puskasta se poikii heti plussia. Jos sama kommentti kirjautuu nimimerkilläni se vetää puoleensa miinuksia, revi siitä ; )
Kuka vitt...lee luepas ajatuksella viestisi uudelleen. - Korppis*
hunksz kirjoitti:
"Kybä" on kympin raha ja "kybällä" tarkoittaa toimia kympillä, eli täysillä.
Skype on jonkinlainen nettipuhelujärjestelmä.
Minä en pane pahakseni korpun jaaritteluja, minä panen pahakseni sitä että hän, väen väkisin, jatkaa aloittamiaan ketjuja samalla jankutuksella, varsinkin jos kukaan ei ole hänelle halukas vastailemaan.
Herran juukeli sentään, jos minä tekisin niin...:)
Minun ongelmani on se, että minua haukutaan siitä että en aina ole halukas tsättäilemään ja jatkamaan jotain jankutusta jonkun kanssa henkilökohtaiseen malliin.
Minä vastailen aina jos joku laittaa mielenkiintoisen kommentin mutta en, suin surminkaan, tunge mielipiteitäni väkisin.
Ja näyttää korppikselle vastailevan monenlainenkin puskanikki ja jokunen rekattu "satunnainen"., keitä sitten lienee... :)
Kaikkihan me olemme senlaisia joiden jutut voi aina ohittaa.
Ja olkoon niin.
H.Niin jutut voi ohittaa, mutta jotkut tykkäävät riitelystä ja heittävät puskasta paskaa, tietäen, että korppis läjäyttää lirut takaisin ; )
He ovat näitä oikeita riidankylväjiä, jotka voisivat miettiä miksi vanhana ei ollakaan viisaampia. - hähä XD
hunksz kirjoitti:
Tällaisen vaatimattoman, älykkään miehen ainut keino erottautua massasta oli saada porukka barrikadeille tai unelmoimaan aitan hämärässä.
Tuntuu siltä että minusta saa moni irti paljon, minä ainakin olen saanut irti sen että minun asiajuttujanikin muutama lukee.
Haittapuoli on se että useampi ei lue ollenkaan kun näkevät aloittajan nimimerkin. :)
Kiitoksia, olet yksi harvoista joka on ihan ajatellutkin.
H.Siinä tapauksessaihmetyttää että aloitukseesi tuli-----NOLLA vastausta
- Tuutikki.
Korppis* kirjoitti:
Tilaa lisää tarvitsevalle ; ) En aijo väistyä. Korvessa taitaa olla joka tönössä tietsikka ; )
Skybe skybe.... käytän kännykkää ; )...ei ole jenkeissä juttukavereita.
Tiedoksi "viisaalle", että jos pistän asiakeskusteluun mielipiteeni puskasta se poikii heti plussia. Jos sama kommentti kirjautuu nimimerkilläni se vetää puoleensa miinuksia, revi siitä ; )
Kuka vitt...lee luepas ajatuksella viestisi uudelleen.Tutustuhan skypeen. Voit soittaa ja puhua ihan ilmaiseksi Suomessakin henkilöile joilla myös on skype. Siinä säästää. Sitten jos sulla on vielä kamerakin, voitte nähdä toisenne, edellyttäen että sillä puhekaverillakin on kamera. Itse kyllä tykkään tuosta tavasta jutustella lasteni ja lastenlasteni kanssa ja muidenkin henkilöiden.
- Mandi Alice
Tuutikki. kirjoitti:
Tutustuhan skypeen. Voit soittaa ja puhua ihan ilmaiseksi Suomessakin henkilöile joilla myös on skype. Siinä säästää. Sitten jos sulla on vielä kamerakin, voitte nähdä toisenne, edellyttäen että sillä puhekaverillakin on kamera. Itse kyllä tykkään tuosta tavasta jutustella lasteni ja lastenlasteni kanssa ja muidenkin henkilöiden.
Olen kuullut tuosta hinnattomuudesta, mutta se juttukaveri pitäisi olla paikalla juuri silloin kun yhdistän itseni skypeen, eikös?
- skypetön

Mä en haluis nähdä ihmistä kenen kans puhun,mitä järkee siinä on?
No,ehkä lapsen kyllä,ne on niin ilmeikkäitä. - Tuutikki.
Mandi Alice kirjoitti:
Olen kuullut tuosta hinnattomuudesta, mutta se juttukaveri pitäisi olla paikalla juuri silloin kun yhdistän itseni skypeen, eikös?
Kyllä se henkilö, kenen kanssa haluat jutella, pitää olla myös kirjautuneena skypeen. On silloin yleensä vihreä valo hänen skypenimensä kohdalla. Voi myös laittaa viestejä ja ne näkyvät, kun kumpikin on kirjautuneena.
Online-tilaa voi myös muuttaa ja olla huomaamaton, eli silloin et ole vihreänä skypessä vaikka olet onlinessa.
Minusta on ihan kiva soittaa tai laittaa toiselle tavallisella kännykällä viestiä, että nyt voitais jutella skypessä. Silloin toinen kirjautuu sisään myös.
Joillakin kai kuuluu, kun heillä on auki toi skype, se soittoääni. Mulla ei kuulu kun on kuulokkeet kiinni ja mikrofoni, joka myös tarvitaan. Nyt selitän kuin Ruuneberi tätä asiaa. Joku vois ihan yksinkertaisesti selittää saman ja kenties ymmärrettävämmin :))).
Suo anteeksi tämä sönkötys, mutta yritän parhaani :))))). - Korppis*

Suo anteeksi tämä sönkötys, mutta yritän parhaani :))))).Selvisi, kiitos on kaiketi samantyyppinen palvelu kuin facebookin keskusteluosio. Voit liittyä jutusteluun tai vain kurkata ketkä ovat linjalla. No, skype on kuitenkin puheyhteys ja jopa näköyhteys.
Niin ja tukka pitää olla hyvin ja hiukan ehostusta, puhelimessa voi kommunikoida vaikka paplarit päässä ; ) - Korppis*
hunksz kirjoitti:
"Kybä" on kympin raha ja "kybällä" tarkoittaa toimia kympillä, eli täysillä.
Skype on jonkinlainen nettipuhelujärjestelmä.
Minä en pane pahakseni korpun jaaritteluja, minä panen pahakseni sitä että hän, väen väkisin, jatkaa aloittamiaan ketjuja samalla jankutuksella, varsinkin jos kukaan ei ole hänelle halukas vastailemaan.
Herran juukeli sentään, jos minä tekisin niin...:)
Minun ongelmani on se, että minua haukutaan siitä että en aina ole halukas tsättäilemään ja jatkamaan jotain jankutusta jonkun kanssa henkilökohtaiseen malliin.
Minä vastailen aina jos joku laittaa mielenkiintoisen kommentin mutta en, suin surminkaan, tunge mielipiteitäni väkisin.
Ja näyttää korppikselle vastailevan monenlainenkin puskanikki ja jokunen rekattu "satunnainen"., keitä sitten lienee... :)
Kaikkihan me olemme senlaisia joiden jutut voi aina ohittaa.
Ja olkoon niin.
H.Kuule hertza.
Teen aloituksen ja se alku halulleni kommunikoida palstalaisten kanssa. En tee aloitusta sitä varten, että muut keskustelevat siis muita varten vaan tykkään olla mukana juonessa.
Tee sinä aloituksia ihan mielesi mukaan, en liiemmin puutu niihin tai pähkäile päässäni miksi teet aloituksiasi ja miksi niihin vastailet tai et..
Minä tykkään tuumailla ja laahostaa asioita pitkin ja poikin.. - Pirre*
skypetön kirjoitti:
Mä en haluis nähdä ihmistä kenen kans puhun,mitä järkee siinä on?
No,ehkä lapsen kyllä,ne on niin ilmeikkäitä.Kyllä miusta on kiva jutella veljeni kanssa myös ns. kasvokkain, enkä varmana raahtisi kännykän kautta jutella esim. kahta tuntia, joka meillä vierähtää ihan helpostikin, kiva keksintö :)
- Halpisliittymä
Pirre* kirjoitti:
Kyllä miusta on kiva jutella veljeni kanssa myös ns. kasvokkain, enkä varmana raahtisi kännykän kautta jutella esim. kahta tuntia, joka meillä vierähtää ihan helpostikin, kiva keksintö :)
No ei kännykällä puhuminenkaan nykyään ole kallista On mulla skypekin ja voi laittaa tekstiviestin toiselle ja kysyä koska sopii että mennään skypeen. Mulla on sellainen kännykkäliittymä että kuukausimaksu on 0,66€ ja puhelut ovat alle euron eli 0,99€/pv. Vaikka puhuisi vuorokauden läpeensä vaikka kuinka monta puhelua, niin se on kaiken kaikkiaan 0,99€ päivässä. Onhan se tietenkin enemmän kuin 0€ mutta ei ole sidottu tietsikan ääreen koko ajan.
