Tässä erään miksaajan kirjoittamaa pari juttua jotka löysin :
Joku aikasitten olin Tapani Kansan keikalla. Hänen eka keikallaan uuden orkesterinsa kanssa. Hemmot menivät soitellen sotaan eivätkä olleet harjoitelleet tarpeeksi, vaan säätivät soittimet pienelle eikä musa kuullostanut ollenkaan "normaalilta". Tauolla taiteilija Kansa sattui kulkemaan ohitseni ja sanoin hänelle että "voisit pitää kenraaliharjoituksen orkallesi" hän vastasi "Ne harjoittelee jotka haluaa"
Seurauksena tosta oli kuitenkin, että normaalin 45min toisen setin sijaan orka soitti n. 90min ja taiteilija Kansa lauloi ne soolo-osuudet joita orkka ei osannut. Ei siis taiteilija Kansakaan tykännyt. (Sori pojat syy oli siis minun, mutta ammattilaisilta yleisö vaatii enemmän, ei maksavan yleisön eteen pidä mennä harjoittelemaan).
Käykää joskus tilaisuuden tullen hänen lavakeikallaan. Taitelija Kansa on myös erittäin hyvä kapellimestari ohjaamaan orkkaa lavalla. Joskus on niin uskomatonta kuulla kuinka paljon hänen orkesterinsa soundi paranee kun taiteilija Kansa tulee lavalle.
Tasapuolisuuden vuoksi kerrotaan tässä taiteilija Kansasta toinenkin juttu, joka tapahtui joskus 70-luvulla. (Toi eka oli siis huomattavasti tuoreempi juttu).
Tapani oli keikalla tanssilavalla ja kesken hänen esitystään joku "kännikala" öykkäröi tanssilattialla. Taiteilija Kansa lopetti laulamisen ja orkka soiton " taiteilija Kansa ilmoitti, "ettei orkka soita mitään ellei häirikköä poisteta tanssilattialta". Hän on siis tiukka myös yleisöä kohtaan.
Tapsa ja bändinsä
5
72
Vastaukset
- pedantti
Tapsalla on auktoriteettia. Vaatii paljon itseltään ,eikä bändiltäänkään hyväksy mitään lepsuilua.
- heh!
Varmaan bändi oppi läksynsä eikä tullut lauteille toistakertaa harjoittelematta.
Tapsa on orkesterinsa johtajana varmaan yhtä vaativa, kuin Hannu Jortikka jääkiekkovalmentajana.- Kalajoen Junkkarit
Alkaa olla Jortikka menneen talven lumia, samoin on tapsuliininkin kanssa. Molemmat osaavat kyllä huutaa suu vaahdossa - että yhteistä on.
- viiden tähden laulaj
Tapsa on tinkimätön työssään, kuten mestarin arvolle sopii.
- Tosi on !
"Käykää joskus tilaisuuden tullen hänen lavakeikallaan. Taitelija Kansa on myös erittäin hyvä kapellimestari ohjaamaan orkkaa lavalla. Joskus on niin uskomatonta kuulla kuinka paljon hänen orkesterinsa soundi paranee kun taiteilija Kansa tulee lavalle. "
Tuo on muuten totta. Olen huomannut samaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897