Meillä on reilun vuoden ikäinen poika ja nyt on tilanne se, että palaankin yllättäen viikon päästä töihin! Tähän mennessä poika on lähes aina nukahtanut rinnalle ja öisin herättyään taas nukahtanut rinnalle. Päiväunet samoin. Nyt täytyisi imetystä aluksi ainakin saada vähennettyä ja pojan uniasiat kuntoon.
Olen lopettanut pari päivää sitten yöimetykset. Illalla nukkumaan meno tuottaakin ongelmia. Moni kertoo lapsensa sänkyyn nukuttamisesta, mutta meillä se on MAHDOTONTA! Ainoa keino imetyksen lisäksi on kannella poikaa, siihen nukahtaa kuten muuhunkin liikkeeseen esim. autoon. Usein käy niin, että kun poikaa ollaan kantelun päätteeksi nostamassa pinnasänkyyn alkaa kauhea itku ja huuto. Samalla poika nousee pinniksessä seisomaan ja pakkohan se on taas ottaa syliin ja nukutella. Tosiaan jos ei unen anna tarpeeksi syväksi mennä, niin näin käy ja kun muutaman kerran on ottanut pinniksestä pois ja on taas laskemassa sinne alkaa huuto aina vain entistä aiemmin. Lopulta jo makkaria lähestyttäessä. Syliin sitten aina vain rauhoittuu. En voisi kuvitellakaan, että poika jätettäisiin yksin nukahtamaan!
Silittelyistä ja taputteluista raivostuu entisestään, unilelut ei kiinnosta. Viereen jos yrittää nukuttaa ilman rintaa, niin lähtee samantien konttailemaan sängyn reunoja kohti ja sitten pitää olla tietty nostelemassa takas ja itkua ja huutoa siitäkin seuraa. Kannellaanko tuota vielä 3-vuotiaanakin vai mikä neuvoksi? Kohtalotovereita?
1 v. nukuttamisongelmat ja imetyksestä vieroitus
5
211
Vastaukset
- Niisku-010
En halua kuullostaa julmalta, mutta ei lasta tarvitse nukuttaa. Itselläni on kaksi lasta ja opetin heidät pienestä pitäen siihen, että kun on nukkumaanmenoaika, lapset laitetaan sänkyihin ja he nukahtavat ihan itse. Jos lapsi aina nukutetaan, saat tehdä sitä kouluikään asti. Nyt ei auttaisi muu, kuin ottaa järeät keinot käyttöön. Olen tutustunut opiskelujen ohessa unikouluun sairaalassa. Vaikka tuntuukin julmalta, lapsen on todellakin itse opittava nukahtamaan. Sitkeimmät lapset huusivat viikon verran, kun heidät aina laitettiin sänkyyn nukkumaan ja poistuttiin paikalta. Kuinka onnellisia vanhemmat olikaan, kun he huomasivat, että heidän lapsensa oppi nukahtamaan ihan itse. Valinnan teet toki ihan itse. Tsemppiä sinulle!
- Ihan höpö
höpö vastaus edellisestä,itseasiassa vähän julmakin vastaus..Itse olen lapsiani nukuttanut niin kauan kuin on tarvis,vanhin on 5-vuotias eikä todellakaan tarvitse enää nukutusta.Joten vaikka nyt nukutat lasta niin ei sitä loppuelämää tarvitse tehdä.Ehkä kuitenkin olisi helpompaa yrittää sitkeästi viereen tai omaan sänkyyn nukuttamista jos kantaminen tuntuu raskaalta.Nukuta vaikka ensin sylissä mutta ota joku hyräily/laulu mukaan,tee sitä useampia päiviä ja yritä sitten viereen ja hyräile samaa laulua,yhdistää siis laulun nukahtamiseen.Itselle ei tulisi mieleenkään huudattaa lasta viikkoa jossain unikoulussa,oman lapsen nukuttaminen ei ole raskasta vaan onnen hetki:)
- fisutt
Meillä on lapsi nukahtanut vauvaiässä aina itse pinnasänkyyn. 1 vuoden iässä siirryttiin lasten sänkyyn, joka on seinän ja vanhempien sängyn välissä. Sinne on jouduttu nukuttamaan, mutta meillä siis jompi kumpi vanhemmista vain pötköttelee siinä omalla sängyllä ja tarpeen mukaan laskee lapsen aina maate touhuistaan kunnes nukahtaa. Nyt ikää 1v 5kk ja olisi tarkoitus siirtää lapsen sänky pois sielä vanhempien sängyn vierestä, jottei enää kiipeäisi yöllä äidin viereen nukkumaan. Loppuvuodesta olisi tarkoitus saada siirrettyä esikoinen omaan huoneeseen ennen toisen lapsen syntymistä, koska makuuhuoneeseen ei yksinkertaisesti molempien sängyt mahdu. Eikä sitten vauvan heräilyt häiritsisi esikoisen nukkumista.
- jdhfioapföhfa
mun neidillä 11,5kk oli vielä viime sunnuntaina tosi paha tissiralli yöt ja nukkui vieressä,,lopulta meni hermo joten aamusta asti alkoi vieroitus eka tissistä.parit päikkärit huutaen laitoin nukkumaan viereen,pidin napaksti ja samalla silittelin,maitopullo oli vieressä mutta nakkasi heti pois.siihen itkuun sitten nukahti,yöunille mentäessä tiesi jo ettei tissiä tuu ja huuto ei ollut paha,yöllä itkeskeli mutta pidin vieressä ja silittelin,nulkahti aina itkien.nyt 4pv:n vieroituksen jälkeen hän tietää ettei rintaa tipu ja huuto on turhaa,meillä on pinnis oman sängyn vieressä ja kas kummaa eilen sitten huvikseen päikkäreille laitoin sinne,,siellä se pyöriskeli aikansa(silittelin ja hoin että paaapaa..) ja hän nukahti..olin aivan ällikällä lyöty, koska joka krt kun olen edes koittanut omaan sänkyyn niin saa kohtauksen...sun lapsesi käyttäytyy aivan samalla lailla kuin omani eli kusee silmään6-0 ) :) mutta sinun on nyt tehtävä luja päätös koko imetyksen lopettamisesta ja uusista totaalisista muutoksista nukkumisrituaalien suhteen. ja asenne kohdillee:ensiksi sanat mahdottomuus ja itkun pelkääminen pois.jos pelkäät kuunnella itkua niin elä edes haaveile muusta kuin kantamisesta..muutokset tekevät kipeää vauvalle ja hän on viisampi kuin me aikuiset luullaan joten sopeutuukin nopeammin..mulla itellä ollu niin imetyksen luopumisen tuskaa mutta nyt alkaa helpottaan. ja sinuna tekisin nyt näin..joka unille viereen,pullo kouraan ja hoet:nyt nukutaan.. anna itkeä ,hän siihen nukahtaa, seuraavalla kerralla helpompaa,,voi itkeä jopa tunnin.mutta vie unille vasta kun hän on tosi väsynyt. mulla 4 lasta ja jokainen on nukkunut vieressä ja olleet erilailla riippuvaisia milloin mistäkin.tissiralli pahinta.eli askel kerrallaan ja kuten meillä,se oman sängyn askel tuli tytöltä itseltään huomaamati.. :) tsemppiä ja lujaa tahtoa ja motivaatiota. :)
- pätkä yöt takana!
Meillä vieroittelin pikkuhiljaa rinnalta vuoden täytettyään.. pian rinta jäikin ehkä noin kahdessa viikossa päivistä pois kokonaan, imetin vielä illalla/yöllä/aamulla, meillä myös siis aina nukahtanut rinnalle ja yöllä monen monta kertaa rintaa halusi.
No yhtenä iltana vain päätin, että nyt lopetetaan imetys kun yöt olivat niin pätkittäisiä. Illalla luin ensin kirjaa, sitten koppasin lapsen kainalooni ja laulelin, lapsi teki juurikin tätä sängyn reunoja kohti konttausta, nostin vain aina takaisin viereeni, huuto oli myös sydäntäriipaisevaa. Mutta pidin pintani, tiesin ettei lapsella ollut hätää ja pidin häntä lähelläni huudosta huolimatta. Mieheni käski minun jo jossain vaiheessa luovuttaa ja antaa lapselle rintaa nukahtamiseen ;) no en sitä kuitenkaan tehnyt ja ehkä reilun tunnin päästä lapsi nukahti. Yöllä hän tietenkin heräsi rintaa haluamaan ja sama noin tunnin itku tapahtui kolme kertaa sen yön aikana. Seuraavana iltana ja yönä meni suurinpiirtein samalla tavalla, mutta muistaakseni se kolmas yö meni jo hieman paremmin ja seuraava taas hieman paremmin jne.
Nykyään iltarutiinimme menee niin että lapsi saa itse päättää muutaman kirjan joita luetaan ja sitten vielä laulan ja sitten vain maataan hiljaa vierekkäin ja hän nukahtaa, jonka jälkeen nostan omaan sänkyynsä, jonkun mielestä ehkä turhaa ja typerää, mutta minusta nukahtaminen tuntuu käyvän nykyää todella helposti, ja varsinkin kun lapsi nukkuu koko yön, se on luksusta :) ja jos herääkin, niin kun laittaa takaisin pitkälleen omaan sänkyynsä niin jatkaa tyytyväisenä. Ikää on nyt 1v4kk.
On myös ollut iltoja jolloin nukahtaminen on ollut hyvin hankalaa, silloin olen istunut sängyn reunalla lapsi sylissä ja pomputellut jaloilla ja laulanut, jolloin on siihen nukahtanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920