- 60++++.-.,.,.,.
Olen hikoillut sängyssä naisen kanssa koko viikon lopun.
- Korppis*
Sinulla onkin ollut kiva viikonloppu, olen kateellinen koska itse passailin vieraita ja lempiminen jää nousuviikolle ; )
- henrjii
Ikäviisaus on vähän amatöörien puuhastelua, mille nuoriso nauraa.
Nykytekniikka korvaa monta mutu tietoa, ja sen päivittämisessä me kalkkiset ollaan ulkona.- Pirrejuupas
Mutta, ei he naura enää 40 - 50 vuoden päästä, meidänkään viisauksille. :)
- henrjii
Pirrejuupas kirjoitti:
Mutta, ei he naura enää 40 - 50 vuoden päästä, meidänkään viisauksille. :)
Ei se ainakaan tunnu missään, vaikka nauravat.
- Pirre*
henrjii kirjoitti:
Ei se ainakaan tunnu missään, vaikka nauravat.
No ei nuo naurakaan, kun ei telläydy hyvin viisastelemaankaan. :)
- koti-kiusattu
Selitäppä heta kun en oikein tajunnut.
Jos mä hölmöilen ja saan ns näpeilleni ja seuraavalla kerralla en hölmöilekkään niin olenko viisastunut vai oppinut?.
Mä en oikein ymmärrä noit käsitteitä mikä on oppimista jamikä on sitten viisastumista.- henrjii
Hooh katapäänkautta opitaan, pastanjauhanasta viisastutaan.
Fyysinen viisaus sattuu selkäpuolelle, henkinen taas tuntuu etupuolella - koti-kiusattu
henrjii kirjoitti:
Hooh katapäänkautta opitaan, pastanjauhanasta viisastutaan.
Fyysinen viisaus sattuu selkäpuolelle, henkinen taas tuntuu etupuolellaNo niin ,olkoon sitten näin, mennään noilla.
- selitysten kerho
Jos lapsi polttaa kerran sormensa ja tajuaa kerrasta, ettei kuumaan saa koskea, on se oppimista.
Jos lapsi polttaa sormensa ja osaa soveltaa oppimaansa kaikkiin _potentiaaliseti_kuumiin esineisiin, sanoisin sitä viisaudeksi.
Oppimisen on vielä jalostuttava että se olisi viisautta.
On sellainenkin sananlasku jossa sanotaan että taitava selviytyy tilanteesta johon viisas ei koskaan joudu... - henrjii
selitysten kerho kirjoitti:
Jos lapsi polttaa kerran sormensa ja tajuaa kerrasta, ettei kuumaan saa koskea, on se oppimista.
Jos lapsi polttaa sormensa ja osaa soveltaa oppimaansa kaikkiin _potentiaaliseti_kuumiin esineisiin, sanoisin sitä viisaudeksi.
Oppimisen on vielä jalostuttava että se olisi viisautta.
On sellainenkin sananlasku jossa sanotaan että taitava selviytyy tilanteesta johon viisas ei koskaan joudu...Oikein viisas voi olla toimeton, muttei neuvoton.
- koti-kiusattu
selitysten kerho kirjoitti:
Jos lapsi polttaa kerran sormensa ja tajuaa kerrasta, ettei kuumaan saa koskea, on se oppimista.
Jos lapsi polttaa sormensa ja osaa soveltaa oppimaansa kaikkiin _potentiaaliseti_kuumiin esineisiin, sanoisin sitä viisaudeksi.
Oppimisen on vielä jalostuttava että se olisi viisautta.
On sellainenkin sananlasku jossa sanotaan että taitava selviytyy tilanteesta johon viisas ei koskaan joudu...löytyykö sellasiakin umpiluita jotka ajattelee että toi kuuma polttaa mutta toi toinen kuuma ei polta.
On sillai paha poppa ja kiltti poppa. - Pirre*
selitysten kerho kirjoitti:
Jos lapsi polttaa kerran sormensa ja tajuaa kerrasta, ettei kuumaan saa koskea, on se oppimista.
Jos lapsi polttaa sormensa ja osaa soveltaa oppimaansa kaikkiin _potentiaaliseti_kuumiin esineisiin, sanoisin sitä viisaudeksi.
Oppimisen on vielä jalostuttava että se olisi viisautta.
On sellainenkin sananlasku jossa sanotaan että taitava selviytyy tilanteesta johon viisas ei koskaan joudu...Lapsi on vielä kirjoittamaton lehti, kaikki on opittava ja opin kautta viisastuttava, tuo loppulauseen viisaus pätee kyllä meihin ylitse oppineisiin, keihen pätee.
- Pirre*
koti-kiusattu kirjoitti:
löytyykö sellasiakin umpiluita jotka ajattelee että toi kuuma polttaa mutta toi toinen kuuma ei polta.
On sillai paha poppa ja kiltti poppa.Vedän nyt tähän kotona koettua; poikamma oli pienenä mahdoton hortonoomi ja tuntui ettei mikään puhe auta, kerran hä rappasi kätensä kaktukseen, ja sen jälkeen sai kukat olla rauhassa.
Ei hän osannut katsoa vielä että missä niistä puuttuu piikit, oletti vain että kaikki vihreä mikä on ruukussa pistää..:) - henrjii
Pirre* kirjoitti:
Lapsi on vielä kirjoittamaton lehti, kaikki on opittava ja opin kautta viisastuttava, tuo loppulauseen viisaus pätee kyllä meihin ylitse oppineisiin, keihen pätee.
Olikohan se henkistä viisautta, mitä ennenvanhaan jaettiin koivuniemen herralla
- Korppis*
Heips KK sait tosi hyviä vastauksia, olen samaa mieltä Henrijn ja selitysten kerho nimimerkin kanssa.
Yritys ja erehdys on oppia, mutta viisas pääsee vähemmällä ; )
Ja tästä voinet tehdä johtopäätöksen, että heta henkilökohtaisesti ei ole viisas eikä ota opiakseen. - Pirrejuupas
henrjii kirjoitti:
Olikohan se henkistä viisautta, mitä ennenvanhaan jaettiin koivuniemen herralla
://, ainakaan se ei aina siltä tuntunut, mutta kylläsiitä viisastui - omia ei tarvinnut piiskata. :)
- Korppis*
Pirre* kirjoitti:
Vedän nyt tähän kotona koettua; poikamma oli pienenä mahdoton hortonoomi ja tuntui ettei mikään puhe auta, kerran hä rappasi kätensä kaktukseen, ja sen jälkeen sai kukat olla rauhassa.
Ei hän osannut katsoa vielä että missä niistä puuttuu piikit, oletti vain että kaikki vihreä mikä on ruukussa pistää..:)Pirre!
Olimme koko perhe puolukkareissussa kun nuorempi veljeni konttasi ison kusiasipesän päälle istui ja ihaili pintä ahkeraa kansaa ja hämmensi kekoa.
Äidillä oli työ puhdistaa poika murkuista, mutta poikaa ei pikkuötökät haitanneet. Talvella kun lumi peitti maan hän oli taivastellut äidille miten ne pikkuiset murkut pärjää lumen alla.
No, hänestä tuli biologi ja tienaa elantonsa metsästä.. - bessie*
koti-kiusattu kirjoitti:
löytyykö sellasiakin umpiluita jotka ajattelee että toi kuuma polttaa mutta toi toinen kuuma ei polta.
On sillai paha poppa ja kiltti poppa.Enemmän tietoa ja kokemusta tulee sille, joka vähän testailee.
Olen kahdesti saman päivän aika irroittanut lämpimän veden avulla saman kakaran kielen samasta keinun tukiraudasta. Lopulta oli oppinut tämän tuiki tarpeellisen toiminnan tekniikan; lapanen kannattaakin ottaa kädestä pois, kun kädellä lämmittää ennakkoon sitä putkea, sitten ei kieli tartu. Tämän viisaan neuvon hän oli antanut iltasatua lukemaan menneelle isälleen, 'näin miesten kesken' hengessä. - Pirre*
Korppis* kirjoitti:
Pirre!
Olimme koko perhe puolukkareissussa kun nuorempi veljeni konttasi ison kusiasipesän päälle istui ja ihaili pintä ahkeraa kansaa ja hämmensi kekoa.
