Mistä pillerit?

Minulla on sitä kovemmat kivut, mitä pidempi kierto. Olen jo 19, joten menkoista on "nautittu" tässä jo hetki, eikä kierto ole silti tasoittunut. Keskiarvo on 38 päivää, mutta todellisuudessa kaikkea 28 ja 47 väliltä. Joten pillereiden hankkiminen helpottaisi oloani huomattavasti, koska kierto pysyisi lyhyenä (minun mittapuulleni). Asun opiskelujeni takia poissa viralliselta asuinkunnaltani, joten onko minun mentävä kotikuntaani hankkimaan resepti, vai voinko käydä hankkimassa sen täältä? Onko reseptin hankkiminen puhelimen välityksellä mahdollista? Milloin vaaditaan gynekologinen tutkimus reseptiä varten? Ajatus siitä ei oikein innosta.

Mikäli sillä tiedolla on mitään merkitystä, en tarvitse e-pillereitä ainakaan tällä hetkellä ehkäisyä varten, vaan menkkojen pitämiseen kurissa.
186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vai että ei ajatus oikein innosta :D Naiivia, niin naiivia. Katsos elämässä täytyy tehdä joskus asioita, joista ei välttämättä nauti. Gynekologinen tutkimuskin on ihan täysin terveyden kannalta tärkeä. Mutta tietysti, jos sinulle on ihan sama tuleeko vaikka kohdunkaulansyöpä, niin mikäpä siinä.

Onkohan sinulla ehkä opiskelupaikkakunnalla käytössä opiskelijaterveydenhuolto? Sitä kautta voit pillerit hankkia. Yksityiselle vastaanotolle voi myös aina mennä. Julkisella puolella ovat aika nihkeitä siinä, että et ole kunnassa kirjoilla ja halua "vain" pillerit. Akuuttiin hätään ja kipuun voisi apua saadakin.

Jos lääkäriltä on täysin hukassa ammattietiikka, niin hän saattaa puhelimitse reseptin sinulle myöntää. Mikään ammattitaitoinen ihminen ei kuitenkaan näin toimi, koska edelleenkään kyseessä ei ole akuutti hätätilanne ja pystyt ihan hyvin vastaanotolle menemään.

Gynekologinen tutkimus tehdään yleensä vuoden-parin välein pillerireseptin uusimisen yhteydessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroonkivuista kirjoitti:

Minulla on sitä kovemmat kivut, mitä pidempi kierto. Olen jo 19, joten menkoista on "nautittu" tässä jo hetki, eikä kierto ole silti tasoittunut. Keskiarvo on 38 päivää, mutta todellisuudessa kaikkea 28 ja 47 väliltä. Joten pillereiden hankkiminen helpottaisi oloani huomattavasti, koska kierto pysyisi lyhyenä (minun mittapuulleni). Asun opiskelujeni takia poissa viralliselta asuinkunnaltani, joten onko minun mentävä kotikuntaani hankkimaan resepti, vai voinko käydä hankkimassa sen täältä? Onko reseptin hankkiminen puhelimen välityksellä mahdollista? Milloin vaaditaan gynekologinen tutkimus reseptiä varten? Ajatus siitä ei oikein innosta.

Mikäli sillä tiedolla on mitään merkitystä, en tarvitse e-pillereitä ainakaan tällä hetkellä ehkäisyä varten, vaan menkkojen pitämiseen kurissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu