Nyt pääsi sitten käymään niin, että kaverin samanrotuinen koira pääsi astumaan oman narttuni. Narttu on 1,5v eli aika nuori, mutta kyseessä oli kuitenkin jo toiset juoksut. Molemmat koirat on siis whippettejä. Olen jo varannut eläinlääkärinajan ultraan ja jos pentuja näkyy niin tarkoitus olisi antaa aborttipiikki. Itse olen kuitenkin suunnitellut toisen koiran hankkimista, joten tuli mieleen jos kuitenkin antaisin pentujen syntyä. Nehän olisivat puhdasrotuisia ja molemmat vanhemmat on terveitä ja jalostuskelpoisia. Saisiko mahdollisille pennuille papereita? Ja mitä nyt kannattaisi tehdä, abortti vai antaa pentujen syntyä? Aikaa pennuille riittäisi, koska en käy töissä.
Vahinkopennut vai aborttipiikki?
7
312
Vastaukset
- anna palaa
"Aikaa pennuille riittäisi, koska en käy töissä. "
Siinähän sinulle hetkeksi duunia ja vähän taskurahaa, eli anna syntyä vain. - mitä tehdä?
No ei pennuista varmaan kamalasti rahaa saisi, jos niillä ei ole papereita? Eri juttu sitten, jos niille saa paperit?
- Tuuri kävi
Anna syntyä vaan, jos sinulla on aikaa(kuten sinulla näyttää olevan ;) ), rahaa, tilaa ja intoa riittävästi ja tietenkin jos emo on terve. Mutta ei niistä pennuista paljon rahaa jää käteen kun rupeaa laskemaan kuinka paljon rahaa menee emon ja pentujen oikeaoppiseen ruokintaan, varusteisiin, eläinlääkäritarkastuksiin, tuhottuun omaisuuteen jne.
Paperit kannattaa todellakin hankkia jos molemmat ovat jalostuskelpoisia, pakko sanoa että sinulla kävi tuuri kun samanrotuiset ja vieläpä jalostuskelpoiset päättivät perustaa perheen. - 17+16
" Saisiko mahdollisille pennuille papereita?"
Riipuu siitä että onko molemmat vanhemmat myös rekisteröityjä, jos on niin saat paperit, jos ei, niin et tietenkään.
"Aikaa pennuille riittäisi, koska en käy töissä."
Entä raha? Riittääkö sinulla varat, jos vaikka synnytys ei menekään hyvin ja joudut viemään keskellä yötä päivystävälle eläinlääkärille? - mitä tehdä?
Joo molemmat vanhemmat on rekisteröityjä.
Rahaa ei kyllä kamalasti ole, mutta kyllä sitä aina ennenkin on pärjätty. Eli aina sitä rahaa jostain saa, jos yllättävä tilanne tulee eteen. Ja vakuutukset on kunnossa.
Sukulainen on eläinlääkäri, joten varmaankin voisi hoitaa rokotukset ja tarkastukset ilmaiseksi. - Neuvoksi nyt
Hei, ei nitä tarvi rokottaa, ellei teilläpäin ole erikoista parvon vaaraa. Ne pitää vaan eläinlääkärin tarkastaa, siruttaa, ja jos rekisteröit, rekisteröidä - se makaa sellaisen vajaan 70 per nuppi. Kumpikin vanhempi on silloin oltava itse rekisteröity ja sirutettu, ja mahdollinen pevisa-vaatimus olla täytettynä jo ennen astutusta.
Jos ei ole, on liian tyytistä alkaa rekata, kolminkertainen hinta ja EJ-rekkariin menisi, ja siinä ei taas ole enää mitään järkeä oikein.
Ota nyt ens selvää, onko teillä millainen pevisa, vai kuuluuko rotu pevisaan vai ei. Jos kuuluu, ja koiria ei ole tutkittu sen edellyttämällä tavalla, ei ole mitään järkeä edes yrittää rekata.- Neuvoksi nyt
Täällä on jonkinnäköistä pentupalstaa, mistä vois lähteä liikkeelle varmaan tiedonhankinnassa, mitä muut tarkastuttaa:
http://www.whippetharrastajat.fi/pentupalsta.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913