Äidillä oli työ puhdistaa poika murkuista, mutta poikaa ei pikkuötökät haitanneet. Talvella kun lumi peitti maan hän oli taivastellut äidille miten ne pikkuiset murkut pärjää lumen alla.
No, hänestä tuli biologi ja tienaa elantonsa metsästä..Olimme mieheni kanssa polttopuita karsimassa, ja meillä oli mukana pieni tyttäremme ja n. samanikäinen serkkupoikansa; lapset tutkivat tarkkana metsäpohjan liikennettä, muurahaisia, ja tuntuivat tuumaavan; "Kato miten vaaleita", ja toinen "miten hermostuneita" - serkkupojasta tuli mm. psykiatrian sairaanhoitaja, ja tyttäremme opiskelee nykyään samalle alalle eli he tarkkailivat muurahaisten sielunelämää jo 3 - 4 vuotiaina. :)
- Pirre ja
bessie* kirjoitti:
Enemmän tietoa ja kokemusta tulee sille, joka vähän testailee.
Olen kahdesti saman päivän aika irroittanut lämpimän veden avulla saman kakaran kielen samasta keinun tukiraudasta. Lopulta oli oppinut tämän tuiki tarpeellisen toiminnan tekniikan; lapanen kannattaakin ottaa kädestä pois, kun kädellä lämmittää ennakkoon sitä putkea, sitten ei kieli tartu. Tämän viisaan neuvon hän oli antanut iltasatua lukemaan menneelle isälleen, 'näin miesten kesken' hengessä.Pirre!
Kun muut hermostuu säilytän malttini ja toimin johdonmukaisesti. En tiedä onko se sisäsyntyistä vai opittua.
Jouduin tänään "lääkärihoitajaksi" Samalla kun hoidin maassa istuvan vanhuksen verisiä ruhjevammoja kotoani hakemilla ensiapuaineilla, hoidin hänen sieluaan..
Kun desifioin ja laastaroin vanhuksen haavoja jutustelimme. Kun sain kuulla hänen olevan 81-vuotias, kuiskasin hänelle... sinä olet ikäiseksesi nuoren näköinen ja kaunis.
Vanhus oli sievä piirteinen ja hänellä oli kauniit iloiset silmät. Kun olin ensiapuni antanut, vilkutti vanhus ja sanoi onnellisen näköisenä, että olin pelastanut hänen päivänsä.
Vanhuksen avustajana toiminut nainen ei osannut toimia oli kai paniikissa. He olivat kaatuneet asuntoni edessä rappusilta maahan vanhus edellä ja avustaja vanhuksen päälle.
Mietin millaisia avustajia vanhuksilla onkaan ja oliko tämä avustaja jopa kunnan palkkalistoilla. Vanhuksen avustaja oli täysin toimintakyvytön tilanteessa missä hänen olisi pitänyt tehdä nopeita ratkaisuja ja muutakin kuin huutaa kännykkä kädessä esikoiselleni... soita ambulanssi.
Pyysin, olisitko ystävällinen ja soittaisit itse vasta sitten hän tajusi sen tehdä. Hoidin myös avustajan polveen syntynyttä ruhjevammaa.
Mitä opin, tästä minustakin olisis voinut tulla raudan kova terveysalan ammattilainen ; ) - Korppis*
Pirre ja kirjoitti:

Mitä opin, tästä minustakin olisis voinut tulla raudan kova terveysalan ammattilainen ; )Tämä oli siis minun Mandin kommentti Pirrelle ja tuo Pirre piti tulla tuohon alkuun ja sana taisi lipsahtaa jostain on niin hämärääkin jo tässä laiskanlinnassani ; )
- Pirre*
Pirre* kirjoitti:
Olimme mieheni kanssa polttopuita karsimassa, ja meillä oli mukana pieni tyttäremme ja n. samanikäinen serkkupoikansa; lapset tutkivat tarkkana metsäpohjan liikennettä, muurahaisia, ja tuntuivat tuumaavan; "Kato miten vaaleita", ja toinen "miten hermostuneita" - serkkupojasta tuli mm. psykiatrian sairaanhoitaja, ja tyttäremme opiskelee nykyään samalle alalle eli he tarkkailivat muurahaisten sielunelämää jo 3 - 4 vuotiaina. :)
Korjaan: "kato miten kalpeita"..ja toinen siihen että "ja miten hermostuneita" :)
Tuo "kalpea" hauska..lapsia on ihana kuunnella "salaa".. - selitysten kerho
koti-kiusattu kirjoitti:
löytyykö sellasiakin umpiluita jotka ajattelee että toi kuuma polttaa mutta toi toinen kuuma ei polta.
