Sattuipa käsiini loppukeväästä ilmestynyt TM, jossa pistokoeajossa 2006 mallin Jetta TDI. Olen pitänyt Volkkaria kovakorisena autona ja ainahan niitä verrataan kuinka paljon paremmat korit niissä on vaikkapa Japanilaisiin tai moniin muihin Eurooppalaisiin verrattuna. Oli tippua silmät päästä, kun koeajoautossa B-pilari oli läpi ruosteessa ja kynnyskotelossakin oli lehden mukaan "alkavaa" ruostetta vaikka se kuvassa kupli kuin 25 vuotta vanhassa Cherryssä ikään. Lisäksi peräkontissa oli kahvan ympärys alkanut lahota samoin kuin rekisterikilven valojen ympärys!!! Jotta spekuloinnille kolhuista saadaan heti piste, todettiin että ruostuminen oli mm. helmassa alkanut ehjän maalin alta. Olihan tuossa jo ikäänsä nähden kilometrejä, mutta ilmeisesti nämä Meksikolaiset laatuvehkeet eivät ole maineensa veroisia. Tai sitten kyse oli yksilöstä??
Yhtäkaikki, jutussa todettiin Volkkarista osuvasti, että vaikka ne katsastustilastoissa pärjäävätkin hyvin (eihän kukaan rikkinäistä autoa vie katsastukseen), omistajat eivät ole nykyään kovin tyytyväisiä. Vikoja riittää katsastuksien ulkopuolella ja TM haastatteluissa ei kovin moni enää vaihtaisi uuteen Volkkariin kun vaihdon aika tulee.
Laatu suhteessa aika kovaan hintaan on selvästi mennyt alaspäin. Myös Autobildissä todettiin, että kuudesta huonoimmasta koskaan Superkestotestatusta oli yllättäen 4 kpl Volkswageneita.
Ei kai noita uskalla enää kukaan muu alleen hankkia kuin työsuhdekuskit ja liisarit. Omalla rahalla ostavalle voi päästä itku, kun teknisten vikojen lisäksi näköjään sitten ruostuminenkin vielä alkaa kiusaamaan nopeasti takuun päättymisen jälkeen. Oli auton pito mitä hyvänsä, ei se saa olla tuossa kunnossa 5 vuoden jälkeen, jopa nyky-Fiatit ja Ranskalaisetkin kestävät tuon ajan täysin moitteetta.. Taitaa sittenkin olla viisaampaa hankkia pitkän takuun auto, eikä ne ole nykyään edes juurikaan huonompia ajaa kuin Volkkarit, halvempiakin ovat. Lisäksi VW tunnetaan kovista pyörä-äänistä jolloin hyvät ajo-ominaisuudet vesittyvät huonon matkustusmukavuuden alle. Tämä ylivertaisten ajo-ominaisuuksien liioittelu lieneekin Volkkarikuskien osa ylläpitämää myyttiä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Konserni on kehittänyt ratkaisun:
http://www.iltalehti.fi/autot/2011070414000184_au.shtml