On sillai paha poppa ja kiltti poppa.KK:lle.
Kysehän on, lapsesta.
Omasi kai olivat viisaita syntymästään, minun oppivat kantapään kautta ja joskus jopa uskoivat sanottua sanaakin.
Sinä se osaat olla ilkeä , verhotusti
- Korppis*
Viisas
tarkoittaa yleisesti ihmistä, jolla on viisautta — joka osoittaa esimerkiksi oppineisuutta ja laajoja tietoja, tai kykyä ajatella tai harkita asioita selkeästi ja syvällisesti
Viisaus
Viisaus on laajasti käyttökelpoista tietoa.
Oppiminen
Oppiminen on muutosta, muuttumista, eroa, siis periaatteessa tietoa ja taitoja, arvoja ja asenteita.
Joten oppia ikä kaikki on mielestäni paremmin sopiva hokema meille ikäihmisille kuin vanhuus ja viisaus ; )
Niin ja hunksille, ei löytynyt tarpeeksi mielenkiintoista keskustelua ottaa osaa joten päätin kirjoittaa tähän omaani joten ethän vain nyt pahastu vedätystäni ; )))Kirjoittele rauhassa korpiseni.
Minua vaan joskus rassaa kun katson palstan keskustelupalstaksi :)
Kyllä minuakin joskus tympäisee kun teen aloituksen jostain ihan asiastakin ja tuloksena on EVVVK.
Siis tärkeästä asiasta.
Hömppäaloituksiini ei tarvitse vastailla, ihan kaikkiin en paljon odotuksia lastaakaan.
Usein oma vikani, ei pitäisi piilotella asioita kevyen kenttäkirjoittelun sekaan.
Tuppaavat menemään monilta ohi, eikä aina ehkä intoakaan ole.
H.- ????
Korppikselle
Mikset nytkään laittanut mainintaa tekstisi osasta, joka on suoraa lainaa Wikipediasta?
Ihmetyttää! Eipä ollut ensimmäinen kerta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viisas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oppiminen ???? kirjoitti:
Korppikselle
Mikset nytkään laittanut mainintaa tekstisi osasta, joka on suoraa lainaa Wikipediasta?
Ihmetyttää! Eipä ollut ensimmäinen kerta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viisas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oppiminen@????
Se osa sivistyksestä johon tieto ja oppineisuus kuuluu, ja joka johtaa usein viisauteen, ei monellekaan ollut koulussa itsestäänselvyys.
Jääkiakko ja Pesis viehätti monia enemmän.
Nykyään musavideo-ohjaaja ja näyttelijä-mainosnäyttelijä taitaa olla se tavoitelluin ura, missä olettavat nuoret pääsevänsä helpommalla ja onhan noita Maisterintitteleitäkin saatavilla kulttuurin, uskonnon ja kirjallisuuden saralla. Ym. "hyödyllistä".
Onneksi heidän opintolainojaan aletaan katsoa sillä silmällä, ei enää "sillä" silmällä.
Mutta kun vuodet vierivät, alkavat myös ajatukset kulkea ja latunsa vain mutkistuvat, niin mutkaisiksi että oma tietämättömyys alkaa sviduddaa ja hävettää.
Vaikka olisikin monta Kunnaria lyönyt ja etuhampaat olisivat muovista.
Joten ainoa keino peittää puutteitaan ja nuoruuden hölmöyksiään on Internet ja sen suomat palvelut, varsinkin Wikipedia.
Tämä koskee kaikkia Wikipedia-maistereita ja heitä on paljon.
H.- korpikirjailija
???? kirjoitti:
Korppikselle
Mikset nytkään laittanut mainintaa tekstisi osasta, joka on suoraa lainaa Wikipediasta?
Ihmetyttää! Eipä ollut ensimmäinen kerta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viisas
http://fi.wikipedia.org/wiki/OppiminenSuo anteeksi unohdin laittaa tietolähteen.
Kaikki mitä viestissäni luki ei suinkaan ollut lainausta ja keskiverrolla viisaudella pystyy tunnistaa lainatut lauseet ; )
- 60++++llll.,
Viisastun aina lukiessa Teitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941